Korjattu: SDP:n Kim Berg: Pakkotöihin ei ole vielä syytä pakottaa
29.4.2020 17:13:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Korjattu versio aiemman tulleesta tiedotteesta
Kansanedustaja Kim Bergin (sd) mukaan yliopisto- ja keskussairaaloissa on otettu käyttöön valmiuslain mukaiset terveydenhoitoalan työvelvoitteet eli pakkotyö, vaikka siihen ei ole ollut muuta tarvetta kuin työnantajien intressit.
Hoitajataustainen Berg kertoo saaneensa sairaaloista viestejä, joiden mukaan työntekijöitä on valmiuslain nojalla pakotettu mm. ylitöihin, vuoronvaihtoihin ja lomia siirretty. Bergin mukaan koronaepidemian vuoksi ei vielä kuitenkaan olla tilanteessa, jossa näitä äärimmäisiä keinoja voisi ottaa täysimääräisesti käyttöön.
- Valmiuslakia ei tule soveltaa ennen kuin olemme tilanteessa, jossa poikkeusten käyttö on välttämätöntä ja viimesijainen keino työntekijäresurssien turvaamiseksi, Berg toteaa.
Jos tilanne jatkuu näin, on Bergin mukaan vaarana, että terveydenhuollolle elintärkeä henkilökunta uupuu ennen aikojaan. Siitä seuraisin vakavia ongelmia, jos pakkotyötä jouduttaisiin tällöin ottamaan laajamittaisesti käyttöön. Hän muistuttaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan todenneen, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen turvaaminen edellyttää kriittisillä aloilla työskentelevien jaksamisen turvaamista.
- Tätä pykälää eivät työnantajat nyt noudata. Jos epidemia pitkittyy, se voi johtaa henkilöstön kuormittumiseen. Nyt olisi äärimmäisen tärkeää pitää huolta siitä, että henkilöstö ei pala jo nyt loppuun. Valmiuslakia ei tule soveltaa lyhytnäköisesti työnantajan omien etujen mukaisesti, valiokunnan jäsen Berg sanoo.
Bergin mielestä on erikoista, että samalla kun suunnitellaan yt-neuvotteluja henkilökunnan lomauttamiseksi, turvaudutaan valmiuslain toimiin.
- Työnantajilla on nyt velvollisuus huolehtia työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta ja heidän jaksamisensa yksilöllisestä arvioimisesta, Berg muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Kim BergKansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
