KORONAKRIISI MUUTTI SUOMALAISTEN SUHTAUTUMISTA SÄÄNTELYYN
6.5.2020 06:00:00 EEST | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

”Suomalaiset luottavat koronakriisin aikana poikkeuksellisen vahvasti sekä päätöksentekijöihin että virkamiehiin, ja vallanpitäjiä normaalisti varpaillaan pitävä kansalaiskriittisyys on vaimentunut. Suomalaisille ominainen purnaus valtion harjoittamasta liikasääntelystä on liki kadonnut ja juuri nyt halu noudattaa annettuja ohjeita on erityisen suurta. Kriittisyys voi silti nousta nopeastikin, jos tuleva ohjeistus epäonnistuisi ja se koettaisiin esimerkiksi ylilyöväksi tai epäreiluksi”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
94 prosenttia suomalaisista arvioi voivansa noudattaa viranomaisten valmiuslain nojalla antamia ohjeistuksia erittäin tai melko tarkasti. Vain viisi prosenttia kansalaisista katsoo ohjeistusten noudattamisen kohdallaan vaikeaksi tai mahdottomaksi.
Suomalaisten lainkuuliaisuus on vahvaa. Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että lakia ei tarvitse noudattaa, jos sen kokee vääräksi tai vanhentuneeksi. 81 prosenttia torjuu väitteen.
Arvo- ja asennetutkimuksen mittaus tehtiin aikana, jolloin ankarimmat liikkumisen rajoitukset olivat voimassa, mukaan lukien jo purettu Uudenmaan maakunnan eristys. Kyseessä ovat mittavimmat perusoikeuksien rajoitukset sitten sotien.
Tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 26.3.–3.4.2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.
Ilkka Haavisto: Kurin ja järjestyksen maa -EVA Arvio 6.5. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Nuorten luottamus eläkelupaukseen horjuu15.9.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Vajaa puolet suomalaisista (47 %) katsoo, että tulevaisuudessa maamme eläkejärjestelmät romahtavat eikä edes jo ansaittuja eläkkeitä kyetä maksamaan, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset toivovat lisää yrityksiä, mutta yrittäjyys ei houkuta5.9.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kaikki suomalaiset katsovat Suomen talouden tarvitsevan kipeästi lisää kasvavia yrityksiä. Yrittäjäksi ryhtyminen kuitenkin houkuttaa aiempaa harvempaa, ja vain kolme kymmenestä kokee yrittäjäksi ryhtymisen houkuttelevaksi. Suomalaisten enemmistö haluaa lisätä yrittäjien valinnanvapautta muun muassa YEL-asioissa, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset vaativat EU-rahalle oikeusvaltioehtoja ja talouskuria – EU-verotus tyrmätään25.8.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kolme neljästä suomalaisesta leikkaisi EU-jäsenmaan saamia tukia välittömästi, jos maan oikeusvaltiokehitys heikkenee merkittävästi. Kaksi kolmesta sitoisi EU-rahoituksen nykyistä tiukemmin sovittujen talousuudistusten toteuttamiseen, selviää Sitran ja EVAn keväällä 2026 tekemästä EU-asennetutkimuksesta.
EVA: Verottajan päätökseen pitää voida luottaa – mallia Sveitsistä21.8.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomen verotuksen ennakkoratkaisumenettelyä pitää uudistaa niin, että yritykset saavat verokohtelustaan nykyistä nopeammin varman ja kohtuuhintaisen vastauksen. EVA ehdottaa mallin ottamista Sveitsistä, missä viranomaiset ratkovat verotuksen kysymyksiä yhteistyössä yritysten kanssa.
EVA: Hyväosaiset ja huono-osaiset näkevät kaksi eri Suomea12.8.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Koettu yhteiskunnallinen asema vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten suomalaiset arvioivat tuloeroja ja eriarvoisuutta, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


