Koronarokotuksiin annetaan aika yli 80-vuotiaille, kun rokotteita on saatavilla
3.2.2021 10:51:45 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Rokotusaikojen saaminen riippuu siitä, milloin ja minkä verran rokotteita saapuu ensin Suomeen ja sairaanhoitopiirien kautta kuhunkin kuntaan ja kaupunkiin. Tämän vuoksi rokotusaikoja ei voida antaa pitkälle etukäteen, ettei aikoja jouduta turhaan perumaan, jos rokotteita ei tulekaan ajoissa terveysasemille.
Vaikka puhelimet ruuhkautuivat, kaikille iäkkäille riittää rokotteita
– Usein rokotukseen saapuu asiakkaan lisäksi myös hänen puolisonsa, sillä maksuttoman koronarokotteen saavat samassa taloudessa asuvat iäkkäät ja omaishoitajat. Rokotteita riittää varmasti kaikille iäkkäille ja rokotusjonoon pääsee soittamalla myös ensi viikolla, lupaa terveyspalveluiden ylihoitaja Kathy Guss.
Tiedotimme viime viikolla 80 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille henkilöille annettavista koronarokotteista. Terveysasemien puhelinliikenne sekä iäkkäiden koronarokotusten ajanvarauspuhelimet ruuhkautuivat pahasti tämän viikon alussa. Syynä ruuhkalle on ollut myös koronatilanteen heikentyminen Vaasassa.
– Ajanvaraus ja rokotusjonoon pääseminen onnistuvat puhelimitse, jotta rokotuksissa voidaan edetä suunnitellusti ikäryhmittäin, vahvistaa Guss.
Kotihoidon ja kotisairaanhoidon asiakkaat saavat koronarokotteen kotihoidon ja kotisairaanhoidon toimesta. Ikäihmisiä palvelutaloissa on rokotettu viimeisten viikkojen aikana.
Rokotusaika 80 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille henkilöille varataan puhelimitse ma-to klo 9-15 ja pe 9-14 seuraavista numeroista sukunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan:
- Kirjaimet A – J puh. 040 665 0709 ja 040 482 5110
- Kirjaimet K – R, puh. 040 610 3449 ja 040 485 7210
- Kirjaimet S – Ö, puh. 040 182 3049 ja 040 679 0680
- Vähänkyrön terveysaseman rokotusajanvaraus ma-pe klo 9-12 puh. 040 537 6453
Tiedote 29.1.2021: Koronarokotukset alkavat 80 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille henkilöille
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terveyspalveluiden ylihoitaja Kathy Guss, puh. 040 138 4890, kathy.guss@vaasa.fi
vs. Avoterveydenhuollon ylilääkäri Satu Kärki, puh. 06 325 1626, satu.karki@vaasa.fi
Johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta puh. 040 528 3443, heikki.kaukoranta@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
KORRIGERAT MEDDELANDE: Närskolan för Västerängen och Forskärr ändras hösten 20273.11.2026 11:15:29 EET | Pressmeddelande
Från och med hösten 2027 är Onkilahden yhtenäiskoulu den nya närskolan för finskspråkiga elever i årskurs 1 i Västerängen och Forskärr. För närvarande är Mustasaaren keskuskoulu närskola, men detta ändras när avtalet mellan Vasa stad och Korsholms kommun upphör.
KORJATTU TIEDOTE: Länsiniityn ja Koskisuon alueen lähikoulu muuttuu syksyllä 20273.11.2026 11:11:54 EET | Tiedote
Syksystä 2027 lähtien Länsiniityn ja Koskisuon suomenkielisten ekaluokkalaisten uusi lähikoulu on Onkilahden yhtenäiskoulu. Tällä hetkellä lähikoulu on Mustasaaren keskuskoulu, mutta tämä järjestely muuttuu Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan välisen sopimuksen päättyessä.
Den tredje Ekobonus-ansökningsomgången avslutar Vasas Green Leaf-år3.11.2026 09:48:48 EET | Pressmeddelande
Föreningar och invånargrupper i Vasa kan igen ansöka om Ekobonus på 100–1 000 euro för evenemang, små investeringar eller andra insatser som stöder Green Leaf-årets teman. Ansökningstiden för Ekobonus är 3–22.11.2026, och ansökningar kan lämnas in på vasa.fi/ekobonus.
Kolmas Ekobonus-haku päättää Vaasan Green Leaf -vuoden3.11.2026 09:48:20 EET | Tiedote
Vaasassa toimivat yhdistykset ja asukasyhteisöt voivat jälleen hakea 100–1000 euron Ekobonusta tapahtumaan, pieninvestointiin tai muuhun tekoon, joka tukee Green Leaf -vuoden teemoja. Ekobonuksen hakuaika on 3.–22.11.2026, ja hakeminen tapahtuu sivulla vaasa.fi/ekobonus.
Närskolan för Västerängen och Forskärr ändras hösten 20272.11.2026 14:57:00 EET | Pressmeddelande
Från och med hösten 2027 är Onkilahden yhtenäiskoulu den nya närskolan för finskspråkiga elever i årskurs 1 i Västerängen och Forskärr. För närvarande är Mustasaaren keskuskoulu närskola, men detta ändras när avtalet mellan Vasa stad och Korsholms kommun upphör.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
