Huoneistokeskus

Korjaus tilastoon: Asuntomarkkinakatsaus huhtikuu 2020: Maaliskuu poikkeustilanteesta huolimatta vilkas asuntokauppakuukausi Helsingissä, Espoossa ja Turussa

Jaa
Teknisen virheen vuoksi Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) ylläpitämä asuntokauppatilasto maaliskuulta oli vajaa. Päivitetyt luvut osoittavat kasvua käytettyjen asuntojen kauppamäärissä maaliskuussa. Katsausta on päivitetty korjattujen lukujen perusteella 22.4.2020.

Maaliskuussa vanhoja asuntoja myytiin Suomessa 8,1 % vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kumulatiivisesti tarkasteltuna tammi-maaliskuussa vanhoja asuntoja on kuitenkin myyty 0,6 % enemmän kuin viime vuonna. 

Pääkaupunkiseudulla tehtiin maaliskuussa kauppoja 4,6 % enemmän kuin vuosi sitten. Maaliskuu oli erityisesti Espoossa vilkas: Espoossa vanhojen asuntojen kauppamäärät kasvoivat edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna 10,1 %.  Samoin Helsingissä tehtiin kauppoja 4,5 % enemmän kuin vuosi sitten. Vantaalla puolestaan vanhojen asuntojen kauppamäärät jäivät 3,2 % edellisvuotta alhaisemmiksi,” Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa sanoo. 

Pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa maaliskuu oli todella vilkas. Vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat siellä peräti 12,5 % edellisvuodesta. Sen sijaan Tampereella asuntoja myytiin maaliskuussa 16,3 % vähemmän kuin vuosi sitten. Myös Kuopiossa kauppamäärät laskivat edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna 5,7 %. 

”Poikkeustilanne alkoi vaikuttaa asuntokauppaan maaliskuun puolenvälin jälkeen. Mitään suurta laskua markkinassa ei ollut vielä maaliskuussa nähtävissä, mutta harkinta-aika on pidentynyt niin ostajien kuin myyjien puoleltaKorona näkyy erityisesti omakotitalojen myyntisesongin lykkääntymisenä. Maaliskuu on usein jo hyvää kiinteistöjen kauppa-aikaa, mutta esimerkiksi viime vuoteen verrattuna omakotitalojen myyntimäärät laskivat merkittävästi - lähes 40 %”, Anu-Elina Hintsa sanoo.  

Sen sijaan kerrostalo- ja rivitaloasuntojen kaupassa ei näkynyt suurta muutosta viime vuoden maaliskuuhun. Kerrostaloasuntojen kauppamäärät laskivat 3 %, mutta rivitaloasunnot sen sijaan kävivät vilkkaasti kaupaksi: niitä myytiin 6 % enemmän kuin vuosi sitten maaliskuussa. 

Asuntokauppaa tehdään tällä hetkellä sujuvasti virtuaaliesittelyiden, yksityisnäyttöjen, videoneuvotteluiden sekä sähköisen asuntokaupan avulla.  

”Tällä hetkellä myynnissä oleviin asuntoihin on runsaasti kiinnostusta, joten jos oman asuntonsa myyntiä harkitsee, nyt on hyvä hetki siihen. Ihmisten tarve vaihtaa asuntoa ei sinänsä ole muuttunut miksikään”, Anu-Elina Hintsa sanoo. 

Asuntojen hinnoissa ei myöskään ole tällä hetkellä kuplaa. Siitä syystä emme näe, että hintoihin tulee laskupainetta, jos poikkeustilanne kestää arvioidusti noin heinäkuulle”, Hintsa jatkaa. 

Vanhojen kaksioiden neliöhinnat jatkoivat nousua 

Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat nousivat Suomessa maaliskuussa keskimäärin 3,8 % (+109 €) vuoden takaiseen verrattunaKaksioiden neliöhinnat nousivat Helsingissä 5,0 % (+260 €), Espoossa 6,2 % (+238 €), Tampereella 2,4 % (+69 €), Turussa 0,7 % (+17 €), Oulussa 3,6 % (+75 €), Kuopiossa 7,1 % (+161 €), Porissa 21,3 % (+287 €), Lahdessa 0,3 % (+6 €) ja Kouvolassa 11,5 % (+129). Neliöhinnat laskivat helmikuussa vuoden takaisesta Vantaalla 0,4 % (-11 €) ja Jyväskylässä 1,0 % (-21 €).  

Uusia asuntolainoja nostettiin helmikuussa vilkkaasti  

Kotitaloudet nostivat helmikuussa 2020 uusia asuntolainoja 1,6 mrd. euron edestä. Suomen Pankin mukaan uusia nostoja tehtiin poikkeuksellisen vilkkaasti verrattuna aiempien vuosien helmikuun nostoihin. Uusien nostojen keskikorko laski tammikuusta ja oli 0,71 % helmikuussa 2020. Kotitalouslainoista oli helmikuun lopussa kulutusluottoja 16,7 mrd. euroa ja muita lainoja 17,7 mrd. euroa.  (Lähde: Suomen Pankki) 

*Vanhat asunnot sisältävät kaikki vanhat kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasunnot, mutta eivät tontteja, autotalleja tai loma-asuntoja. Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa. 

 

Lisätietoja: 

Anu-Elina Hintsa, liiketoimintajohtaja, Huoneistokeskus Oy 
anu-elina.hintsa@huoneistokeskus.fi 
puh. 050 482 3807 

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Huoneistokeskus
Huoneistokeskus
Valimotie 9
00380 Helsinki

http://www.huoneistokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoneistokeskus

Marina Salenius nimitetty Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtajaksi17.11.2020 13:06:42 EET | Tiedote

KTM, LKV Marina Salenius on nimitetty Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Marina Saleniuksella on 16 vuoden kokemus ja menestykäs ura kiinteistönvälityksessä ja hän tuntee alan ja sen toimijat erittäin hyvin. Viimeksi hän on toiminut Kiinteistömaailman varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana. Huoneistokeskuksen nykyinen liiketoimintajohtaja Kari Virta jatkaa työtään Huoneistokeskuksen emoyhtiö Realia Groupin toimitusjohtajana.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye