Korona ei muuttanut maakuntien välisiä työttömyyseroja

Koronapandemia lisäsi työttömyyttä väliaikaisesti koko Suomessa. Eniten kriisistä kuitenkin kärsivät matkailuun ja palveluihin nojaavat alueet, kuten Lappi.
Keväällä 2020 Lapin työttömyysaste ampaisi YTK:n jäsenistössä selvästi muita maakuntia korkeammalle, peräti 22,4 %:iin.
Koko Suomea tarkasteltaessa YTK:n jäsenten työttömyysaste oli samaan aikaan 13,6 %, ja kaikissa muissa maakunnissa jäsenistön työttömyysaste on pysynyt koko koronapandemian ajan alle 19 %:ssa.
Korona on heiluttanut työttömyyslukuja ympäri maan, mutta se ei ole muuttanut työttömyyden isoa kuvaa. Vahvoilla ovat monipuolisen elinkeinorakenteen alueet, joissa on paljon yrityksiä. Uudenmaan lisäksi tällaisia ovat esimerkiksi Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi.
”Suomessa on ollut työllisyyden ja työttömyyden suhteen jo aika pitkään suhteellisen suuret alueelliset erot sekä maakuntien kesken että niiden sisällä. Nämä erot ovat suhteellisen pysyviä. Edes korona ei aiheuttanut keskinäisissä suhteissa merkittäviä muutoksia”, aluetutkija Timo Aro sanoo.
Kasvumaakunnissa maksetaan parempia päivärahoja
Siinä missä kasvavilla alueilla on tärkeää panostaa kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseen, supistuvilla alueilla pitäisi sen sijaan hakea täsmälääkkeitä juuri kyseisen alueen ongelmiin.
”Supistuvillakin alueilla on vahvoja toimialoja ja työllistäjiä sekä esimerkiksi oppilaitoksia. Niistä pitäisi pitää kiinni. Kasvun ja supistumisen välissä sinnittelevillä alueilla taas pitäisi onnistua tukemaan kasvua unohtamatta sosiaalista oikeudenmukaisuutta”, Timo Aro sanoo.
Alueelliset erot näkyvät myös ansiopäivärahojen suuruudessa. Uudellamaalla keskimääräinen päiväraha on noin 10 euroa suurempi kuin muualla, mikä johtuu korkeammasta palkkatasosta. Uudellamaalla keskimääräinen ansiopäiväraha oli vuonna 2021 noin 80 euroa, kun se muissa maakunnissa oli noin 69–73 euroa.
Koronapandemian alussa keskimääräinen ansiopäiväraha myös kasvoi hetkellisesti. Uudellamaalla keskimääräinen ansiopäiväraha oli keväällä 2020 korkeimmillaan lähes 87 euroa. Muissa maakunnissakin kevään 2020 keskimääräiset ansiopäivärahat kasvoivat noin 5 euroa.
”Hetkellinen piikki selittyy sillä, että pandemian alkuvaiheessa lomautukset ja työttömyys osuivat tavallista enemmän myös korkeamman tulotason aloihin”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Lue koko haastattelu YTK:n sivuilta: https://ytk.fi/tietoa-meilta/ajankohtaista/pandemiakaan-ei-heilauttanut-maakuntien-keskinaisia-suhteita---tyottomyyden-alueelliset-erot-ovat-kohtuullisen-pysyvia--
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyys laski selvästi26.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
YTK:n jäsenten työttömyys kääntyi toukokuussa selvään laskuun. Loppukevään luvut olivat matalammat kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä. Työttömyyden laskun taustalla on etenkin uusien työttömyysjaksojen väheneminen.
Päättämissopimukset yleistyneet huomattavasti – ”Lukemat ovat kaksinkertaiset vuoden takaiseen”13.6.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Työsuhteiden päättämissopimuksista kysytään yhä useammin YTK Työelämän Lakikaveri-palvelusta. Määrä oli yli kaksinkertainen vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu kertoo osaltaan korkeasti koulutettujen työttömyyden kasvusta. Työoikeusjuristin mukaan ihmiset haluavat varmistua siitä, että heille tarjottu sopimus on oikeudenmukainen eikä siinä piile sudenkuoppia.
Ikääntyvien työttömyys nousi – ero nuorempiin kasvaa22.5.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
YTK:n hakemusmäärä on laskenut toukokuussa, mutta työttömyyteen ei ole luvassa suurta helpotusta. Yli 60-vuotiaiden tilanne vaikeutui jälleen.
Rakennusalalla uskotaan nousuun, kulttuurialalla pelätään työttömyyttä15.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
YTK:n laajassa jäsenkyselyssä vastaajat arvioivat työtilanteensa kehitystä seuraavan puolen vuoden aikana. Rakennusala erottui optimistisimpana, kulttuuriala selvästi synkimpänä.
Työttömyys lievässä nousussa24.4.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
YTK:n jäsenten työttömyys kohosi maaliskuussa hieman, mutta kokonaistilanne on viimevuotista parempi. Työttömyys kasvoi sekä rakennusalalla että teollisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme