Korkein oikeus määräsi haudan avattavaksi isyystutkimusta varten

Avioliiton ulkopuolella vuonna 1957 syntyneen henkilön isäksi oletettu mies oli tuhkattu eikä hänestä ollut saatavissa kudosnäytettä. Miehellä ei ollut sisaruksia, ja hänen avioliitossa syntynyt lapsensa oli kuollut lapsettomana. Miehen vanhemmat olivat kuolleet vuosina 1967 ja 1984. Miehestä tai hänen lapsestaan tai vanhemmistaan ei ollut saatavissa heidän elinaikanaan otettuja kudosnäytteitä, joiden avulla isyys olisi voitu selvittää. Miehen edesmenneiden vanhempien haudan avaaminen näytteiden ottamiseksi oli ainoa keino saada oikeusgeneettistä selvitystä henkilön biologisesta alkuperästä.

Korkein oikeus totesi, että yksityiselämän suojaan kuuluu olennaisesti se, että yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Tämä oikeus voi jäädä toteutumatta, mikäli laki ei salli oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä riittävän laajasti. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä haudatusta vainajasta. Korkein oikeus katsoi kuitenkin myös vastasyitä punnittuaan, että näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen olisi tässä asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.

Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot, määräsi isäksi oletetun miehen vanhempien haudan avattavaksi ja oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi vainajista otettavista kudosnäytteistä sekä palautti isyyden vahvistamisasian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.