Kommuntorget Kuntalehden sisarlehdeksi - Dan Lolax Kommuntorgetin päätoimittajaksi
1.12.2020 11:13:36 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Kyseessä on Kuntaliiton uudelleen organisoinnin myötä syntyvä sisäinen siirto, jossa kustannustoiminta kootaan Kuntaliiton omistaman KL-Kustannuksen alle.
Pitkän historian omaava kunta-alaan erikoistunut mediayhtiö KL-Kustannus julkaisee myös Kuntalehteä ja Kuntatekniikka-lehteä. Lisäksi yhtiö järjestää yhdessä Kuntaliiton kanssa vuosittaista kunta-alan suurinta ammattitapahtumaa Kuntamarkkinoita ja tuottaa videokuvauspalveluja Kunta.tv:n kautta.
Kommuntorgetin toimituspäällikkö Dan Lolax on nimitetty lehden päätoimittajaksi 1.1.2021 alkaen. Kommuntorgetin ja Kuntaliiton yhteistyön kehittämiseksi muodostetaan Kommuntorgetin toimitusneuvosto, johon kuuluu niin kustantajan kuin Kuntaliiton ruotsinkielisen yksikönkin edustajia.
– Odotamme innolla hyvän ja läheisen yhteistyön jatkuvan myös tulevaisuudessa toimituksen kanssa, Kuntaliiton ruotsinkielisten asioiden johtaja Ida Sulin sanoo.
– On hienoa, että KL-Kustannus ja Kuntalehti saavat vahvistusta Kommuntorget ja kommuntorget.fi:n muodossa. Kielivähemmistön edustajana pienellä ja ketterällä lehdellä on mahdollisuus tarjota se toinen näkökulma kunta-asioihin, KL-Kustannus Oy:n hallituksen jäsen Micaela Röman sanoo.
– Tämän muutoksen myötä Kommuntorget ja kommuntorget.fi tulee omilla vahvuuksillaan osaksi koko kuntakenttää koskevaa uutisointia ja sisällön tuotantoa. Dan Lolax on oiva valinta päätoimittajaksi ja olen varma siitä, että Kommuntorgetilla tulee olemaan vahva ja oma ääni myös tulevaisuudessa, Röman sanoo.
– Tämä on askel oikeaan suuntaan Kommuntorgetille. Mahdollisuutemme seurata kaksikielisten kuntien ja myös Ahvenanmaan kuntien uutisia paranevat, kun pääsemme lähemmäksi sisarlehteämme Kuntalehteä. Nyt on hyvät edellytykset kehittää lehden journalistista sisältöä ja myös yhteistyötä Kuntaliiton kanssa, toimituspäällikkö ja tuleva päätoimittaja Dan Lolax sanoo.
Kommuntorget otetaan ilolla vastaan KL-Kustannuksessa.
– Kommuntorget Magasin ja Kommuntorget.fi ovat tärkeä kontaktipinta ruotsinkieliseen kuntakenttään. Kommuntorgetin siirtyminen kustannusyhtiöön vahvistaa lehteä, mutta tuo myös tärkeän lisän mediaratkaisujemme tarjontaan, sanoo KL-Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Markku Vento.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Markku Vento, KL-Kustannus Oy, puh. 050 468 0044
Toimituspäällikkö Dan Lolax, Kommuntorget, puh. 050 589 2592
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.
Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.
Ruotsinkielinen kuntamedia Kommuntorget uudistuu: Tavoitteena entistä paremmat palvelut ruotsiksi29.10.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Kuntalehteä ja Kommuntorget-lehteä julkaiseva KL-Kustannus Oy kehittää ruotsinkielistä uutistarjontaansa. Vuoden 2027 alusta Kuntalehden ja Kommuntorgetin toimitukset yhdistetään. Samalla ruotsinkielisten sisältöjen määrää lisätään digitaalisessa palvelussa kommuntorget.fi:ssä. Printtilehti jatkaa ilmestymistään nykyiseen tapaan.
Kommuntorget förnyas: Målet ännu bättre service på svenska29.10.2026 09:24:19 EET | Pressmeddelande
KL-Kustannus Oy som ger ut tidskrifterna Kuntalehti och Kommuntorget utvecklar sitt svenskspråkiga nyhetsutbud. Redaktionerna för de två tidskrifterna slås ihop från början av 2027. Samtidigt utökas det svenskspråkiga innehållet i den digitala tjänsten Kommuntorget.fi. Den tryckta tidningen kommer att ges ut som tidigare.
Kuntapäättäjät kannattavat sähköisen äänestämisen mahdollistamista vaaleissa28.10.2026 09:22:06 EET | Tiedote
Kuntien ja kaupunkien luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat suhtautuvat myönteisesti sähköisen äänestämisen mahdollistamiseen kuntavaaleissa. Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kannatti sähköisen äänestämisen käyttöönottoa kuntavaaleissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 257 kuntien luottamushenkilöä ja viranhaltijaa eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme