Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä tarvitaan lisää
Akuutti energiakriisi sekä vauhdilla etenevä digitaalinen ja vihreä siirtymä mullistavat yhteiskuntaa ja markkinoita. Myös pienten ja keskisuurten yritysten on uudistuttava. Korkeakoulujen ja yritysten tutkimus- ja kehittämisyhteistyö on tässä tärkeässä roolissa.
Samalla on huolehdittava siitä, että yrityksille ja TKI-tehtäviin on tarjolla korkeasti koulutettua työvoimaa. Jos yrityksillä ei ole riittävästi osaajia, jäävät kehittämispanostukset tekemättä ja hyödyntämättä. Yrityksessä oleva TKI-osaaminen lisää kykyä ja uskallusta kehittää liiketoimintaa yhä kunnianhimoisemmissa tutkimus- ja innovaatiohankkeissa.
Organisaatiot pitävät tärkeänä, että maan seuraava hallitus sitoutuu kasvattamaan valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta ja pitää kiinni tällä vaalikaudella parlamentaarisesti asetetusta tavoitteesta. Tavoite on, että julkisten ja yksityisten tutkimus- ja kehittämismenojen yhteenlaskettu määrä olisi neljä prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2030 (2,9 %, 2020).
Arene, UNIFI ja Yrittäjät esittävät seuraavia toimia korkeakoulujen ja yritysten TKI-toiminnan ja -yhteistyön edistämiseksi:
- Edistetään korkeakoulujen ja yritysten TKI-yhteistyötä valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen pitkäaikaisen suunnitelman avulla.
- Vahvistetaan rahoituskanavia ja -instrumentteja, jotka tukevat korkeakouluja ja yrityksiä lisäämään TKI-yhteistyötä ja sen vaikuttavuutta.
- Parannetaan korkeakoulujen TKI-palveluiden ja kokeilu- ja tutkimusympäristöjen tunnettuutta ja saavutettavuutta pk-yritysten piirissä. Tiivistetään TKI-toiminnan ja koulutuksen yhteyttä erityisesti korkeakoulujen pk-yrityksille suuntaamissa jatkuvan oppimisen palveluissa.
- Vahvistetaan korkeakoulujen perusrahoitusta, jotta korkeakouluilla on resurssit laadukkaaseen, uutta luovaan tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin, myös yhteistyössä yritysten kanssa, sekä nuorten koulutustason nostamiseen ennakoitujen tarpeiden mukaisesti.
- Nostetaan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää suomalaisessa korkeakoulutuksessa ja huolehditaan korkeakoulujen ja yritysten kesken siitä, että kansainväliset opiskelijat kiinnittyvät työelämään jo opintojen aikana.
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Business Finland, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Suomen Yrittäjät ja Vaikuttavuussäätiö järjestivät tiistaina 13. joulukuuta eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa korkeakoulujen ja pk-yritysten TKI-toimintaa käsitelleen keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja korkeakouluilta, rahoittajilta, yrityksiltä ja muilta työelämän edustajilta sekä kansanedustajilta, mukaan lukien parlamentaarisen TKI-työryhmän jäseniltä.
Lisätiedot:
Arene: Ida Mielityinen, toiminnanjohtaja, p. 050 594 0731, ida.mielityinen@arene.fi
UNIFI: Tanja Risikko, toiminnanjohtaja, p. 040 195 2037, tanja.risikko@unifi.fi
Yrittäjät: Joonas Mikkilä, digi- ja koulutusasioiden päällikkö, p. 045 129 6791, joonas.mikkila@yrittajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ida MielityinenToiminnajohtajaAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Puh:0505940731ida.mielityinen@arene.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Ammattikorkeakoulut varmistavat koulutuksen kehittämisellä eturivin paikan vihreän siirtymän tekijöinä – julkaisevat Kestävän ammattikorkeakoulutuksen oppaan7.6.2023 10:35:04 EEST | Uutinen
Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat sitoutuvat kouluttamaan asiantuntijoita, joilla on erinomaiset valmiudet edistää monipuolisesti kestävää kehitystä työssään. Ammattikorkeakoulujen yhteistyössä valmisteleva Kestävän ammattikorkeakoulutuksen käsikirja vahvistaa tavoitteen saavuttamista. Se tarjoaa teoreettista ja käytännöllistä tietoa kestävää kehitystä edistävän koulutuksen järjestämisestä ammattikorkeakouluissa. Opas kestävyyden huomioimisesta ammattikorkeakoulujen TKI-työssä julkaistiin jo aiemmin.
Suomen aluekehittäminen hidastuu ministeriön tietoteknisten ongelmien vuoksi2.5.2023 10:04:59 EEST | Uutinen
Ammattikorkeakoulut ovat tyrmistyneitä ja äärimmäisen huolissaan tilanteesta, jossa tietoteknisiin syihin vedoten, kansalliset rahoittajaviranomaiset eivät ole edelleenkään kyenneet jakamaan EU-ohjelmakauden 2021-2027 alue- ja rakennepolitiikan rahoitusta (EAKR- ja ESR+ rahoitus). Työ- ja elinkeinoministeriö ei ole onnistunut ratkomaan tilannetta, vaikka kolmas vuosi ohjelmakautta on jo pitkällä.
Valtiovarainministeriön osaamattomuus tulee yhteiskunnallemme kalliiksi - lyhyt oppimäärä koulutusjärjestelmästämme21.4.2023 10:43:48 EEST | Uutinen
Valtiovarainministeriölle tiedoksi, että Suomessa on kaksi korkeakoulusektoria: yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Ammattikorkeakouluissa aloittavista jo noin puolella on taustallaan ammatillinen tutkinto.
Ammattikorkeakoulut vauhdittavat yhteistyöllä vihreää siirtymää - kestävää koulutusta, vastuullista tutkimusyhteistyötä sekä hiilineutraalia omaa toimintaa27.3.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen yhteinen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma julkaistiin vuonna 2020. Nyt tehty väliarviointi osoittaa, että reilun kahden vuoden aikana ammattikorkeakoulut ovat tarttuneet ohjelman tavoitteisiin ja toimenpide-ehdotuksiin kiitettävästi ja kokonaisuutena ammattikorkeakoulut ottavat nyt valtavia harppauksia tukeakseen yhteiskunnassa meneillään olevaa vihreää kasvua.
Tiukka viesti tulevalle hallitukselle: Koulutustason nosto ei onnistu ilman riittävää rahoitusta24.3.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Puolueet ovat luvanneet olla leikkaamatta koulutuksesta. Tämä on hyvä alku, mutta se ei riitä vielä koulutustason nostamiseksi. Kaikki osaaja- ja työvoimantarve-ennakoinnit kertovat samaa kieltä: korkeakoulutetuille on kasvava kysyntä. Tällä hetkellä 25-34 -vuotiaista n. 40 prosentilla on korkeakoulututkinto. Elinkeinoelämällä sekä työmarkkina- ja koulutusalan ammattilaisilla on yhtenevä käsitys siitä, että jatkossa korkeakoulututkinto tarvitaan vähintään puolille nuorista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme