Koronarokotteen toisen annoksen antaminen lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa aloitetaan
11.10.2021 13:02:22 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Rokotusta tarjotaan oppilaitoksissa kaikille opiskelijoille asuinkunnasta riippumatta. Ensimmäisissä lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa rokotuksia annetaan 13.-15.10., ja rokotukset jatkuvat viikolla 43. Tarkemmista aikatauluista tiedotetaan Wilma-järjestelmässä. Oppilaitoksissa tapahtuviin rokotuksiin ei tarvitse varata aikaa.
16–19-vuotiaiden rokotekattavuus ensimmäisen rokoteannoksen osalta on Helsingissä 78 prosenttia.
Mikäli oppilas on saanut ensimmäisen rokoteannoksen rokotuspisteellä, toinen rokoteannos on mahdollista saada oppilaitoksessa kunhan rokotusten välissä on kuusi viikkoa.
Opiskelijalla on mahdollisuus saada nyt myös ensimmäinen rokoteannos, jos hän ei ole rokotetta vielä saanut.
”Vasta toisen annoksen myötä koronarokotteen suojateho nousee erinomaiselle tasolle. Toivomme siksi, että nuoret käyvät ahkerasti ottamassa toisen annoksen. Oppilaitoksissa rokotteen saa nyt todella helposti. Rokotteen suoja varmistaa sen, että he voivat jatkaa opiskelua lähiopetuksessa ja osallistua tärkeisiin tapahtumiin”, johtava ylilääkäri Timo Carpèn toteaa.
16–19-vuotiaat voivat mennä rokotukseen myös rokotuspisteille ilman ajanvarausta. Jos huoltaja haluaa tulla mukaan rokotukseen, rokotus annetaan rokotuspisteellä. Rokotusajan voi myös varata osoitteessa koronarokotusaika.fi tai soittamalla p. 09 310 46300 (arkisin klo 8–16). Myös huoltaja voi varata ajan alaikäiselle.
Tiedot kaikista rokotuspisteistä ja pop-up-rokotuspisteistä löytyvät osoitteessa hel.fi/rokotukseen.
Lasten ja nuorten rokotuksissa käytetään Pfizerin tai Modernan rokotteita. THL:n linjauksen myötä alle 30–vuotiaat miehet ja pojat saavat Pfizerin rokotteen. Mikäli alle 30–vuotias mies on saanut ensimmäisen rokoteannoksen Modernan rokotteella, hän saa toisen rokoteannoksen Pfizerin rokotteella. Lisätietoa rokotteista on THL:n verkkosivuilla.
Nuori voi itse päättää rokottamisesta. Jos nuori ei halua tai ole kykenevä itse päättämään rokotuksestaan, koronarokotteen antamiseen tarvitaan huoltajien suostumus. Suostumus tehdään tällä lomakkeella.
Jos yli 10-vuotias lapsi tai nuori tarvitsee koronatodistuksen, eikä hän voi itse sitä ladata tai tulostaa Omakannasta, nuori voi hakea todistuksen Helsingin rokotuspisteiltä ilman ajanvarausta.
Lisätietoja:
Johtava ylilääkäri Timo Carpén, p. 09 310 50075, timo.carpen@hel.fi
Lasten ja nuorten koronarokotukset – koronarokotus.hel.fi
THL - Usein kysyttyä lasten ja nuorten koronarokotuksista
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 11.8. kokouksen päätöstiedote11.8.2026 18:14:08 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 11.8.2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 11.8. kokouksen ennakkotiedote7.8.2026 13:02:56 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan syyskauden ensimmäinen kokous on tiistaina 11. elokuuta kello 16.15. Kokouksen esityslista liitteineen on kaupungin verkkosivuilla. Kokouksen päätöstiedote julkaistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla kokouksen jälkeen Lautakunnan syyskauden kokousajat
Helsingfors diabetescentrum betjänar i Hertonäs och Mejlans från och med augusti31.7.2026 09:36:40 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors diabetescentrum har två verksamhetsställen från och med måndag 3 augusti 2026. Det östra verksamhetsstället finns i Hertonäs på Igelkottsgränden och det västra verksamhetsstället på Paciusgatan i Mejlans. Verksamheten i Fiskehamnen och Nordsjö har upphört.
Helsingin diabeteskeskus palvelee elokuusta alkaen Herttoniemessä ja Meilahdessa31.7.2026 09:36:40 EEST | Tiedote
Helsingin diabeteskeskus toimii maanantaista 3. elokuuta 2026 alkaen kahdessa toimipisteessä. Idän toimipiste sijaitsee Herttoniemessä Siilikujalla ja lännen toimipiste Meilahdessa Paciuksenkadulla. Toiminta Kalasataman ja Vuosaaren toimipisteissä on päättynyt.
Stadin sote ja brankkari: Uusi toimipiste C-hepatiitin hoitoon18.6.2026 12:45:46 EEST | Tiedote
Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme