Korona on vauhdittanut eniten yli 65-vuotiaiden asiointia verkkoapteekissa
2.10.2020 10:30:00 EEST | Yliopiston Apteekki | Tiedote

Koronaepidemia on selvästi lisännyt verkkoapteekin käyttöä, ja moni on hankkinut lääkkeitä verkkoapteekista nyt ensimmäistä kertaa. Tutkimukseen vastanneista (N=2615) noin viidennes asioi ensimmäistä kertaa Yliopiston Apteekin verkkoapteekissa. Valtaosalla vastanneista (70 %) koronaepidemia oli lisännyt halukkuutta käyttää verkkoapteekkia. Voimakkaimmin kiinnostus verkkoasiointiin oli kasvanut 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä.
- Verkkoapteekin asiakkaiden ikäjakauma on erittäin laaja. On tärkeää, että kaiken ikäiset asiakkaat voivat hyödyntää verkkoapteekin palveluita, tutkimuspäällikkö Kari Linden Yliopiston Apteekista toteaa.
Asiointi Yliopiston Apteekin verkkoapteekissa koettiin myönteisenä ja tärkeänä vaihtoehtona. Mahdollisuutta henkilökohtaiseen chat-keskusteluun farmaseutin kanssa pidettiin hinta- ja saatavuustietojen ohella yhtenä tärkeimmistä perusteista verkkoapteekin käytölle. Valtaosa vastanneista (noin 90 %) koki verkkoapteekista saamansa koronaa koskevan tiedon hyödylliseksi.
Yliopiston Apteekki toteutti elokuussa 2020 tutkimuksen verkkoapteekkia käyttäneille Uniikki-asiakkaille. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Sähköisessä muodossa lähetettyyn tutkimuskyselyyn vastasi 2615 yli 18-vuotiasta henkilöä.
Tutkimustulokset julkistetaan tänään Farmasian Päivät 2020 -kongressissa, joka järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa virtuaalitapahtumana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari Lindentutkimuspäällikkö, FaT, dosentti, Yliopiston Apteekki
Puh:09 5420 4513kari.linden@ya.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama yhteiskunnallinen yritys, joka täyttää tänä vuonna 265 vuotta. Olemme huolehtineet suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Koko tuottomme ohjataan suomalaiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Palvelemme valtakunnallisesti kuluttajia sekä yli tuhatta terveydenhuollon yksikköä julkisella ja yksityisellä sektorilla. Asiakaskokemuksemme on palkittu Suomen kolmen parhaan joukossa vuosina 2018 ja 2019. Apteekkejamme on Suomessa 13 paikkakunnalla ja verkossa ya.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekin laaja tuotevalikoima nyt Wolt-sovelluksessa8.4.2026 08:30:37 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin erittäin laaja itsehoitolääke- ja hyvinvointituotevalikoima on nyt saatavilla Wolt-sovelluksessa laajoin palveluajoin 14 suuressa kaupungissa. Tuotteet toimitetaan asiakkaalle Yliopiston Apteekista tunnissa tilauksesta. Wolt-pikatoimitus on myös valittavissa toimitustavaksi verkkoapteekissa ya.fi.
Mikä avuksi siitepölyallergian oireisiin?26.3.2026 13:46:28 EET | Tiedote
Siitepöly aiheuttaa monelle erilaisia silmä- ja nenäoireita, kun pensaat, lehtipuut ja heinät kukkivat. Siitepölykausi alkaa Suomessa kevättalvella ja jatkuu pitkälle syksyyn. Tällä hetkellä käynnissä on lepän ja pähkinäpensaan kukinta.
Yliopiston Apteekin vuosiraportti 2025 on julkaistu25.3.2026 10:01:39 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekin verkossa julkaistu vuosiraportti 2025 sisältää taloudellisen tilinpäätöksen ja kestävyysraportin, joka on toteutettu soveltaen ESRS-kestävyysraportointistandardia.
Yliopiston Apteekki kehitti uuden laadukkaan herkän ihon kasvojenhoitosarjan20.1.2026 13:05:05 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekin oma laadukas hyvinvointituotesarja on täydentynyt uusilla herkän ihon kasvojenhoitotuotteilla, jotka kosteuttavat, kirkastavat ja ravitsevat ihoa. YA-sarjan hajusteettomat kasvojenhoitotuotteet on kehitetty erityisesti suomalaisen herkän ihon tarpeisiin, ja ne hoitavat tehokkaasti kasvojen ihoa. Tuotteet on suunniteltu kosteuttamaan ja vahvistamaan ihon suojakerrosta.
Esitys apteekkiverolaista on edelleen syrjivä ja perustuslain vastainen9.12.2025 16:55:03 EET | Tiedote
Lakiesitykseen tehdyt korjaukset eivät poista progressiivisen apteekkiveron voimakasta syrjivyyttä ja perustuslainvastaisuutta. Apteekkiveron ja lääketaksan yhdistelmä pakottaa Yliopiston Apteekin myymään lääkkeitä tappiolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

