Kasvu Open

Kolmas Suomen Kasvupalkinto Valmet Automotivelle

Jaa

Kasvu Open jakaa kerran vuodessa Suomen Kasvupalkinnon yritykselle, joka on tehnyt rohkeita päätöksiä viennin, uusien työpaikkojen ja innovaatioiden edistämisessä ja on poikkeuksellisella tavalla nostanut Suomen taloutta kasvuun.

Järjestyksessään kolmas Suomen Kasvupalkinto myönnetään Valmet Automotivelle. Palkinnolla halutaan nostaa esiin Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin valmistuksen tuomia investointi- ja työllisyysvaikutuksia. Vuoden 2017 alussa käynnistynyt valmistus sekä tuotantomäärien nopea nostaminen ennätystasolle vaati noin 2000 työntekijän palkkaamisen tilauskannan toteuttamiseksi. Lisäksi yhtiö investoi kymmeniä miljoonia euroja hitsaamon, kokoonpanon ja maalaamon tiloihin.

Valmet Automotive on maailman suurimpia autoteollisuuden sopimusvalmistajia, joka tuottaa autonvalmistus- ja suunnittelupalveluja, akkujärjestelmiä sekä avoautojen kattojärjestelmiä. Yhtiön erikoisalaa ovat korkean arvoluokan henkilöautot, sähköiset ajoneuvot ja avoautot. Valmet Automotive työllistää yli 5000 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa.

- Valmet Automotivelle Suomen Kasvupalkinnon saaminen suuri kunnia. Kasvumme ja menestyksemme perustana ovat yhtiömme strategiaan sitoutuneet omistajat ja hallitus sekä osaava, tinkimättömästi työskentelevä henkilöstö. Valmet Automotive on kasvanut tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti niin henkilöstön, tuotantomäärien kuin tarjonnan laajuudenkin puolesta. Strategiamme mukaisesti jatkamme edelleen kasvu-uralla, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.

Ensimmäinen Kasvupalkinto jaettiin Jyväskylässä 23.10.2015 Kasvu Open Karnevaalissa. Palkinto annettiin Metsä Groupille ja vuorineuvos Kari Jordanille uuden sukupolven biotuotetehdasinvestoinnista Äänekoskelle. Toinen palkinto myönnettiin Ponsse Oyj:lle Einari Widgrenin mittavasta elämäntyöstä, jota seuraava sukupolvi on menestyksekkäästi jatkanut.

Valinnat Suomen Kasvupalkinnosta tekee Kasvu Openin toimintaa ohjaava valtakunnallinen Kasvu Open Board, johon kuuluvat liiketoimintajohtaja Sampsa Laine, Nordea, liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi, Finnvera, yritysasiakkuuksien johtaja Mika Mäkeläinen, Varma, markkinointijohtaja Karri Hautanen, Technopolis, johtaja Ari Manninen, Avance Johtamiskoulutus, toimitusjohtaja Seppo Sneck, Largo Capital, hankejohtaja Anne Sandelin, Jyväskylän kaupunki, kehittämispäällikkö Veli-Pekka Päivänen, Keski-Suomen liitto ja toimitusjohtaja Uljas Valkeinen, Keski-Suomen kauppakamari.

Palkinto keskisuomalaisen muotoilijan käsityötä

Pronssisen Kasvupalkinnon on muotoillut keskisuomalainen kuvanveistäjä Samuli Alonen. Valetun veistoksen jalustana toimiva ylösalaisin käännetty ruukku kuvastaa kasvulle olennaista uudelleen ajattelua ja erottumista kilpailijoista. Vuonna 2014 itsekin Kasvu Open finaalissa yrityksellään Design Alonen mukana ollut muotoilija piti suunnittelua kunniatehtävänä.

– Kasvua syntyy oikealla asenteella, uusilla innovaatioilla ja oivaltamisella sekä hyvällä verkostoyhteistyöllä. Teoksessa on lähdetty kirjaimellisesti liikkeelle toisinajattelusta. Ruukun pohjasta versoava köynnös kohoaa kohti uusia mahdollisuuksia. Kasvuprosessin aikana yritys kohtaa risteyksiä ja sen on tehtävä valintoja keskittyäkseen ydinosaamiseensa, Alonen kuvaa veistoksen muotoilua.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Uljas Valkeinen, toimitusjohtaja Kasvu Open Oy, p. 050 5688555 uljas.valkeinen@kauppakamari.fi

Mikael Mäki, viestintäpäällikkö, Valmet Automotive Oy, 020 484 8011, mikael.maki@valmet-automotive.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open on pitkäjänteinen sparrausprosessi, joka auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2017 yli 400 yritystä on saanut Kasvu Openissa eri alojen asiantuntijoiden sparrausta maksutta. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2017, jossa 100 finalistin joukosta valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset. 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme