Hyvinvointiala HALI ry

Koronarokotukset yksityisellä alkavat tammikuun lopulla

Jaa

Valtioneuvosto päätti joulukuussa, että valtion ostamia koronarokotteita voidaan antaa terveyspalveluyrityksille. Yritykset ovat käyneet viime vuoden lopusta asti keskusteluja viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa rokotusten aloittamisesta ja käytännön toteutuksesta.

Hanna Maija-Kause. Kuva: Kimmo Metsäranta
Hanna Maija-Kause. Kuva: Kimmo Metsäranta

Yksityiset palveluntuottajat ovat valmiita aloittamaan rokotukset tammikuun lopulla.

− On hienoa, että suunnittelu on edennyt siihen pisteeseen, että koronarokotuksen voi pian saada myös yksityiseltä. Yritysten mukaan tulo parantaa suomalaisten rokotesuojaa ja toivottavasti vähentää sairauspoissaoloja, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause.

Sujuvaan valtakunnalliseen rokotejakeluun ja -tilauksiin on rakennettu malli Yliopiston Apteekin kanssa. Rokotetoimitukset käynnistyvät palveluntuottajille noin kahden viikon päästä.

Koronarokotus on jatkossa mahdollista hakea joko oman työterveyshuollon kautta tai yksityisasiakkaana. Koronarokotuksista on mahdollista saada 16 euron Kela-korvaus.

Yritykset tiedottavat rokottamisen yksityiskohdista tarkemmin omien aikataulujensa tarkennettua.

Lisätiedot:

Hanna-Maija Kause
Johtaja, terveyspalvelut
050 566 7949
hanna-maija.kause@hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry

Avainsanat

Kuvat

Hanna Maija-Kause. Kuva: Kimmo Metsäranta
Hanna Maija-Kause. Kuva: Kimmo Metsäranta
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1550 jäsentä työllistävät 95 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme