Koronan jälkeisessä työelämässä tarvitaan uutta tukea johtajille ja nuorille
Työterveyslaitoksen mediatiedote 7.9.2022
Miten Suomi voi? -seurantatutkimus aloitettiin jo ennen koronaa loppuvuonna 2019, ja seurannassa on kerätty tietoa työhyvinvoinnista ja työasenteista säännöllisesti, noin puolen vuoden välein. Tuoreimmat tiedot ovat kesältä 2022.
Yleispäätelmänä voi todeta, ettei työelämässä ole kyetty synnyttämään muuttuvassa tilanteessa sellaisia työkäytäntöjä, jotka olisivat nostaneet ainoatakaan työhyvinvoinnin indikaattoreista paremmalle tolalle kuin ennen koronaa. Toisin sanoen työpaikkojen ja työntekijöiden sopeutuminen työn tekemisen tapoihin on yhä kesken.
Johtajien työuupumusoireilu on riski koko työyhteisölle
Kesällä 2022 kerätty aineisto osoittaa johtajien työn imun ja työkyvyn pudonneen matalammiksi kuin vuosi sitten. Myös johtajien työuupumusoireilu ja erityisesti kyynistyneisyys on nyt yleisempää kuin vuosi sitten. Lisäksi johtajien eroaikeet olivat hieman lisääntyneet puolen vuoden takaisesta.
– Näyttää siltä, että johtoasemassa olevat eivät saa tällä hetkellä riittävästi tukea työhönsä. Tämä on riski koko työyhteisölle, koska johtajan työhyvinvoinnin heikentyminen voi vaikuttaa johtamisen laatuun, kuten rakentavaan vuorovaikutukseen, erikoistutkija Jaana-Piia Mäkiniemi muistuttaa.
Johtajien kokemus heidän omilta esihenkilöiltään saamansa tuen riittämättömyydestä tiivistyy kesän 2022 vastauksissa verrattuna työntekijöiden vastauksiin. Esihenkilönä ja johtoasemassa työskentelevät katsovat saaneensa tukea vähemmän, tulevansa harvemmin reilusti kohdelluksi ja luottavansa omiin esihenkilöihinsä vähemmän. Ehkä luottamuspulasta kertoo se, että johtajat kertoivat hakevansa harvemmin tukea omalta esihenkilöltään kuin puoli vuotta tai vuosi sitten.
– Tässä tarvitaan muutosta. Olisi todella tärkeää, että johtotehtävissä toimivat saavat riittävästi tukea ja resursseja tehdä omaa työtään. Tätä kautta tuetaan kaikkien työntekijöiden työssä onnistumista ja työhyvinvointia, Mäkiniemi arvioi.
Nuorten johtamiseen tarvitaan erityshuomiota
Erityisesti nuorimpien, alle 36-vuotiaiden vastaajien, kokemukset johtamisesta ovat heikentyneet. Nuorilla sekä aloitteellinen tuen hakeminen että tuen saaminen esihenkilöltä ja luottamus esihenkilöön ovat laskeneet vuoden takaisesta.
Kaikilla työhyvinvoinnin indikaattoreilla nuoret aikuiset voivat huonommin kuin heitä vanhemmat. Työn imun, työssä tylsistymisen, työtyytyväisyyden ja työuupumusoireilun lisäksi nuoret arvioivat työkykynsä heikommaksi.
– Nimenomaan työkyvyn osalta nuorten työntekijöiden arviot poikkeavat totutusta. Tyypillisesti arviot omasta työkyvystä heikentyvät iän myötä. Nyt työhyvinvoinnin lasku näyttää nuorilla jyrkemmältä kuin vanhemmilla työntekijöillä eikä se liity vain poikkeusaikaan sinänsä. Myös tuen saanti esihenkilöltä ja luottamus ovat nuorilla aikuisilla heikentyneet entisestään. Nuorten tukemiseen ja johtamiseen on kiinnitettävä pitkäjänteisesti erityishuomiota, toteaa tutkimusprofessori Jari Hakanen.
Nuorten työntekijöiden kokemus yhteenkuuluvuudesta työpaikkaan (samastuminen) on laskenut ja heillä on vanhempia useammin eroaikeita nykytyöstä.
Hybridityöstä on selviä etuja verrattuna etätyöhön
Läsnä- ja etätyötä yhdistävässä hybridityössä voidaan edelleen yleisesti paremmin kuin pelkästään etä- tai läsnätyössä. Kuitenkin työuupumuksen oireista kognitiiviset häiriöt ovat yleistyneet myös tässä ryhmässä. Hybridityötä viimeisen vuoden ajan tehneillä on kuitenkin vähemmän eroaikeita nykytyöstään kuin muilla.
Kokoaikaisessa etätyössä työn imu on laskenut ja työuupumusoireilu on nyt yleisempää kuin vuosi sitten. Erityisesti kyynistyneisyys ja kognitiiviset häiriöt ovat lisääntyneet. Myös kaiken aikaa läsnätyötä tehneiden työn imu ja arviot omasta työkyvystään ovat laskeneet.
– Jos emme tapaa toisiamme, emme välttämättä tiedä mitä toisille kuuluu tai aisti muutoksia hyvinvoinnissa. Onkin tärkeää, että työpaikoilla luodaan käytäntöjä, jotka kannustavat yhteyden pitämiseen matalalla kynnyksellä kaikissa työn muodoissa, erikoistutkija Janne Kaltiainen sanoo.
– Työssä kuormittumisen torjumiseen on syytä työpaikoilla kiinnittää entistä enemmän huomiota. Nyt tarvitaan keinoja, jotka edistävät hyvinvointia ja motivaatiota työssä.
Lisätietoja
Erikoistutkija Jaana-Piia Mäkiniemi, Työterveyslaitos, jaana-piia.makiniemi@ttl.fi, 050 473 6062
Tutkimusprofessori Jari Hakanen, Työterveyslaitos, jari.hakanen@ttl.fi, 040 562 5433
Erikoistutkija Janne Kaltiainen, Työterveyslaitos, janne.kaltiainen@ttl.fi, 050 476 5980
Tutustu tutkimukseen
Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen tulokset hankkeen verkkosivuilla
Tutustu myös
Tutkijoiden suosituksia työorganisaatioille videokommentteina
Erikoistutkija Jaana-Piia Mäkiniemi johtajien tukemisesta
Tutkimusprofessori Jari Hakanen nuorten tukemisesta
Erikoistutkija Janne Kaltiainen etätyötä tekevien tukemisesta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Hur mår er arbetsgemenskap? Ett nytt verktyg hjälper dig att upptäcka utmattning7.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Arbetshälsoinstitutet lanserar ett nytt verktyg för att kartlägga hur allmän utmattning är på den egna arbetsplatsen. Enkäten Trafikljus för utmattning i arbetsgemenskapen ger feedback till både den enskilde respondenten och arbetsgemenskapen.
Miten työyhteisönne voi? Uusi työkalu auttaa tunnistamaan työuupumuksen7.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitos julkaisee uuden työkalun, jonka avulla voi kartoittaa työuupumuksen yleisyyttä omalla työpaikalla. Työuupumuksen liikennevalot työyhteisölle -kyselystä saavat palautteen niin yksittäinen vastaaja kuin työyhteisökin.
How is your work community doing? A new tool for identifying job burnout7.5.2024 08:30:00 EEST | Press release
The Finnish Institute of Occupational Health is launching a new tool that can be used to map the prevalence of job burnout in the workplace. The job burnout traffic lights for work communities survey provides feedback to both individual respondents and work communities.
Social- och hälsovården kan fås smidig genom att vårdpersonalens digitala verksamhet stärks på ett planmässigt sätt3.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
En central förutsättning för att social-och hälsovården ska vara smidig, att man utnyttjar digital teknik, kräver att vårdpersonalens digitala verksamhet stärks på ett planmässigt sätt. För att kunna utnyttja tekniken bättre än idag krävs det att man tar större hänsyn till vårdpersonalens åsikter och kompetens. Arbetstagarna behöver också vara involverade i utvecklingen av välbefinnandet i arbetet.
Sote saadaan sujumaan vahvistamalla sote-ammattilaisten digitoimijuutta suunnitelmallisesti3.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Soten sujumisen keskeinen edellytys, digiteknologian hyödyntäminen, edellyttää sote-ammattilaisten digitoimijuuden vahvistamista suunnitelmallisesti. Teknologian nykyistä parempi hyödyntäminen vaatii sote-ammattilaisten näkemyksen ja osaamisen ottamista huomioon nykyistä paremmin. Työntekijät tarvitaan mukaan myös työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme