Korona iskenyt erityisesti pieniin työnantajayrityksiin
10.9.2021 10:20:51 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Kaikista yrityksistä yli viidennes sanoo, että kriisin myötä asiakasvirrat ovat vähentyneet (22 %) ja tuloksentekokyky on heikentynyt (21 %). Noin kymmenes (11 %) sanoo, että yritys on velkaantunut.
- Kriisi on iskenyt lujimmin pieniin työnantajiin, joista monet olivat ahtaalla jo ennen kriisiä. Heillä on selvästi enemmän ongelmia kuin muilla yrityksillä. Heillä on usein myös vähemmän keinoja sopeutua vaikeuksiin, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
- Valitettavasti budjettiriihi ei tuonut näillä yrityksille työkaluja sopeutua, kun työllisyystoimia lähinnä lykättiin eteenpäin, hän harmittelee.
Kantar selvitti Yrittäjägallupissa yritysten tilanteita Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 11. kertaa koronakriisin aikana. Tutkimuksessa haastateltiin 1040 yrittäjää ja yrityksen edustajaa. Tutkimuksen virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta +-3,1 prosenttiyksikköä.
Raaka-aineiden hinnat kovassa nousussa
Suurin muutos edellisestä mittauksesta on raaka-aineiden hintojen vahva kasvu. Teollisuudessa 67 prosenttia ja rakentamisessa 52 prosenttia kertoo raaka-aineiden hinnannoususta.
- Raaka-aineiden hintakehitys aiheuttaa yhä enemmän tulosongelmia. Se korostaa maltillisen palkkapolitiikan merkitystä, Pentikäinen sanoo.
Myös häiriöt tuotantoketjussa ovat lisääntyneet. Teollisuudessa yli kolmanneksella (35 %) on ollut häiriöitä tuotantoketjussa.
- Tuotantoketjuhäiriöitä raportoidaan nyt enemmän kuin koronan pahimpana aikoina, Pentikäinen kertoo.
Yli 40 prosentilla myynti yhä miinuksella
Yrittäjägallup osoittaa, että yritysten yleistilanne on edelleen parantunut. Silti edelleen 41 prosenttia yrityksistä kertoo, että myynti on koronaviruksen vuoksi vähentynyt.
- Yritysten tilanne on moninainen. Varsinkin kaupan alan kuva on kaksijakoinen: toiset lentävät, toiset kyntävät. Monia yrityksiä koronakriisi on avittanut kasvuun, mutta monelle se on ollut myrkkyä, joka uhkaa olemassaoloa, Pentikäinen luonnehtii.
- On tärkeää, että tukitoimia jatketaan, kunnes kriisi on oikeasti ohi. Silta on luvattu rakentaa kriisin yli. Sitä ei saa katkaista kesken matkan, hän sanoo.
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Hallituksen veropolitiikka tukee kasvua ja työllisyyttä1.9.2026 20:37:44 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä. – Yhteisöveron alentaminen, ansiotuloverotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen ovat tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja. Ne tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.
Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta1.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.
Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme