Museokortti

Korona kuormittanut mielenterveyttä – kulttuurin hyvinvointivaikutuksista muistuttavat 16 tunnettua suomalaista, 8 200 vastaajaa ja 40 museota

Jaa
Korona-aika on kuormittanut suomalaisten mielenterveyttä. MIELI ry:n ja Museokortin Hyvinvointia kulttuurista -kampanja nostaa esiin taiteen ja kulttuurin positiiviset vaikutukset mielen hyvinvointiin. Teemaa käsitellään tutkimuksen, julkisuuden henkilöiden sekä tavallisten suomalaisten omien kokemusten kautta.
Kulttuurilla ja taiteella on todettu olevan lukuisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen.
Kulttuurilla ja taiteella on todettu olevan lukuisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen.

Useampi kuin joka kolmas suomalainen kokee poikkeusolojen aiheuttamaa voimakasta henkistä kuormitusta. Mielenterveysongelmien määrät ovat koronaepidemian aikana kasvaneet ja erityisesti nuoret aikuiset ovat saaneet entistä useammin psykiatrisia diagnooseja. 

Museokortti ja MIELI ry kampanjoivat toukokuun loppuun asti nostaakseen esille kulttuurin monipuolista merkitystä mielen hyvinvoinnin ja yleisen jaksamisen tukemisessa. Hyvinvointia kulttuurista -kampanjan sisällöt löytyvät tänään avautuneelta Museot.fi/hyvinvointi -kampanjasivulta.  

Kampanja huipentuu 24.–30. toukokuuta järjestettävään kansainväliseen Mental Health Art Week -teemaviikkoon, jolloin yli 40 Museokortti-museota järjestävät kaikille avoimia, ilmaisia virtuaalitapahtumia. Museoiden tapahtumat löytyvät täältä >

Kulttuuriosallistuminen edistää tutkitusti terveyttä 

Kulttuuriosallistumisella on useissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteys hyvään koettuun terveyteen. Se on myös yhdistetty pienentyneeseen varhaisen kuoleman riskiin ja pidempään eliniän odotteeseen. Taiteen ja kulttuurin merkityksestä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä osana hoitoa ja parantumista on vahvaa tutkimusnäyttöä.

  • edistää positiivista mielenterveyttä
  • parantaa mielialaa
  • ehkäisee tai vähentää negatiivisia tunteita, kuten ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja surullisuutta
  • tukee mielenterveyden haasteiden kanssa pärjäämistä arjessa
  • edistää mukautumis-, sopeutumis- ja sietokykyä eli resilienssiä
  • lisää itsetuntemusta, itsetuntoa ja itseluottamusta
  • vähentää sosiaalista syrjäytymistä ja tukevat sosiaalista osallistumista ja osallisuutta
  • tarjoaa mahdollisuuden korjaaviin ja vahvistaviin kokemuksiin, itseen liittyvien negatiivisten tai toimintaa rajoittavien käsitysten muuttamiseen sekä uudenlaisten roolien ja identiteettien omaksumiseen.

Lähde: Sitra, 2017

16 julkisuuden henkilöä kertovat, mitä kulttuuri heille merkitsee

Hyvinvointia kulttuurista -kampanjan videoissa tunnetut henkilöt kertovat omien kokemustensa kautta taiteen ja kulttuurin merkityksestä heidän arjessaan. 

Mukana jakamassa kokemuksiaan ovat Elias Salonen, Mira Luoti, Tuomas Enbuske, Yona, Mikko Kuustonen, Nanna Susi, Marko Keränen, Lola Odusoga, Manuela Bosco, Krista Kosonen, Juha Itkonen, Johanna Oras, Jenni Rotonen, Helmi-Leena Nummela, Hanna Brotherus ja Elli Toivoniemi.

Kampanjassa mukana olevan kirjailija Juha Itkosen mielestä kulttuurisisältöjen parissa on hyvä rauhoittua ja saada uusia ajatuksia. 

– Niin kun kirjailijat yleensä, olen ahkera lukija ja kulttuurin kuluttaja muutenkin. Kulttuurielämykset tuovat minulle sekä mielenrauhaa että uusia ajatuksia. 

Laulaja ja lauluntekijä  Yonan suhde kulttuuriin on harvinaisen selkeä: sitä ilman hän ei voisi elää. 

– Kulttuuri auttaa minua ymmärtämään elämää ja maailmaa. Se auttaa ymmärtämään itseäni, muita ja myös erilaisuutta. Taide ja kulttuuri tuovat niin paljon erilaisia tasoja ja sävyjä elämään. 

Hän kertoo vierailevansa usein museoissa, jos mieli on kuormittunut. 

– Tykkään käydä museoissa silloin kun olen väsynyt ja stressaantunut, koska museot ovat rauhoittavia ja seesteisiä paikkoja, kauniita tiloja. Suosittelen museoissa käymistä kaikille, joiden mieli on joskus kuormittunut – eli kaikille.

Kulttuurin intohimoiseksi kuluttajaksi tunnustautuva näyttelijä  Krista Kosonen saa kulttuurielämyksistä arjen estetiikkaa sekä ymmärrystä maailmasta ja olemassaolosta.   

– Kulttuuri auttaa meidät näkemään asioita jostain uudesta näkökulmasta ka tekemään uusia oivalluksia.  Se helpottaa elämää ja stressiä, rauhoittaa ja joskus tekee sopivasti levottomaksi. Ylipäätänsä se vähän ravistelee ja tuo lempeyttä ja kauneutta elämään. 

Katso tunnettujen suomalaisten videot täältä > 

Lue lisää, mitä he vastasivat videoilla >

8 200 vastaajan kysely: ”Kulttuuri on polttoainetta mielelleni”

MIELI ry:n ja Museokortin Kulttuurin hyvinvointivaikutukset -kyselytutkimukseen vastasi maaliskuussa yli 8 200 henkilöä. Tulokset kertovat korona-ajan synnyttämästä valtavasta tarpeesta taide- ja kulttuurielämyksille.

Vastaajia pyydettiin kuvailemaan, millaisia vaikutuksia kulttuuri- ja taide-elämyksillä on heidän hyvinvointiinsa ja kuvailemaan, kuinka nämä vaikutukset näkyvät omassa arjessa. 

Avoimissa vastauksissa korostustavat taiteen ja kulttuurin merkitys keinona palautua työviikosta. Kulttuuri lievittää työstressiä, tuo vastapainoa arjelle sekä auttaa irrottautumaan siitä. Työuupumuksen läpi käyneet ovat löytäneet apua kulttuurin tuomista virkistävistä vaikutuksista. 

”Stressaavien työjaksojen aikana taidenäyttelyssä käyminen tuntuu siltä, että saa aivot lepäämään ja sen jälkeen on usein olo, kuin olisi ottanut monen tunnin virkistävät päiväunet.” 

Kyselyn vastauksista nousee esiin, kuinka yhteiset kulttuurielämykset läheisten kanssa ovat merkityksellisiä kokemuksia ja muistoja. Moni kokee kulttuurin vahvistavan ja ylläpitävän ihmissuhteitaan.

”Kulttuuri tuo kauneutta, elämyksiä, uutta ajateltavaa, aktivoi ja kohottaa mielialaa. Jos vielä on toisen kanssa yhteinen kokemus, se vahvistaa vaikutuksia ja vahvistaa myös keskinäistä suhdetta.” 

”Parhaassa tapauksessa kulttuurielämys tuo lohtua, yhteenkuuluvuuden tunnetta tai ymmärretyksi tulemisen kokemuksia, ja siitä voi oppia uutta.” 

Kokemukset taiteen ja kulttuurin vaikutuksista löytyvät täältä >

Kyselytutkimuksen tuloksia numeroina 

  1. Noin 95% vastaajista aikoo lähteä museoon, teatteriin tai elokuviin heti, kun se on mahdollista.
  2. Noin 88% vastaajista ajattelee elämästä puuttuvan jotain olennaista ilman museoita. 
  3. Noin 95% vastaajista kokee taiteen ja kulttuurin vaikuttavan positiivisesti heidän omaan hyvinvointiinsa ja jaksamiseensa. 

Lähde: Kulttuurin hyvinvointivaikutukset -kysely, maaliskuu 2021. MIELI ry ja Museokortti.

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. 

Museokortti on vuoden mittainen kulttuurimatka 300 museoon. Museokortti-kohteet tarjoavat mahdollisuuden elämyksiin taiteen, tieteen, historian, musiikin, kirjallisuuden, luonnon, urheilun ja lukemattoman monien muiden aiheiden äärellä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marjo Vänttinen
Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori
Puh. 044 4300 712
marjo.vanttinen@museot.fi


Susanna Seppälä
Viestintäsuunnittelija
Puh. 044 4300 716
susanna.seppala@museot.fi


Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 9059
seppo.honkanen@museot.fi

Kuvat

Kulttuurilla ja taiteella on todettu olevan lukuisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen.
Kulttuurilla ja taiteella on todettu olevan lukuisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen.
Lataa
Tunnetut suomalaiset kertovat kokemuksiaan kulttuurin hyvinvointivaikutuksista.
Tunnetut suomalaiset kertovat kokemuksiaan kulttuurin hyvinvointivaikutuksista.
Lataa
Yli 8 200 vastaajan Kulttuurin hyvinvointivaikutukset -kyselyssä selviää: 95% vastaajista kokee taiteen ja kulttuurin vaikuttavan positiivisesti heidän omaan hyvinvointiinsa ja jaksamiseensa. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti
Yli 8 200 vastaajan Kulttuurin hyvinvointivaikutukset -kyselyssä selviää: 95% vastaajista kokee taiteen ja kulttuurin vaikuttavan positiivisesti heidän omaan hyvinvointiinsa ja jaksamiseensa. Kuva: Ella Karttunen / Museokortti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Museokortti
Museokortti
Spaces Bulevardi, FMA Creations Oy, Bulevardi 21
00180 HELSINKI

http://www.fmac.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museokortti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye