Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Koronatartuntojen määrä kasvanut edelleen Helsingissä

16.7.2021 12:35:45 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote

Jaa
Tällä viikolla koronavirustartuntojen määrä on entisestään kasvanut Helsingissä. Tartuntoja on ollut jopa yli 100 päivässä. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 137 tapausta 100 000 asukasta kohden 14 vuorokaudessa. Vastaavaa nousevaa trendiä tartunnoissa nähdään nyt myös muualla Euroopassa.

Tartunnoista yli puolet on saatu ravintoloissa ja baareissa sekä muissa vapaa-ajan kontakteissa kotimaassa. Jalkapallon EM-kisojen tartunnoista jatkotartuntoja on ollut enää vähän. Eniten tartuntoja on nuorilla aikuisilla. Tartunnoista suurin osa on delta-variantin aiheuttamia. Kasvanut tartuntojen määrä ei toistaiseksi näy pääkaupunkiseudun sairaanhoidon tilanteessa. Tartunnanjäljitys on sen sijaan kuormittunut. Kaikkien, jotka epäilevät altistuneensa koronavirukselle, on tärkeää itse huolehtia siitä, että eivät levitä tautia.

”Koronakriisi ei ole ohi. Kesästä ja lomakaudesta huolimatta on tärkeää, että jokainen kantaa oman vastuunsa koronaepidemian hillitsemisessä. Rokotus tulee ottaa omalla vuorollaan viivyttelemättä. Oireisena on pysyttävä karanteenissa. Sosiaalisissa tilanteissa tulee toteuttaa suojautumistoimenpiteitä. Testiin tulee hankkiutua matalalla kynnyksellä. Vaikka tilanne sairaaloissa on edelleen hyvä, vain ennakkoon varautumalla ja hyviä käytäntöjä noudattamalla voimme yrittää varmistaa sen, ettei loppukesästä tai syksyllä koulujen alkaessa jouduta taas tiukempiin rajoituksiin ja yhteiskunnan sulkemiseen”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Helsinkiläiset käyvät edelleen aktiivisesti testeissä ja testiaikoja on hyvin saatavilla. Testatuista koronatartunnan saaneiden osuus on niin ikään kasvanut ja se on nyt 3,3 prosenttia.

Jos on vähäisiäkin oireita, on syytä hakeutua testiin ja välttää kontakteja, kunnes saa testituloksen. Missään tapauksessa oireisena ei pidä tavata muita ihmisiä. Testiin voi hakeutua osoitteessa omaolo.fi tai soittamalla koronaneuvontaan, p. 09 310 10024 (avoinna päivittäin klo 8-18).

Altistuneiden henkilöiden on pysyttävä karanteenissa. Negatiivinen testi ei vapauta karanteenista tai takaa, että ei ole tartuttava – tauti voi olla vasta itämässä, ja tarttua seuraavana päivänä. Vaikka tauti itsellä olisikin lievä, on jokaisen suhtauduttava muiden – myös riskiryhmiin kuuluvien – tartuttamiseen vakavasti.

Koronaviruksen oireet muistuttavat nyt flunssaa ja vatsatautia. Tartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus tai haju- tai makuaistin menetys.

Koronaviruksen suojautumistoimenpiteitä ovat hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, turvavälien noudattaminen, kasvomaskin käyttö kun kontakteja ei voi välttää sekä oireisena testiin hakeutuminen ja kontaktien välttäminen testituloksen saamiseen asti. Myös Koronavilkku-sovellus kannattaa ladata. Vaikka rajoituksia ja suosituksia on lievennetty, suojautumistoimenpiteistä ei ole syytä löysätä.

Helsingissä on tällä hetkellä rokotettu ensimmäisellä rokotteella 66 prosenttia ja toisella rokotteella 25 prosenttia väestöstä. Myös nuorissa ikäryhmissä rokotekattavuus on lähtenyt nousuun. On keskeistä, että kaikki rokotuksen piirissä olevat ottavat koronavirusrokotteen ja käyvät rokotuksessa omalla vuorollaan viivyttelemättä. Koronarokotuksen ensimmäisen annoksen saa huomenna lauantaina ilman ajanvarausta kaikista Helsingin rokotuspisteistä. Rokotusaikoja on muutenkin hyvin tarjolla. Nopeimmin ajan voi varata verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi.

Yksi rokoteannos antaa vasta osittaisen suojan eikä estä tartuntojen leviämistä. Rokotuksen jälkeenkin pitää muistaa muut suojautumistoimenpiteet ja että jokaisella on vastuu myös muiden hyvinvoinnista. Näin voidaan toivottavasti välttää paluu tiukempiin rajoituksiin erityisesti loppukesästä ja koulujen alkaessa syksyllä.

Lisätietoja:
pormestari Jan Vapaavuoren haastattelupyynnöt: erityisavustaja Teresa Salminen, p. 040 865 6961
terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, p. 09 310 52481

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Nedskärningarna i finansieringen av Nyland är oacceptabla4.2.2026 12:37:22 EET | Pressmeddelande

Regeringens förslag till ändring av finansieringslagen skulle skära ned finansieringen av social-, hälso- och räddningstjänsterna i Nyland med hela 200 miljoner euro. Nylands andel av den totala nationella nedskärningen skulle uppgå till hälften av alla nedskärningar i landet. Regeringens proposition är avsiktligt konstruerad så att besparingarna riktas specifikt mot Nyland. I stället för att finansieringen fördelas utifrån behov föreslås regionpolitiskt motiverade enskilda ändringar i behovsfaktorerna för finansieringen. I Nyland skulle nedskärningen uppgå till 3,0 procent av finansieringen, medan den i övriga landet endast skulle vara 1,0 procent. Denna tredubbla nedskärning skulle genomföras permanent i välfärdsområdenas finansiering.

Uudenmaan rahoituksen leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä4.2.2026 12:37:22 EET | Tiedote

Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa. Uudenmaan osuus koko maan rahoitusleikkauksesta olisi puolet koko maan leikkauksesta. Hallituksen esitys on tarkoitushakuisesti rakennettu niin, että säästöt saadaan kohdistettua nimenomaan Uudellemaalle. Tarveperusteisen rahoituksen kohdentumisen sijaan esitetään aluepoliittisesti ideoituja yksittäisiä muutoksia rahoituksen tarvetekijöihin. Uudellamaalla leikkaus olisi 3,0 prosenttia rahoituksesta, kun se muualla maassa olisi vain 1,0 prosentti. Tämä kolminkertainen leikkaus tehtäisiin pysyvästi alueiden rahoitukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye