Korona vauhditti Turengin Kuntovireen digiloikkaa
28.7.2020 09:56:15 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Turengin Kuntovire toimii Janakkalan Turengin lisäksi Riihimäellä. Yritys tarjoaa fysio- ja toimintaterapiaa neurologiseen kuntoutukseen. Palvelupiiriin kuuluvat lisäksi kaikenikäiset tuki- ja liikuntaelinongelmiin sairastuneet.
”Jouduimme maaliskuun lopussa keskeyttämään lähes kaiken toiminnan KELAN vaativan kuntoutuksen osalta lukuun ottamatta etäterapiaa. Työntekijämme eivät saaneet tehdä kuntoutuskäyntejä muun muassa liikuntavammaisten asumispalveluyksiköissä ja neurologiseen kuntoutukseen tarvittavat uima-altaat suljettiin”, kertoo Lehtonen.
Sitten hän näki Janakkalan kunnan Facebook-sivuilla tiedon Hämeen kauppakamarin ja Hämeen Hallituspartnereiden tarjoamasta kriisineuvonnasta ja päätti jättää viestin toimijoiden tukipalveluun.
”Heti samana päivänä sain yhteydenoton Matti Niemiseltä, joten asiat etenivät todella ripeästi. Tapasin hänet kerran ja pidimme etänä kaksi Teams-palaveria. Ennen Matin tapaamista me terapeutit ideoimme uusia palveluita ja mahdollisuuksia Kuntovireelle. Yhteistyömme hänen kanssaan toimi hyvin ja teimme viikossa toiminnan kehittämishakemuksen Business Finlandille. Yrityksemme sai myönteisen tukipäätöksen, jonka myötä aloitamme syksyn aikana kehittämään digitaalisuutta ja uusia palveluja”, Lehtonen toteaa. ”Olen erittäin tyytyväinen saadessani apua kauppakamarilta ja Matilta.”
Rahoitusalan ammattilainen Matti Nieminen (VT, MBA (Henley) on yksi neuvontaringin jäsenistä, mutta muutoin päivätyönään hän toimii Suomen Rahoitusneuvoja Oy:n liiketoimintajohtajana.
”Pirjo Lehtonen on innovatiivinen ja kehittämishaluinen yritysjohtaja. Seuraan mielenkiinnolla yrityksen kehittymistä jatkossa”, kertoo Nieminen.
Neuvontarinki jatkaa edelleen toimintaansa
Hämeen kauppakamarin ja Hämeen Hallituspartnereiden neuvontarinki on edelleen valmis antamaan neuvoja esimerkiksi sopeuttamistoimista, rahoitusjärjestelyistä tai avaamaan keskustelua uusista tulevaisuuden visioista sekä ohjaamaan eri yritystukiorganisaatioiden palveluiden piiriin.
”Palvelu on maksutonta ja avoin kaikille Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimiville yrityksille ja yrittäjille. Vastaamalla tukipalvelussa muutamiin tarkentaviin kysymyksiin yritysasiantuntija ottaa yhteyttä viestin jättäneeseen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Kaikki yritykset ja yrittäjät voivat edelleen jättää viestin tukipalveluun tästä linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Turengin Kuntovire Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Lehtonen, p. 0400 859 521
Suomen Rahoitusneuvoja Oy:n liiketoimintajohtaja Matti Nieminen, p. 050 339 0979
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Puolustusala vauhdittaa Hämettä – yrityksillä vahvaa osaamista, mutta markkinoille pääsy takkuaa11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien jäsenyritykset näkevät puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoissa merkittävää kasvupotentiaalia. Tiedot selviävät Innokaupunkien selvityksestä, jonka valmistelussa myös Hämeen kauppakamari on ollut mukana. ”Vaikka puolustukseen, kaksikäyttöteknologioihin ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista on alueellamme paljon, niin markkinoille pääsy on edelleen haastavaa. Markkinoille pääsyä vauhdittaisivat relevantit kontaktit, kumppanit ja selkeämmät polut osaksi alan arvoketjuja”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Kultaiset elämäntyömerkit Heinilälle ja Kraft Tapionsalolle – Halmeenmaalle pronssinen ansiomerkki19.5.2026 19:22:52 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kaksi toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäjää. Elämäntyömerkit myönnettiin Antti Heinilälle ja Seija Kraft Tapionsalolle tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä koko maan ja erityisesti Hämeen elinkeinoelämän hyväksi. Lisäksi kokouksessa myönnettiin Keskuskauppakamarin pronssinen ansiomerkki Tiina Halmeenmaalle tunnustuksena 10 vuotta jatkuneesta ansioituneesta ja sitoutuneesta työstä Hämeen kauppakamarin palveluksessa.
Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Olli Vormisto19.5.2026 19:08:57 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 19.5.2026 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti uudeksi Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olli Vormisto. Uusiksi jäseniksi valittiin KTM Mika Helin ja UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtaja Tuija Suur-Hamari. Lisäksi valiokunnan jäsenenä jatkaa Puutyöliike Pekka Väre Ky:n toimitusjohtaja, talousneuvos Pekka Väre.
Hämäläisyrityksissä haetaan kasvua kustannuspaineista huolimatta5.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi hämäläisyritys odottaa liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, mutta kustannuspaineet painavat kannattavuusnäkymiä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Liikevaihdon kasvuodotusten vahvistuminen on myönteinen signaali, vaikka raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousu rajoittaa edelleen yritysten kannattavuutta. Olen ylpeä alueemme yrityksistä, jotka hakevat kasvua, uutta liiketoimintaa ja uusia markkina-alueita epävarmuuden keskellä”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämäläisyritysten tuotanto kasvoi alkuvuonna – suhdannetilanne kohentui27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä yritysten suhdannetilanne on kohentunut alkuvuodesta, ja suhdannenäkymät ovat melko lähellä koko maan keskiarvoa, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Vaikka epävarmuus hillitsee lähikuukausien odotuksia, hämäläisyritysten alkuvuoden kehitys osoittaa vahvaa sopeutumiskykyä. Tuotannon kasvu kertoo yritysten kyvystä toimia ja uudistua haastavassakin tilanteessa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme