Suomen Pankki

Korkojen nousu heikensi Suomen Pankin tulosta

Jaa

Pankkivaltuusto on tänään vahvistanut Suomen Pankin tilinpäätöksen Suomen Pankin johtokunnan esityksestä.

Suomen Pankin tilintarkastettu tulos tilikaudelta 2022 on nolla euroa varausten purun jälkeen.

Valuutta- ja hintaerovarausta purettiin 165 milj. euroa kattamaan rahoitusvarallisuuden arvostustappioita, jotka johtuivat pääasiassa dollarimääräisten arvopapereiden markkina-arvon laskusta. Lisäksi yleisvarausta purettiin 47 milj. euroa kattamaan negatiivinen toiminnallinen tulos.

”Korkojen nousu on heikentänyt Suomen Pankin tulosta. Suomen Pankki on varautunut korkojen nousuun vahvistamalla riskivarauksiaan jo alhaisten korkojen kaudella. Myös lähivuosien tulosnäkymät ovat heikot, ja riskivarauksia joudutaan edelleen purkamaan”, sanoo Suomen Pankin varapääjohtaja Marja Nykänen.  

Koronakriisin aikana eurojärjestelmä lisäsi rahapoliittisia ostoja ja myönsi pidempiaikaisia edullisia luottoja pankeille. Tämä kasvatti edelleen Suomen Pankin tasetta. Keskuspankille taloudellinen tulos on seuraus keskuspankin tehtävien hoidosta eikä sen toiminnan ensisijainen päämäärä.

Suomen Pankki on ostanut rahapoliittisten ohjelmien kautta velkakirjoja, joista merkittävä osa on Suomen julkisen sektorin liikkeeseen laskemia ja jotka ovat pitkäaikaisia ja kiinteäkorkoisia. Ne on rahoitettu liikepankkien keskuspankkitalletuksilla, joille maksetaan EKP:n talletuskorkoa (3 %). Varojen ja velkojen erilainen korkosidonnaisuus luo keskuspankin taseeseen rakenteellista korkoriskiä.

Vuonna 2022 Euroopan keskuspankki aloitti koronnostot liian nopean inflaation vuoksi. Tämä on lisännyt liikepankkien talletuksille maksettavia korkomenoja ja siten heikentänyt välittömästi Suomen Pankin korkokatetta. Vuoden 2022 korkokate 459 milj. euroa on lähes 200 milj. euroa pienempi kuin edellisenä vuonna.

Keskuspankkierien kate, joka sisältää sekä Suomen Pankin rahoitusvarallisuuden korkotuotot että sen osuuden eurojärjestelmän rahapolitiikan korkokatteesta, on 35 milj. euroa (2021: 186 milj. euroa). Tämä ei riitä kattamaan Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan toimintakuluja ja -tuottoja, jotka ilman setelihankintoja ja ylimääräistä eläkerahastomaksua ovat 66 milj. euroa (2021: 61 milj. euroa).

Suomen Pankki on jakanut tuloksestaan valtiolle euroaikana runsaat 3 mrd. euroa. Lähivuosina voitonjakomahdollisuuksia valtiolle ei ole edellisvuosien tapaan”, sanoo johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen.

Suomen Pankin tilinpäätös, joka sisältää myös Finanssivalvonnan tuotot ja kulut, on julkaistu tänään 24.3.2023 Suomen Pankin verkkosivustolla.

Lisätietoja antaa johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen, puh. 09 183 2007.

Suomen Pankin vuosikertomus 2022

Riskienhallintapäällikkö Antti Nurminen kirjoittaa Euro ja talous -blogissa korkojen nousun vaikutuksesta Suomen Pankin tulokseen:

Suomen Pankin taloudellinen tulos heikkenee korkojen noustessa

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pankki
Suomen Pankki
Snellmaninaukio, PL 160
00101 HELSINKI

09 1831http://www.bof.fi

Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki

Kutsu medialle: Suomen Pankin taidekokoelmateoksen julkistustilaisuus22.5.2023 14:02:10 EEST | Kutsu

AIKAANSA SEURATEN – SUOMEN PANKIN TAIDEKOKOELMA Suomen Pankki järjestää perjantaina 9.6.2023 klo 12.00–13.30 Suomen Pankin taidekokoelmateoksen julkistustilaisuuden. ”Kokoelmateos on ensimmäinen laatuaan. Se vie lukijansa taidematkalle läpi vuosikymmenten ja tyylisuuntien Markku Valkosen johdattelemana. Kokoelmaan kuuluu maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Teoksessa huomioidaan myös Suomen Pankin vaikuttava päärakennus, jonka 140-vuotisjuhlavuotta vietämme kuluvana vuonna. Renessanssiajasta muistuttava rakennus valmistui vuonna 1883.” Tilaisuus järjestetään Suomen Pankin päärakennuksessa, os. Snellmaninaukio, Helsinki. Ilmoittautuminen 5.6.2023 klo 15.00 mennessä tästä linkistä. Ohjelma Tilaisuuden avaus, pääjohtaja Olli Rehn Aikaansa seuraten – Suomen Pankin taidekokoelma Teoksen esittely, taideasiantuntija ja kirjailija Markku Valkonen Lounas Suomen Pankin taidekokoelma, opastuskierros Tilaisuuden yhteyshenkilö on viestintäasiantuntija Julietta Huttu, puh. 09 183 2665 tai julietta.

Popularity of fixed income investments increased11.5.2023 10:00:00 EEST | Press release

In the wake of rising interest rates, the popularity of deposits with an agreed maturity has grown among Finnish households. During the first quarter of 2023, households made new deposits with an agreed maturity totalling almost EUR 3 billion, as opposed to only EUR 165 million in the same period a year earlier. In March 2023, the average interest on households’ new deposits with an agreed maturity rose to 2.40%, having stood at 0.41% in the same period a year earlier. The stock of households’ deposits with an agreed maturity (EUR 6 billion) has grown fast in recent months. In the first quarter of 2023, the stock grew by EUR 2.4 billion. At the end of March 2023, deposits with an agreed maturity accounted for 5.5% of the whole household deposit stock (EUR 109.9 billion). In March, most (90%) of households’ deposit assets was held on current accounts (overnight deposits), with an average interest of 0.39%. Popularity of short-term funds has increased As regards fund types, most (EUR 213

Ökat intresse för ränteinvesteringar11.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

I och med att räntorna stigit har intresset för tidsbunden inlåning ökat bland hushållen i Finland. Under det första kvartalet 2023 ingick hushållen nya avtal om tidsbunden inlåning för nästan 3 miljarder euro, när vid motsvarande tidpunkt för ett år sedan nya avtal ingicks för endast 165 miljoner euro. I mars 2023 steg genomsnittsräntan på hushållens nya tidsbundna inlåning till 2,40 %, när den vid motsvarande tidpunkt för ett år sedan var 0,41 %. Hushållens tidsbundna inlåning (6 miljarder euro) har de senaste månaderna ökat snabbt. Under det första kvartalet 2023 ökade inlåningen med 2,4 miljarder euro. Vid utgången av mars 2023 utgjorde den tidsbundna inlåningen 5,5 % av hushållens totala inlåning (109,9 miljarder euro). I mars bestod merparten av hushållens tillgångar på inlåningskonton (90 %) av insättningar på transaktionskonton (inlåning över natten), vars genomsnittsränta var 0,39 %. Intresset för korta räntefonder har ökat Under det första kvartalet 2023 gjorde de finländska

Korkosijoittamisen suosio kasvanut11.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Korkojen nousun myötä suomalaisten kotitalouksien määräaikaistalletusten suosio on kasvanut. Vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana kotitaloudet tekivät uusia määräaikaistalletussopimuksia lähes 3 mrd. euron edestä, kun vuosi sitten vastaavana aikana niitä tehtiin vain 165 milj. euron edestä. Maaliskuussa 2023 kotitalouksien uusien määräaikaistalletusten keskikorko nousi 2,40 prosenttiin, kun se vuosi sitten vastaavana aikana oli 0,41 %. Kotitalouksien määräaikaistalletusten kanta (6 mrd. euroa) on kasvanut viime kuukausina nopeasti. Vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana kanta kasvoi 2,4 mrd. euroa. Maaliskuun 2023 lopussa määräaikaistalletusten osuus kotitalouksien koko talletuskannasta (109,9 mrd. euroa) oli 5,5 %. Maaliskuussa kotitalouksien talletusvaroista suurin osa (90 %) oli käyttötileillä (yön yli -talletukset), joiden keskikorko oli 0,39 %. Lyhyen koron rahastojen suosio on kasvanut Vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana suomalaiset kotitaloudet tekivät rahast

Eurosystemets penningpolitiska beslut4.5.2023 15:30:00 EEST | Uutinen

ECB:s pressmeddelande 4 maj 2023 Inflationen är fortsatt alltför hög under alltför lång tid. Mot bakgrund av fortsatt högt inflationstryck beslutade ECB-rådet idag att höja ECB:s tre styrräntor med 25 punkter. Överlag ger inkommande information på det hela taget stöd åt ECB-rådets bedömning från det föregående sammanträdet avseende inflationsutsikterna på medellång sikt. Den totala inflationen har sjunkit under de senaste månaderna men underliggande pristryck är fortsatt starkt. Samtidigt påverkar de tidigare räntehöjningarna med kraft de monetära och finansiella förhållandena i euroområdet. Mer ovisst är det med eftersläpningar och styrkan i transmissionen till den reala ekonomin. ECB-rådets framtida beslut kommer att säkerställa att styrräntorna sätts på nivåer som är tillräckligt restriktiva, och under så lång tid som är nödvändigt, för att inflationen inom rimlig tid återgår till tvåprocentsmålet på medellång sikt. ECB-rådet kommer att fortsätta att följa ett databeroende tillvägag

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme