Vaasan kaupunki - Vasa stad

Koronatartunnat Vaasan lyseon lukiolla, Isolahden koulussa ja Keskuskoulussa

Jaa

Vaasan lyseon lukiolla yhdellä oppilaalla on todettu koronatartunta 25.8. Isolahden ja Keskuskoulun alakouluissa on molemmissa todettu yksi koronatartunta 25.8. ja 26.8.

Lyseon lukiossa tartunnan saanut on osallistunut opetukseen maanantaina 23.8. Hän on noudattanut terveysturvallisuuteen liittyviä ohjeita (muun muassa maskin käyttö).

Altistuneita on yhteensä noin 50, ja kaikille altistuneille on ilmoitettu Wilma-viestillä ja kehotettu jäämään omaehtoiseen karanteeniin odottamaan terveysviranomaisten yhteydenottoa. Lyseon lukion toiminta jatkuu toistaiseksi lähiopetuksessa.

Keskuskoulussa on todettu yksi koronatartunta 25.8. Altistuneita oppilaita on 22 ja henkilökuntaan kuuluvia kaksi.

Isolahden koulussa on todettu yksi koronatartunta 26.8. Altistuneita oppilaita on 34 ja henkilökuntaan kuuluvia kolme.

Altistuneet on asetettu karanteeniin terveysviranomaisten ohjeiden mukaan. Muiden oppilaiden koulunkäynti jatkuu normaalisti. Koulujen kaikkien oppilaiden huoltajia sekä henkilökuntaa on tiedotettu tapahtuneesta.

Yhteyshenkilöt

Lyseon lukio, rehtori Jaakko Perttu 040 5139517, jaakko.perttu@edu.vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme