Korona-aika ei anna oikeutta laiminlyödä yt-neuvotteluja
14.12.2021 07:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kysyy, että millä oikeudella Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan johto laiminlyö yhteistoimintaneuvottelut. Rauman kaupunki on kertonut Satakunnan Kansassa 11.12.2021, että sotepalveluita esitetään vähennettäväksi määräaikaisesti koronapandemian ja henkilöstön rekrytointivaikeuksien vuoksi.
Työntekijät ovat saaneet lukea lehdestä nämä työnantajan yksipuoliset aikeet.
- Työelämän lainsäädäntö on koronatilanteesta huolimatta voimassa. Lait ovat myös työnantajaa velvoittavia. Palveluja ja toimintoja ei voida vähentää yksipuolisesti sanelemalla. Nyt on istuttava yhteisen pöydän ääreen ja käytävä yhteistoimintaneuvottelut työntekijöiden ja työnantajan välillä, vaatii JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Rauman kaupungin on aloitettava yt-neuvottelut välittömästi. Toimintojen sulkeminen ja henkilöstön siirtämiset toisiin tehtäviin eivät ole mikään pikkujuttu tai ilmoitusluontoinen asia.
- Ei riitä, että työnantaja toteaa lehdessä, että henkilöstö ei jaksa ja sairauslomat ovat lisääntyneet. Yhteistoimintaneuvotteluissa on sovittava ratkaisuista ja toimenpiteistä henkilöstön jaksamisen tukemiseksi. Keinoja on olemassa, jos vain tahtoa löytyy. Esimerkiksi palkanlisät ovat yksi erinomainen keino selättää rekrytointivaikeudet, Niemi-Laine toteaa.
Yhteistoimintaneuvottelut on käytävä aina sellaisessa vaiheessa, että työntekijät voivat todella vaikuttaa. Henkilöstön ja työnantajan välisen vuorovaikutuksen on toteuduttava aidosti eikä sanelupolitiikalla. Hyvä yhteistoiminta tuottaa ennen kaikkea yhteistä sitoutumista ja yhteistä ymmärrystä.
Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, JHL, 040 702 4772
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Trade Union JHL and ParkkiPate have approved the conciliator’s proposal – the planned strike is cancelled5.11.2026 08:33:13 EET | Press release
Representatives of the employees and the employer have approved the National Conciliator’s proposal that starts collective agreement negotiations between ParkkiPate and JHL. Trade Union JHL thanks all active union members for their hard work that made starting negotiations possible.
Fackförbundet JHL och Parkkipate godkände medlingsbudet, planerad strejk vid bolaget avblåst3.11.2026 14:51:23 EET | Pressmeddelande
Arbetstagarnas och arbetsgivarens representanter har godkänt riksmedlarens förslag, enligt vilket bolaget börjar förhandla om anställningsvillkoren med JHL. JHL vill tacka alla aktiva för det tuffa arbetet som behövts för att få till stånd förhandlingarna.
Ammattiliitto JHL ja Parkkipate hyväksyivät sovintoehdotuksen, yhtiöön suunniteltu lakko peruuntuu3.11.2026 14:28:18 EET | Tiedote
Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotuksen, jonka perusteella yhtiö alkaa neuvotella työehdoista JHL:n kanssa. Ammattiliitto JHL kiittää kaikkia aktiiveja kovasta työstä, jonka ansiota neuvottelujen alkaminen on.
Ammattiliitto JHL: HaminaKotkan sataman turvallisuus ja huoltovarmuus eivät saa olla säästökohteita22.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii, ettei HaminaKotka Satama Oy:n muutosneuvotteluissa saa vaarantaa sataman turvallisuutta ja Suomen huoltovarmuutta lyhytnäköisillä säästöillä. Työntekijät ovat valmiita etsimään vaihtoehtoja irtisanomisille muun muassa laajentamalla tehtävänkuviaan ja palauttamalla alihankintatöitä omalle henkilöstölle.
Parkkipate employees are going on strike to get a collective agreement22.10.2026 09:18:51 EEST | Press release
Trade Union JHL is going to start a strike at parking control company Parkkipate. The strike is due to start on 5 November and end on 9 November. The company does not currently have a collective agreement and has refused to negotiate about making one.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
