Koronavirusta todettu jätevesissä usean kaupungin alueella elokuussa
20.8.2020 14:30:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Tuoreimmat viikkoseurantanäytteet kerättiin 16.-17.8. Koronavirusta löytyi Helsingin Viikinmäen ja Turun Kakolanmäen jätevesinäytteistä. Tampereen, Kuopion ja Oulun jätevesissä koronavirusta ei tällä viikolla todettu.
Viikkoa aiemmin eli 9.-10.8. kerätyissä viikkoseurantanäytteissä koronavirusta todettiin Helsingin ja Turun lisäksi Tampereen Viinikanlahden puhdistamolta.
Elokuun ensimmäisellä viikolla 2-3.8. toteutettiin 28 eri jätevedenpuhdistamon kattava kuukausiseuranta, jolloin koronavirusta oli todettavissa Helsingin ja Turun lisäksi Espoossa, Raumalla ja Vaasassa.
Heinäkuussa, kun COVID-19-epidemiatilanne oli rauhallinen, löydökset olivat suurimmassa osassa laitoksia satunnaisia tai jäivät alle menetelmän havaitsemisrajan. Heinäkuussa koronavirusta todettiin erityisesti Turun jätevedestä. Myös Helsingin ja Espoon jätevesinäytteistä löytyi koronaviruksen geeniperimää.
Kesäkuussa koronavirusta esiintyi hieman heinäkuuta laajemmin. Viikoittaisista näytteenottokohteista koronavirusta todettiin Helsingin ja Turun jätevedenpuhdistamoiden näytteistä. Kuukausiseurantakohteiden näytteistä koronavirusta puolestaan todettiin Espoon, Lappeenrannan ja Vihdin jätevesistä.
”Jätevesitutkimus osoittaa selvästi, että koronavirusta on osoitettavissa jätevedestä samoilla paikkakunnilla, joilla on todettu myös koronavirustartuntoja yksilötestauksessa”, sanoo erikoistutkija Tarja Pitkänen THL:stä.
THL:n hankkeessa koronaviruksen esiintymistä jätevesissä tutkitaan mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA-löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronaviruksen esiintymistä viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa.
Uusi testausmenetelmä havaitsee koronavirusta aiempaa herkemmin
Koronaviruksen jätevesiseurantaan ei ole vielä käytettävissä vakiintuneita menetelmiä. Heinäkuun lopussa THL:ssä otettiin käyttöön jätevesinäytteiden tutkimisessa uusi koronaviruksen RNA:n osoittamiseen tarkoitettu PCR-testi.
Uusi testi perustuu N2-geenialueen testaamiseen. Testi on Yhdysvaltojen tartuntatautiviraston CDC:n julkaisema, ja monet Euroopan maat ja Australia käyttävät sitä tällä hetkellä koronaviruksen jätevesiseurannoissa.
Nyt saatujen alustavien tulosten valossa N2-testi löytää jätevedestä aiempaa pienempiä koronavirusmääriä verrattuna aiemmin THL:ssä käytettyyn E-geenialueen testausmenetelmään. Tulokset varmentuvat hankkeen edetessä seuraavien viikkojen aikana.
”Muitakin löydöksiä eri paikkakunnilta voi vielä ilmetä, kun kaikki tutkimuksessa aiemmin kerätyt näytteet saadaan analysoitua uudella N2-testillä”, Pitkänen sanoo.
Testin tarkkuutta kehitetään
Seuraavaksi THL:n tutkimusryhmä keskittyy kehittämään jäteveden koronaviruslukumäärien seurantatulosten tarkkuutta ja raportointia. Esimerkiksi vertaamalla jäteveden koronaviruslukumääriä näytteenottoajanjaksolla todettuihin paikkakuntakohtaisiin tartuntamääriin saadaan tarkennettua kuvaa jätevesiseurannan tehokkuudesta.
Ympäristötekijät, kuten jäteveden lämpötila, PCR-testissä käytettäviä entsyymejä häiritsevien ainesosien osuus puhdistamolle tulevassa jätevedessä sekä aikaviive näytteenoton ja analyysin välillä, voivat vaikuttaa koronaviruksen lukumäärätulosten luotettavuuteen.
”Odotamme, että jätevesiseurannassa kerättävillä tiedoilla on vastedes merkitystä koronaepidemian tilannekuvan kannalta erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla tartuntoja ei ole todettu useaan viikkoon. Esimerkiksi jos koronatestien määrä jollain alueella Suomessa vähenee, koko paikkakunnan väestön kattava jätevesiseuranta voi tuoda arvokasta lisätietoa viruksen esiintyvyydestä”, Pitkänen toteaa.
THL:n asiantuntijamikrobiologiayksikkö ja sen vesimikrobiologian laboratorio Kuopiossa seuraavat SARS-CoV-2 koronaviruksen RNA-lukumääriä jätevedenpuhdistamoilta kerätyistä näytteistä viikoittain viideltä paikkakunnalta ja kuukausittain yhteensä 28 eri puhdistamolta.
Huhtikuun puolessa välissä aloitettua näytekeräystä on tarkoitus jatkaa vuoden 2020 loppuun saakka.
Lisätietoja
Kesäkuun tiedote koronaviruksen jätevesitutkimuksesta
Tarja Pitkänen
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 6315
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Jätevesitutkimus: alfa-PVP:n käyttö vakiintunut, kokaiini edelleen nousussa3.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:n käyttö keskittyy edelleen voimakkaasti Etelä- ja Länsi-Suomeen, etenkin pääkaupunkiseudulle. Käytön lisääntyminen on taittunut, mutta käyttömäärät näyttävät vakiintuneen varsin suuriksi. Kokaiinia käytetään aiempaa enemmän lähes koko Suomessa, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus. Tulokset tarjoavat näkymän huumeiden käyttöön sekä valtakunnallisesti että paikallisesti 32 kaupungissa eri puolilla Suomea.
THL viikolla 36/202627.8.2026 15:56:51 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.8. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset to 3.9. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytön alueellisesta esiintyvyydestä ja siinä tapahtuneista muutoksista julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 to 3.9. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterien laatutietoraportit julkaistaan. THL julkaisee perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitoilmoitusrekisterien tietosisältöä kuvaavat laatu- ja kuvailutietoraportit. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 pe 4.9. Vanhuspalveluje
Tutkimus: Nuorten ruokavalinnat ovat vielä kaukana terveellisen ja kestävän ruokavalion tavoitteista – uusia yhteiskunnallisia toimia tarvitaan26.8.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten ravitsemuksessa näkyvät pitkälti samat haasteet kuin aikuisten ruokavalioissa, kertoo THL:n toteuttama Nuorten ravitsemustutkimus. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä syödään liian vähän, punaista lihaa ja lihavalmisteita liikaa. Nykyinen ruokaympäristömme ei riittävästi tue nuorten terveellisten ruokavalintojen tekemistä, minkä vuoksi tarvitaan ennen kaikkea uusia yhteiskunnallisia toimia.
Byt skärmtid mot naturtid – redan 15 minuter ger hälsofördelar25.8.2026 00:15:00 EEST | Pressmeddelande
Naturtid är ett enkelt sätt att främja hälsa och välbefinnande i vardagen. Med naturtid avses all tid vi tillbringar i naturen, oavsett om det handlar om en närpark, skog, strand eller annan grön eller blå miljö.
Vaihda ruutuaika luontoaikaan – jo 15 minuuttia riittää terveyshyötyihin25.8.2026 00:15:00 EEST | Tiedote
Luontoaika on helppo tapa lisätä terveyttä ja hyvinvointia arjessa. Luontoajalla tarkoitetaan kaikkea aikaa, jonka vietämme luonnossa – oli kyseessä sitten lähipuisto, metsä, ranta tai muu viher- tai vesiympäristö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
