Koronatartuntojen määrä kasvussa Helsingissä
9.7.2021 16:11:40 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Tällä hetkellä eniten tartuntoja tapahtuu baareissa ja ravitontoloissa sekä vapaa-ajalla. Nuorilla aikuisilla on eniten tartuntoja.
Infektiolääkäri Terhi Heinäsmäen mukaan nyt on syytä muistaa koronan suojautumistoimenpiteet, jotta tartunnat eivät entisestään leviä.
"Jos on vähäisiäkin oireita niin kannattaa hakeutua testiin ja välttää kontakteja siihen asti kun testituloksen saa. Missään tapauksena oireisena ei pidä tavata muita ihmisiä", Heinäsmäki sanoo.
"Kesämenoissa kannattaa olla nyt huolellinen. Esimerkiksi Hangon Regatta kerännee paljon ihmisiä yhteen tulevana viikonloppuna", Heinäsmäki lisää.
Koronaviruksen oireet muistuttavat flunssaa ja vatsatautia. Tartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus tai haju- tai makuaistin menetys.
Koronaviruksen suojautumistoimenpiteitä ovat hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, turvavälien noudattaminen, kasvomaskin käyttö kun kontakteja ei voi välttää sekä oireisena testiin hakeutuminen ja kontaktien välttäminen testituloksen saamiseen asti. Myös Koronavilkku-sovellus kannattaa ladata.
Tällä hetkellä testiin hakeudutaan ahkerasti, mistä Heinäsmäki kiittää helsinkiläisiä.
"Omaolo-palvelussa tehdään päivittäin jopa 2 500 asiointia ja koronaneuvontaan tulee lähes 1 000 puhelua päivässä", Heinäsmäki kertoo.
Koronatestiaikoja on hyvin tarjolla. Testiin voi hakeutua osoitteessa omaolo.fi tai soittamalla koronaneuvontaan, p. 09 310 10024 (avoinna päivittäin klo 8-18).
Myös koronavirusrokotus kannattaa käydä hakemassa. Rokotusaikoja on vapaana Helsingissä jopa huomiselle. Nopeimmin ajan voi varata verkosssa osoitteessa koronarokotusaika.fi. Heinäsmäki muistuttaa, että yksi rokoteannos antaa vain osittaisen suojan eikä estä tartuntojen leviämistä.
"Rokotuksen jälkeenkin pitää muistaa muut suojautumistoimenpiteet", Heinäsmäki painottaa.
"Rokotuksen ottamalla ei suojaa ainoastaan itseään, vaan myös muita", Heinäsmäki lisää.
Koronaviruksesta on lisätietoja osoitteessa www.hel.fi/koronavirus.
Lisätietoja
- Infektiolääkäri Terhi Heinäsmäki, p. 050 302 5369
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 3.11.2026 kokouksen päätöstiedote3.11.2026 18:06:03 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 3. marraskuuta 2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 3.11. kokouksen ennakkotiedote30.10.2026 12:39:39 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 3. marraskuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa vuoden kolmatta toiminnan ja talouden ennustetta. Lautakunta myös jatkaa Ruoholahden alueen terveysasemapalvelujen hankinnan periaatteiden käsittelyä.
Rådgivningsbyråns hälsovårdare vaccinerar barn på 11 daghem i Helsingfors28.10.2026 08:30:00 EET | Pressmeddelande
I höst pilottestar Helsingfors en verksamhetsmodell där barn i åldern 2–6 år kan få influensavaccination som nässpray på sitt daghem. Rådgivningsbyråns hälsovårdare besöker 11 daghem i Helsingfors i november för att vaccinera barn där. Samtidigt undersöks hur familjerna samt personalen vid rådgivningsbyrån och daghemmet upplever vaccinationerna på daghemmet.
Neuvolan terveydenhoitajat käyvät rokottamassa lapsia 11 helsinkiläisessä päiväkodissa28.10.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Helsinki pilotoi tänä syksynä toimintamallia, jossa 2–6-vuotiaat lapset voivat saada nenäsumutteena annettavan influenssarokotuksen omassa päiväkodissaan. Neuvolan terveydenhoitajat jalkautuvat rokottamaan lapsia 11 helsinkiläiseen päiväkotiin marraskuussa. Samalla tutkitaan, miten perheet sekä neuvolan ja päiväkodin työntekijät kokevat päiväkodissa rokottamisen.
Ny funktion gör det enklare att följa graviditeten i Maisa23.10.2026 09:35:23 EEST | Pressmeddelande
En ny graviditetsuppföljning har införts i Helsingfors, Vanda och Kervo. Funktionen samlar alla graviditetsrelaterade besök, uppdrag, frågeformulär och anvisningar i en och samma vy i Maisa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme