Koronaviruksen taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan mittavia – Hallituksen on varauduttava elvyttämään lyhyellä ja pitkällä aikavälillä
12.3.2020 15:04:47 EET | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK perää vakavassa tilanteessa malttia myös työnantajilta, jotta irtisanomisilta vältyttäisiin.
– Työntekijät ovat yritysten ja muiden organisaatioiden tärkein resurssi myös vaikeina aikoina. Toivon työnantajilta harkintakykyä, että vaikeilta toimenpiteiltä vältyttäisiin viimeiseen asti, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vetoaa.
Viimeisen viikon aikana on kuultu lomautuksista useilla toimialoilla: erityisesti matkailuala kärsii pahoin koronaviruksen vaikutuksista. Myös teollisuus on kertonut toimitusvaikeuksista, kun kansainväliset toimitusketjut ovat katkeilleet.
– Ymmärrämme, että vaikeassa tilanteessa työntekijöiden lomautukset voivat olla välttämättömiä. Tällaisessa tilanteessa pohjoismainen hyvinvointivaltio osoittaa kestävyytensä muun muassa vahvojen turvaverkkojen ja korkealaatuisen terveydenhuollon ansiosta, Eloranta toteaa.
Ongelmaksi ovat muodostumassa myös vaikutukset terveille yrityksille esimerkiksi maksukykyongelmien vuoksi. Valtionvarainministeriö sekä lukuisat pankit ja rahoituslaitokset ennustavat kokonaiskysynnän heikkenemistä ja taantuman todennäköisyys on Suomessakin suuri.
SAK vaatii hallitukselta elvyttäviä toimenpiteitä
On selvää, että keskuspankkien kyky hillitä pandemiasta johtuvaa taantumaa on riittämätön. On torjuttava epidemian välittömiä vaikutuksia terveydenhuoltojärjestelmälle, mutta myös talouteen ja työllisyyteen. Hallituksen tulisi harkita esimerkiksi kuntien tukemista nousevien terveydenhuoltokulujen kattamiseksi.
Pidemmällä aikavälillä Euroopan unionissa tarvitaan yhteistä finanssipoliittista elvytystä. Vain siten tällaisten sokkien kustannuksia kyetään minimoimaan.
Sanna Marinin hallitusohjelmassa on varauduttu tämänkaltaiseen tilanteeseen kirjauksella poikkeuksellista suhdannetilannetta varten. Kirjaus mahdollistaa miljardin euron elvyttävät lisämenot kehysmenettelyn rajoittamatta. Vaikka viruksen aiheuttamat lopulliset vahingot selviävät vasta pidemmän ajan kuluessa, on selvää, että tuo ehto täyttyy nyt.
On mahdollista, että maailmantalous selviää viruksen vaikutuksista pelättyä vähemmällä. Olisi kuitenkin vastuutonta tuudittautua siihen, että taloudelliset vaikutukset jäävät rajallisiksi ja lyhytaikaisiksi. Siksi on erityisen tärkeää, ettei hallitus omin toimin vahvista mahdollista negatiivistä taloussykliä päätöksillä, jotka leikkaisivat esimerkiksi työttömyysturvaa. Hallituksen on myös varauduttava tilapäisesti suuriinkin julkisen talouden alijäämiin, mikäli taloustilanne heikkenee oleellisesti nykyisestä.
– Tärkeintä on hoitaa välitön terveyskriisi hallitusti ja rauhallisesti. On kuitenkin oleellista varautua seuraaviin haasteisiin. SAK toivoo, että hallitus kertoo mahdollisimman nopeasti, miten pandemian seuraukset tulevat näkymään hallituksen politiikassa, puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Ostovoimakuoppa on kurottu umpeen jo tänä keväänä16.3.2026 14:39:57 EET | Tiedote
Vappu on todellinen työläisten juhla tänä vuonna, sillä reaalipalkka saavuttaa elinkustannuskriisiä edeltävän huipun toukokuun ensimmäisellä viikolla.
SAK: Työntekijöiden perusoikeuksia ei saa murentaa poikkeusolojen varjolla6.3.2026 06:50:00 EET | Tiedote
SAK pitää työryhmän mietintöä valmiuslain kokonaisuudistukseksi epätasapainoisena. Ehdotus johtaa työntekijöiden perusoikeuksien tarpeettomaan ja laaja-alaiseen heikentämiseen poikkeusolojen varjolla.
Julkisen talouden sopeuttaminen velkajarrulla ei saa vaarantaa talouskasvua25.2.2026 09:03:53 EET | Tiedote
SAK varoittaa liiallisesta julkisen talouden sopeuttamisesta. Pahimmillaan sopeutukset vaarantavat talouskasvun ja kasvattavat työttömyyttä entisestään.
SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun25.2.2026 06:50:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat maan hallitukseen, jotta se keskeyttäisi määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävän lakiesityksen käsittelyn. Järjestöjen mielestä lakiesitys pitää palauttaa uuteen valmisteluun.
Pitkäaikaistyöttömiä jo lähes 140 000 – SAK vaatii hallitukselta ripeitä toimia24.2.2026 12:05:07 EET | Tiedote
SAK:n vaatii hallitukselta vaikuttavia ja ripeitä toimia, jotta työttömät pääsevät tarvitsemiinsa palveluihin ja niiden avulla kiinni työhön. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvu pitää saada taitettua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme