KORJATTU ARKKITEHTITOIMISTON NIMI (HPK) Espoo myönsi rakentamisen Hurraa-palkinnon Monikon koulukeskukselle
17.12.2021 16:17:51 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Lautakunta perustelee Monikon valintaa sillä, että kohteessa on onnistuttu hienosti yhdistämään vanha suojeltu osa uuteen rakennukseen. Tuloksena on lautakunnan mukaan viihtyisä kokonaisuus.
Monikko koostuu uudisrakennuksesta sekä vuonna 1939 valmistuneesta ja sittemmin suojellusta Leppävaaran kansakoulusta, joka on peruskorjattu osaksi uutta rakennusta. Monikon pääsuunnittelija on Tomi Perko Arkkitehtitoimisto Perko Oy:stä. Rakennuttajana on Espoon kaupungin Tilapalvelut ja pääurakoitsijana toimi SRV Oyj.
Monikko sijoittuu historiallisesti ja maisemallisesti vaativaan ympäristöön Leppävaaran urheilupuiston ja kirkon läheisyyteen.
Uudisrakennuksen julkisivumateriaaleina on käytetty kuultokäsiteltyä puuta ja 3D-struksturoitua valkobetonia. Rakennuksessa on erikorkuisia osioita ja kokonaisuus on mittakaavaltaan inhimillinen myös lapselle. Toteutus on sellainen, ettei suojellun osion asema jää alisteiseksi vaan vanha osa näyttäytyy pääosin itsenäisenä rakennuksena.
Monikko on myös siinä mielessä ainutlaatuinen kouluhanke, että se on ensimmäinen espoolaiskoulu, jossa on koulu- ja päiväkotitilat sekä suomen- että ruotsinkielisille lapsille. Rakennus otettiin käyttöön elokuussa 2021.
Kunniamaininnat asuinkerrostaloille ja pientaloalueelle
Kunniamaininnan saivat asuinkerrostalot Vermonniityssä osoitteessa Uuno Kailaan katu 4 ja 6 sekä pientaloalue Perusmäessä.
Uuno Kailaan kadun asuintalojen pääsuunnittelijat ovat Milla Hannonen ja Mikko Kalkkinen HPK Arkkitehdit Oy:stä. Rakennuttaja on Lumo Kodit Oy. Uuno Kailaan katu 4:n pääurakoitsija on Peab Oy ja 6:n Lujatalot Oy. Lautakunta toteaa, että kyseessä on viihtyisä kokonaisuus, jossa on hyvät pintamateriaalivalinnat ja hienoa vuokra-asuntotuotantoa.
Paikalla muurattu julkisivu on kadulle päin rapattu ja pihalle näkyy tiililaattaa. Kohde on myös oiva esimerkki hulevesien huomioon ottamisesta piha-alueella. Piharakennukset on verhoiltu puupaneelilla ja niissä on viherkatto.
Toisen kunniamaininnan sai pientaloalue Perusmäessä. Lautakunnan mukaan alueella on onnistuttu hienosti yhdistämään neljän eri suunnittelijan suunnittelemat rakennukset. Kiitosta saavat myös harjakatto ja räystäät. Pääsuunnittelijat ovat Päivi Kelhä, Lena Grönhage, Rainer Linderborg sekä Kimmo Lehtola. Rakennuttajana ja pääurakoitsijana on Toivo Group Oyj.
Suunnittelussa on otettu huomioon laadittu korttelisuunnitelma, jossa rakennusten värityksessä on ohjattu käyttämään voimakkaita maanläheisiä sävyjä. Alue on esimerkki tehokkaasta ja tiiviistä pientalorakentamisesta.
Palkinto jaettu 2014 lähtien
Hurraa-tunnustuspalkinto on espoolainen hatunnosto ajankohtaiselle, erityisen ansiokkaasti ja onnistuneesti toteutetulle rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle. Palkinto on jaettu vuodesta 2014 lähtien.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christel Schalin
kaupunkikuva-arkkitehti
Espoon kaupunki
043 8270 874
christel.schalin@espoo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Stort idrottsevenemang för barn och unga samlar tusentals skolelever från huvudstadsregionen i Esbo torsdagen den 24 september22.9.2026 12:53:50 EEST | Pressmeddelande
Den europeiska idrottsveckans huvudevenemang i Finland, School Action Day, ordnas torsdagen den 24 september i Alberga idrottspark i Esbo. Till årets evenemang har 165 skolklasser och cirka 3 500 elever anmält sig.
Tuhansien lasten ja nuorten liikuntatapahtuma kokoaa pääkaupunkiseudun koululaiset Espooseen torstaina 24.9.22.9.2026 12:53:50 EEST | Tiedote
Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day järjestetään torstaina 24.9. Leppävaaran urheilupuistossa, Espoossa. Tapahtumaan on ilmoittautunut 165 koululuokkaa ja noin 3 500 oppilasta.
Major sports event for children and young people brings thousands of pupils from the Helsinki Metropolitan Area to Espoo on Thursday 24 September22.9.2026 12:53:50 EEST | Press release
School Action Day, the Finnish flagship event of the European Week of Sport, will take place on Thursday 24 September at Leppävaara Sports Park in Espoo. A total of 165 school classes and approximately 3,500 pupils have registered for the event.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen21.9.2026 17:36:36 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli 21. syyskuuta valmistelussa olevaa maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen.
Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme