KORJAUS TIEDOTTEESEEN, YHDYSVALTOJEN NETTO-OSTETUIMPIA PÄIVITETTY Kurssiraketti Tesla oli viime vuoden vaihdetuin ulkomaalaisosake – Yhdysvaltojen osuus osakekaupasta kolminkertaistui
12.1.2021 14:00:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Korona näkyi Danske Bankin suomalaisasiakkaiden kaupankäynnissä viime vuonna. Yhdysvaltojen ja Saksan markkinoilta suosituimpien osakkeiden listoille nousi useita yhtiöitä, jotka ovat mukana koronan vastaisessa taistelussa. Ulkomaisten pörssien kärjestä löytyivät muun muassa Bauer ja Pfizer. Yhdysvalloissa vaihdetuimpien joukkoon nousi rokotetta kehittävä Moderna.
”Osakemarkkinat elivät voimakkaasti viime vuonna. Maaliskuussa markkinat säikähtivät koronaa, ja kurssit laskivat voimakkaasti. Kurssien nouseminen kuitenkin lisäsi kiinnostusta sijoittamiseen. Piensijoittajat ovat pyrkineet etsimään salkkuihinsa nyt myös osakkeita, jotka voivat nousta koronan myötä”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.
Yhdysvaltojen osuus Danske Bankin suomalaisasiakkaiden kaupankäynnistä kolminkertaistui viime vuonna vuodesta 2019 7,5 prosenttiin. Samalla Suomen osuus laski noin 82 prosenttiin.
”Yhdysvaltojen osuus on kasvanut trendinomaisesti. Tätä voi kasvattaa Danske Bankin osakekaupan hinnoittelu, jossa kaikki markkinat ovat samanhintaisia. Joka tapauksessa maantieteellinen hajauttaminen on järkevää”, Kemppainen sanoo.
Vaihdetuin ulkomaalainen osake viime vuonna oli sähköautoistaan tunnettu Tesla, jonka osake vahvistui vuoden aikana reippaasti. Suurin osa Tesla-kaupoista tehtiin loppuvuodesta, jolloin osake oli jo noussut voimakkaasti. Tesla-kaupoissa painottuivat kuitenkin myynnit.
Miesten ja naisten luotto-osakkeissa vähän eroa
Kaikista osakkeista kärkeen nousi energiayhtiö Fortum, joka oli sekä vaihdetuin että netto-ostetuin osake. Suomalaisten osakkeiden netto-ostetuimpien listalle nousi osinko-osakkeita, mutta myös lentoyhtiö Finnair, jota korona on kurittanut lentojen peruuntumisen myötä.
Miesten ja naisten suosikkiosakkeissa ei ollut suurta eroa vuonna 2020. Molempien netto-ostetuimpien osakkeiden kärjestä löytyvät Fortum, Sampo, Finnair ja Wärtsilä. Eroa sen sijaan on aktiivisuudessa: Danske Bankin miesasiakkaat kävivät seitsemän kertaa enemmän osakekauppaa kuin naiset.
”Vaikka naiset kävivät viime vuonna selvästi enemmän osakekauppaa kuin vuonna 2019, ero sijoitusaktiivisuudessa on edelleen suuri. Vaikuttaa siltä, että naiset suosivat rahastoja, sillä miehet tekivät vain kaksi kertaa enemmän rahastosijoituksia kuin naiset vuonna 2020.”
|
Osakekaupat maittain |
|||||||||
|
Maa |
2017 |
2018 |
2019 |
2020 |
|||||
|
Suomi |
92,5 % |
92,7 % |
90,3 % |
81,9 % |
|||||
|
Yhdysvallat |
1,3 % |
1,4 % |
2,4 % |
7,5 % |
|||||
|
Saksa |
1,2 % |
1,4 % |
2,0 % |
3,5 % |
|||||
|
Ruotsi |
2,3 % |
1,1 % |
1,4 % |
1,8 % |
|||||
|
Norja |
0,7 % |
0,7 % |
0,6 % |
1,3 % |
|||||
|
LÄHDE: Danske Bank |
|||||||||
|
YHDYSVALLAT |
||||||||
|
VAIHDETUIMMAT |
Osuus |
NETTO-OSTETUIMMAT |
NETTOMYYDYIMMÄT |
|||||
|
Tesla |
6,9 % |
Pfizer Inc. (US) |
Tesla Inc (US) |
|||||
|
Apple |
4,9 % |
NIO Inc. ADR A |
Beyond Meat Inc. |
|||||
|
Bank of America |
4,6 % |
AT&T Inc. |
Amazon.com |
|||||
|
Moderna |
3,2 % |
Alphabet Inc A |
Citigroup Inc. (US) |
|||||
|
Nio |
3,0 % |
Berkshire Hathaway Inc. B |
Nvidia Corp. (US) |
|||||
|
SAKSA |
||||||||
|
VAIHDETUIMMAT |
Osuus |
NETTO-OSTETUIMMAT |
NETTOMYYDYIMMÄT |
|||||
|
Infineon Technologies AG |
4,3 % |
Bayer AG |
Allianz SE |
|||||
|
Daimler AG |
4,3 % |
Pfizer Inc. (DE) |
Siemens AG (Regd) |
|||||
|
Deutsche Bank AG (Regd.) |
4,2 % |
ThyssenKrupp AG |
Facebook Inc A (DE) |
|||||
|
Allianz SE |
3,9 % |
Tesla Inc (DE) |
Covestro AG |
|||||
|
Tesla Inc (DE) |
3,8 % |
Daimler AG |
Unicredit SpA (DE) |
|||||
|
SUOMI |
||||||
|
VAIHDETUIMMAT |
Osuus |
NETTO-OSTETUIMMAT |
NETTOMYYDYIMMÄT |
|||
|
Fortum Oyj |
8,9 % |
Fortum Oyj |
Admicom Oyj |
|||
|
Nokia Oyj (FI) |
8,5 % |
Sampo Oyj A |
Neste Oyj |
|||
|
Sampo Oyj A |
7,8 % |
Wärtsilä Oyj |
Elisa Oyj A |
|||
|
Nordea Bank Abp (FI) EUR |
6,8 % |
Finnair Oyj |
Nordea Bank Abp (FI) EUR |
|||
|
Outokumpu Oyj |
5,7 % |
Telia Company AB(FI) |
Kone Oyj B |
|||
|
NAISTEN NETTO-OSTETUIMMAT |
MIESTEN NETTO-OSTETUIMMAT |
|
Fortum Oyj |
Fortum Oyj |
|
Sampo Oyj A |
Sampo Oyj A |
|
Finnair Oyj |
Wärtsilä Oyj |
|
Wärtsilä Oyj |
Telia Company AB(FI) |
|
UPM-Kymmene Oyj |
Finnair Oyj |
LÄHDE: Danske Bank
Tietoa vertailusta
- Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin vuonna 2020.
Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista
- Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
- Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.
- Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank: Valtaosa nuorista tavoittelee edelleen omistusasuntoa25.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin tuoreen Ensiasunnon ostajat 2026 -kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisnuorista haluaa edelleen omistaa asunnon. Asunnon hankkimista harkitsee 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät ole koskaan omistaneet asuntoa. Niistä 68 prosentista, jotka eivät nyt harkitse asunnon ostamista, 86 prosenttia haluaisi kuitenkin joskus omistaa asunnon. Tutkimuksessa selvitettiin 18–39-vuotiaiden näkemyksiä ensiasunnon ostamisesta ja omistamisesta.
Suhdannekatsaus: Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun4.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous nousi viimeisellä vuosineljänneksellä taantumasta ja kääntyi kasvuun. Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän edelleen kuluvana vuonna. Pankki pitää ennusteensa likimain ennallaan ja arvioi kokonaistuotannon kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2026 ja 1,9 prosenttia vuonna 2027. Lähi-idän konfliktin ja energiamarkkinoiden häiriöiden pitkittyminen on keskeinen riski ennusteelle, mutta tässä kohtaa pankki arvioi vaikutusten jäävän tilapäisiksi.
Sampo Haimi nimitetty Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi2.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi on nimitetty Sampo Haimi 3. helmikuuta alkaen. Haimi siirtyy tehtävään pankin sisältä.
Muistutuskutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa25.2.2026 13:36:09 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Sijoitusnäkemys: osakkeilla yhä hyvät näkymät24.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin mukaan osakemarkkinoiden näkymät ovat edelleen lupaavat geopoliittisesta epävarmuudesta huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
