Koronaviruksen esiintyminen jätevedessä voi olla varoitus tartuntojen lisääntymisestä – jätevesilöydösten määrä kasvoi elokuussa
8.9.2020 13:13:23 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Koronan jätevesiseurannassa elokuun lopussa virusta todettiin viidellä sellaisella paikkakunnalla, jolla löydöksiä ei ollut vielä kuun alussa. Elokuun 23.–24. ja 30.–31.8. toteutetuissa seurannoissa koronavirusta löytyi jätevedenpuhdistamoilta Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Kouvolassa.
Huomionarvoista on, että Kouvolan alueella koronatartuntoja ei todettu henkilötestauksessa lainkaan näytteenottoa (24.8.) edeltäneellä viiden viikon ajanjaksolla.
”Se, että virusta esiintyy jätevedessä, mutta todettuja tartuntoja ei ole, on varoitusmerkki. Alueella voi olla tunnistamattomia tartunnan saaneita ja virusta voi kiertää alueen väestössä. Tällöin voi olla tarpeen, että viranomaiset tehostavat epidemian torjuntatoimia, kuten kannustavat asukkaita hakeutumaan koronatesteihin heti jos vähäisiäkin oireita ilmenee”, sanoo THL:n erikoistutkija Tarja Pitkänen.
Muista alueista erityisesti Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa koronatartuntoja on todettu henkilötestauksessa heinäkuun loppupuolelta alkaen. Kuopiossa ja Lappeenrannassa testauksessa on todettu kevään jälkeen yksittäisiä tartuntatapauksia vasta elokuun aikana.
Laajassa seurannassa virusta todettiin 8 sairaanhoitopiirin alueella
Viimeisimmässä laajassa jätevesinäytteiden keruussa 23.–24.8. koronavirusta todettiin kaikkiaan kahdeksan eri sairaanhoitopiirin alueella. Tällöin näytteitä kerättiin viiden viikkoseurantakohteen lisäksi 23 muulta jätevedenpuhdistamolta.
Koronavirusta todettiin 23.–24. elokuuta seuraavilta alueilta:
- Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri: Helsinki (Viikinmäki), Espoo (Suomenoja)
- Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri: Turku (Kakolanmäki)
- Pirkanmaan sairaanhoitopiiri: Tampere (Viinikanlahti)
- Keski-Suomen sairaanhoitopiiri: Jyväskylä (Nenäinniemi)
- Satakunnan sairaanhoitopiiri: Rauma (Maanpäänniemi)
- Kymenlaakson sairaanhoitopiiri: Kouvola (Mäkikylä)
- Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri: Lappeenranta (Toikansuo)
- Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri: Hämeenlinna (Paroinen).
”Koronavirusta on esiintynyt yksilötestauksessa eri puolilla Suomea, mutta tapausmäärät eivät ole viime viikkoina kasvaneet valtakunnallisesti. Myös jätevesiseuranta osoittaa, että tautitapauksia esiintyy usealla alueella”, Pitkänen sanoo.
Näytteenottoa tiivistetään osassa seurantakohteista – testien herkkyydessä voi olla alueellista eroa
THL tiivistää syyskuun aikana näytteenottoa kuukausiseurantaan osallistuvien jätevedenpuhdistamoiden jätevedestä. Näin pyritään havaitsemaan entistä tehokkaammin tartuntojen leviämistä alueilla, joilla niitä ei ole yksilötestauksella välttämättä todettu.
”Suhteutettuna yksilötestauksessa todettuihin tapausmääriin, jätevesiseurannan testien herkkyys on paikoin hyvin tarkka. Esimerkiksi Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella on todettu viime viikkojen aikana vain yksittäisiä koronavirustapauksia. Silti Lappeenrannan jätevedenpuhdistamon näytteissä todettiin koronaviruksen geeniperimää”, Pitkänen toteaa.
Toisaalta viemäriverkostojen välillä voi olla menetelmän herkkyydessä eroja, jotka voivat johtua esimerkiksi jäteveden lämpötilasta tai siitä, kuinka paljon jätevedessä on PCR-testissä käytettäviä entsyymejä häiritseviä ainesosia.
Esimerkiksi Oulun viikkoseurannassa koronaviruksen geeniperimää ei ole toistaiseksi todettu, vaikka Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksilötestauksessa useampia tautitapauksia viime viikkoina.
THL:n hankkeessa koronaviruksen esiintymistä jätevesissä tutkitaan mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA-löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronaviruksen esiintymistä viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa.
Huhtikuun puolessa välissä aloitettua näytekeräystä on tarkoitus jatkaa vuoden 2020 loppuun saakka.
Lisätietoja:
Koronaviruksen jätevesiseuranta
Koronavirusta todettu jätevesissä usean kaupungin alueella elokuussa (tiedote 20.8.2020)
Tarja Pitkänen
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 6315
tarja.pitkanen(at)thl.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Över hälften av finländarna stöder den nuvarande alkoholpolitiken – Alkos söndagsöppet delar åsikterna13.3.2026 00:01:00 EET | Pressmeddelande
55 procent av befolkningen anser att den nuvarande alkoholpolitiken är lämplig, medan 17 procent skulle vilja ha en stramare politik. En mer liberal alkoholpolitik än den nuvarande önskar 20 procent av de svarande. Resultaten framgår av en enkät som THL genomförde i januari 2026.
Yli puolet suomalaisista kannattaa nykyistä alkoholipolitiikkaa – Alkojen sunnuntaiaukiolo jakaa mielipiteitä13.3.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Väestöstä 55 prosenttia pitää nykyistä alkoholipolitiikkaa sopivana, tiukempaa politiikkaa haluaisi 17 prosenttia. Nykyistä väljempää alkoholipolitiikkaa toivoo 20 prosenttia vastaajista. Tulokset käyvät ilmi THL:n tammikuussa 2026 toteuttamasta kyselystä.
THL viikolla 12/202612.3.2026 15:07:26 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 18.3. THL ja Ruokavirasto muistuttavat multatuotteiden legionellariskistä – viime vuonna ennätysmäärä tautitapauksia. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 Uutiset ma 16.3. Saamelaiskäräjät ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvistavat edelleen yhteistyötä - painopisteet vuodelle 2026 valittu. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 18.3. Ennallistamiskatsauksen tuloksia: miten luonnon ennallistamistoimet voivat
Influenssaepidemia edelleen käynnissä – rokotteen suojateho on kohtalainen10.3.2026 10:48:39 EET | Tiedote
Laboratoriovarmistettuja influenssa A -tautitapauksia raportoitiin Suomessa viikolla 10 noin 570. THL:n mukaan influenssarokotteen suojateho tautia vastaan on tällä kaudella kohtalainen.
THL viikolla 11/20265.3.2026 15:18:36 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 5.3. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ke 11.3. THL julkaisee vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset vuosilta 2022 ja 2024 uudessa raportointipalvelussa, jossa kuka tahansa voi tarkastella asiakasarvioita yksiköittäin, alueittain, koko maan tasolla ja teemoittain. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 to 12.3. Luonto on lääke moneen vaivaan - Terveyttä luonnosta -ohjelma käynnistyy. Uusi Terveyttä luonnosta -ohjelma pyrkii lisäämään terveyttä ja hyvinvointia vahvistama
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

