Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Koronatestiin pitää hakeutua edelleen herkästi

Jaa
Helsingissä koronatestiin pääsee helposti ja nopeasti. Jos on vähäisiäkin koronatartuntaan sopivia oireita, kannattaa hakeutua testiin saman tien.

”Helsinkiläiset hakeutuivat hyvin testeihin syksyn ja alkutalven aikana, tästä isot kiitokset. Testausmäärät ovat kuitenkin joulun ja uudenvuoden aikana laskeneet merkittävästi, vaikka epidemia ei osoita selkeitä laantumisen merkkejä. Tartuntojen osuus testatuista on edelleen korkea, epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi kertoo.

Helsinkiläisiä testattiin joulukuussa parhaimmillaan yli 3000 henkilöä päivässä (joulua edeltävan 10 päivää keksiarvo on yli 2500 testiä päivässä). Myös yhteydenottojen määrät omaolo.fi-palveluun ja koroneuvontaan olivat samaa suuruusluokkaa. Näistä lukemista on tultu pyhien aikana yli puolella alaspäin.  

”Kannustan helsinkiläisiä hakeutumaan lievissäkin oireissa herkästi koronatestiin. Aktiivisella testaamisella ja tartunnanjäljityksellä saamme tartuntaketjut katkaistua nopeammin. Tämä on ykkösasia kamppailussa koronaa vastaan”, Isosomppi jatkaa.

Koronatestiin pääsee saman päivän aikana omaolo.fi-verkkopalvelussa tai soittamalla Helsingin koronaneuvontaan p. 09 310 10024. Neuvonta palvelee joka päivä kello 8-18. Testauspisteitä on ympäri kaupunkia.

Koronaviruksen oireet muistuttavat flunssaa ja vatsatautia. Tartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus tai haju- tai makuaistin menetys. Koronavirustestiin ohjataan iästä riippumatta kaikki, joilla on koronavirustartunnan oireita.

Lisätietoja

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye