Koronan vaikutukset: Sosiaalisen vastuun kysymykset nousivat ympäristöasioiden rinnalle salkunhoitajien ja yritysten välisissä keskusteluissa
Suomalaisten yhtiöiden kanssa keskustelut keskittyivät erityisesti energiatehokkuuteen. Ruotsissa ykkösteemaksi nousi tuotesuunnittelu ja elinkaaren hallinta, Norjassa kasvihuonekaasupäästöt ja Tanskassa kiertotalous, joka oli myös amerikkalaisyhtiöiden kanssa yleisin aihe. Tiedot käyvät ilmi Danske Bankin Aktiivinen omistajuus 2019 -raportista, joka kuvaa Danske Bank -konsernin salkunhoitajien keskusteluja 37 eri maahan rekisteröityjen yhtiöiden kanssa.
Ympäristöasiat ovat olleet keskustelujen kärkiaihe jo useamman vuoden. Danske Bankin vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Peter Lindström kertoo kuitenkin, että koronaviruksen johdosta sosiaalisen vastuun kysymykset ovat alkuvuoden aikana painottuneet selvästi aiempaa enemmän.
”Työntekijöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvointi ovat nopeasti nousseet keskustelujen ytimeen. Keskusteluja on käyty muun muassa siitä, miten yritykset varmistavat työntekijöiden pysyvyyden sekä millaisia etuja ja tukea ne tarjoavat niin työntekijöilleen kuin yhteiskunnille kriisistä selviämiseen”, Lindström kertoo.
Viime vuonna Danske Bankin salkunhoitajat käsittelivät keskusteluissaan yritysten kanssa kaikkiaan 105 eri vastuullisuusteemaa. 40 prosenttia niistä liittyi hyvään hallintoon (governance), 37 prosenttia ympäristöön (environment) ja 23 prosenttia sosiaaliseen vastuuseen (social).
”Sosiaalisen vastuun kysymykset ovat jo pitkään jääneet keskusteluissa ja liiketoiminnassa sivuosaan. Tämä johtuu osaksi siitä, että ympäristöasioiden on nähty olevan taloudellisesti olennaisempia monilla toimialoilla. Koronakriisistä voi seurata se, että jatkossa eri vastuullisuuden osa-alueisiin kiinnitetään huomiota aiempaa tasapainoisemmin. Parhaimmillaan kriisi johtaa siihen, että yritykset rakentavat tulevaisuuden kestäviä liiketoimintamalleja huomioiden kokonaisvaltaisesti kaikki vastuullisuuden kolme osa-aluetta.”
Vastuullisuuteen liittyvät keskustelut salkunhoitajien ja yritysten välillä lisääntyivät selvästi vuoden 2019 aikana. Danske Bankin salkunhoitajat kävivät vastuulisuuskeskusteluja 544 yrityksen kanssa (2018: 244; +29 %) ja erilaisia keskusteluja niiden kanssa käytiin kaikkiaan 909 kertaa (2018: 643; +41 %).
Aktiivinen omistajuus on yksi Danske Bankin kestävän sijoittamisen ESG Inside -strategian neljästä kulmakivestä. Aktiivisen vuoropuhelun avulla salkunhoitajat tuovat esille huolenaiheita ja liiketoiminnan kannalta kriittisiä asioita sekä tukevat yrityksiä niiden pyrkiessä vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Lisäksi aktiiviseen omistajuuteen kuuluu äänestäminen yhtiökokouksissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Sara Anttila, viestintäpäällikkö, Danske Bank, 050 564 1713, sara.anttila@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Ennuste: Asuntojen hinnat nousevat ensi vuonna maltillisesti12.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin tuoreen asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat kääntyvät 0,8 prosentin nousuun ensi vuonna. Rakentamisen piristyminen odotuttaa itseään.
Tutkimus: Miehillä on naisiin verrattuna lähes kaksinkertainen tili- ja sijoitusvarallisuus10.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimuksen mukaan miesten tili- ja sijoitusvarallisuus on keskimäärin lähes kaksinkertainen naisten varoihin verrattuna, vaikka miehet ja naiset ovat miltei yhtä aktiivisia sijoittajia ja säästäjiä. Myös miesten ja naisten tavoissa sijoittaa on huomattavia eroja.
Suhdannekatsaus: Parempien aikojen kynnyksellä3.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Usean vaisun vuoden jälkeen Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän vuonna 2026, mutta jäävän aiemmin ennakoitua hitaammaksi. Ensi vuodelle Danske Bank ennustaa nyt 1,5 prosentin talouskasvua aiemman 2,0 prosentin sijaan. Danske Bank laskee ennustettaan kuluvan vuoden talouskasvusta 0,3 prosenttiin aiemmasta 0,9 prosentista.
Sijoitusnäkemys: osakkeilla vahvat lähtökohdat ensi vuoteen2.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank näkee ensi vuonna hyviä mahdollisuuksia saada houkuttelevia tuottoja osakkeista ja pitää tiettyjä alueita ja toimialoja erityisen kiinnostavina.
Marjaana Mäkinen nimitetty Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaavaksi johtajaksi1.12.2025 12:20:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Marjaana Mäkinen. Mäkinen siirtyy tehtävään Danske Bankin Sisä-Suomen yrityspankin johtajan roolista. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
