Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ry

Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan lisää

Jaa
Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan lisää liiketoiminnan kestävään uudistamiseen ja innovaatioiden lisäämiseen. Näin toteavat ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ja Suomen Yrittäjä yhteisessä kannanotossaan.

Akuutti energiakriisi sekä vauhdilla etenevä digitaalinen ja vihreä siirtymä mullistavat yhteiskuntaa ja markkinoita. Myös pienten ja keskisuurten yritysten on uudistuttava. Korkeakoulujen ja yritysten tutkimus- ja kehittämisyhteistyö on tässä tärkeässä roolissa.  

Samalla on huolehdittava siitä, että yrityksille ja TKI-tehtäviin on tarjolla korkeasti koulutettua työvoimaa. Jos yrityksillä ei ole riittävästi osaajia, jäävät kehittämispanostukset tekemättä ja hyödyntämättä. Yrityksessä oleva TKI-osaaminen lisää kykyä ja uskallusta kehittää liiketoimintaa yhä kunnianhimoisemmissa tutkimus- ja innovaatiohankkeissa. 

Organisaatiot pitävät tärkeänä, että maan seuraava hallitus sitoutuu kasvattamaan valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta ja pitää kiinni tällä vaalikaudella parlamentaarisesti asetetusta tavoitteesta. Tavoite on, että julkisten ja yksityisten tutkimus- ja kehittämismenojen yhteenlaskettu määrä olisi neljä prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2030 (2,9 %, 2020).  

Arene, UNIFI ja Yrittäjät esittävät seuraavia toimia korkeakoulujen ja yritysten TKI-toiminnan ja -yhteistyön edistämiseksi:  

  • Edistetään korkeakoulujen ja yritysten TKI-yhteistyötä valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen pitkäaikaisen suunnitelman avulla.  
  • Vahvistetaan rahoituskanavia ja -instrumentteja, jotka tukevat korkeakouluja ja yrityksiä lisäämään TKI-yhteistyötä ja sen vaikuttavuutta.
  • Parannetaan korkeakoulujen TKI-palveluiden ja kokeilu- ja tutkimusympäristöjen tunnettuutta ja saavutettavuutta pk-yritysten piirissä. Tiivistetään TKI-toiminnan ja koulutuksen yhteyttä erityisesti korkeakoulujen pk-yrityksille suuntaamissa jatkuvan oppimisen palveluissa.
  • Vahvistetaan korkeakoulujen perusrahoitusta, jotta korkeakouluilla on resurssit laadukkaaseen, uutta luovaan tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin, myös yhteistyössä yritysten kanssa, sekä nuorten koulutustason nostamiseen ennakoitujen tarpeiden mukaisesti. 
  • Nostetaan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää suomalaisessa korkeakoulutuksessa ja huolehditaan korkeakoulujen ja yritysten kesken siitä, että kansainväliset opiskelijat kiinnittyvät työelämään jo opintojen aikana.  

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Business Finland, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Suomen Yrittäjät ja Vaikuttavuussäätiö järjestivät tiistaina 13. joulukuuta eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa korkeakoulujen ja pk-yritysten TKI-toimintaa käsitelleen keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja korkeakouluilta, rahoittajilta, yrityksiltä ja muilta työelämän edustajilta sekä kansanedustajilta, mukaan lukien parlamentaarisen TKI-työryhmän jäseniltä.  

Lisätiedot: 

Arene: Ida Mielityinen, toiminnanjohtaja, p. 050 594 0731, ida.mielityinen@arene.fi  

UNIFI: Tanja Risikko, toiminnanjohtaja, p. 040 195 2037, tanja.risikko@unifi.fi  

Yrittäjät: Joonas Mikkilä, digi- ja koulutusasioiden päällikkö, p. 045 129 6791, joonas.mikkila@yrittajat.fi  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ry
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen - T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän24.4.2025 08:02:03 EEST | Tiedote

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava perusrahoitusten suhteessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Hallitus kohdentaa viimein perusrahoitusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan myös ammattikorkeakouluille. Rahoitus toteutuu kuitenkin paljon toivottua pienempänä.

Laaja joukko järjestöjä: Suomen talouden kasvu vaatii lisää korkeakoulutettuja osaajia28.2.2025 12:03:43 EET | Tiedote

Hallituksen puoliväliriihessä on kova paine löytää toimia talouskasvun vahvistamiseksi Suomelle. Järjestöt toteavat yhteiskannanotossaan, että koulutustason nosto on yksi ilmiselvä keino kasvun vauhdittamiseksi, jota tulisi pikaisesti hyödyntää. Järjestöt vaativat, että koulutus- ja osaamistason nostamiseksi muodostetaan hallituskaudet ylittävä, pitkäjänteinen suunnitelma, jolla sitoudutaan vahvistamaan pysyvästi koulutuksen rahoitusta ja resursseja.

Suomen talouskasvu ja tuottavuus pysähtyvät ilman lisäpanostuk-sia korkeakoulutukseen – ammattikorkeakouluilla on erityinen rooli Suomen osaamistason nostajana14.2.2025 09:51:55 EET | Tiedote

Suomi tarvitsee nopeita toimia kasvun ja tuottavuuden parantamiseksi. Panostukset osaamispääomaan lisäävät tutkitusti kasvua, työllisyyttä ja tuottavuutta. Ammattikorkeakoulujen tutkintotavoitteita nostetiin 20 prosenttia vuosille 2025–2028 vaikka samaan aikaan rahoitusta on leikattu. Puoliväliriihessä tulee vahvistaa ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta. Tämä edistää myös yksityisen sektorin kasvumahdollisuuksia. T&K-rahoitusta tulee kanavoida suoraan ammattikorkeakouluille parlamentaarisen vahvan tahdon mukaisesti. Pelkkä hankerahoitus ei mahdollista ammattikorkeakoulujen T&K-toiminnan kehittämistä ja uusien yritysten tukemista tutkimuksessa, kehittämisessä ja kasvussa. Kasvu ja hyvinvointi syntyvät vain korkealla osaamisella. Sitä tuotetaan kustannustehokkaimmin korkeakouluissa tutkimuksella ja koulutuksella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye