Koronavirustartuntoja myös Helsingin sote-ammattilaisilla - asiakkaita suojataan kaikin mahdollisin tavoin
2.4.2020 17:02:27 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Ammattilaisten tartuntoja on ollut kolmessa seniorikeskuksessa, kotihoidossa, yhdessä sairaalassa ja kotisairaalassa.
Osa tartunnan saaneista on jo parantunut ja osa karanteeneista päättynyt.
Karanteenista ilmoitetaan aina henkilökohtaisesti
Tartunnan saanut työntekijä haastatellaan huolellisesti ja tartuntatautilääkärit arvioivat, ketkä ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle. Altistuneet asetetaan karanteeniin ja sairastunut eristykseen.
Altistuneille ilmoitetaan karanteenista aina henkilökohtaisesti. Jos kyseessä on esimerkiksi ikääntynyt asumispalvelujen asukas, altistumisesta kerrotaan henkilökohtaisesti myös hänen läheisilleen.
”Koska altistuneita työntekijöitä on ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palvelussa, olemme siirtäneet työntekijöitä vähemmän kiireisistä palveluista avuksi ikääntyneiden palveluihin”, toimialajohtaja Juha Jolkkonen kuvaa tilannetta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä testataan herkästi ja jatkossa yhä enemmän.
Asiakasta suojataan koronavirustartunnalta
Altistuneiden asiakkaiden ja potilaiden vointia seurataan tehostetusti. Kaikissa toimisteissä, erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa, kiinnitetään erityistä huomiota asiakkaan suojaamiseen tartunnalta.
Sosiaali- ja terveystoimi on antanut STM:n ja THL:n linjausten mukaisesti henkilöstölleen ohjeet, kuinka asiakkaita ja itseä suojellaan koronatartunnalta.
Yksittäisistä tartunnoista ei tiedoteta
Tietosuojasyistä yksittäisistä tartunnoista ei tiedoteta julkisuuteen. Käytäntö on sama kuin muissakin sairaustapauksissa. Työnantaja ei voi kertoa yksittäisen henkilön sairastumisesta tai hänen terveystiedoistaan.
Jos karanteeni on niin laaja, että se aiheuttaa merkittäviä muutoksia asiakkaiden palveluihin, siitä viestitään, kuitenkin niin, että yksittäiset sairastuneet eivät ole tunnistettavissa. Näin toimittiin aiemmin esimerkiksi helsinkiläisten koulujen kohdalla.
Lisätietoja
Jaana Juutilainen-Saari, sosiaali- ja terveystoimen viestintäpäällikkö, p. 050 380 9738, jaana.juutilainen-saari@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen ennakkotiedote20.3.2026 14:17:40 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan omavalvonnan vuosikatsausta 2025.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen päätöstiedote10.3.2026 18:34:55 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 10. maaliskuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Tervetuloa Helsingin vammaispalvelujen asukasiltaan!10.3.2026 15:05:09 EET | Tiedote
Asukasilta järjestetään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.30–18 Kaupungintalon Tapahtumatorilla, os. Pohjoisesplanadi 11–13. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyksin Teamsin kautta. Asukasiltaan ovat tervetulleita kaikki Helsingin vammaispalveluista kiinnostuneet. Tilaisuus järjestetään suomeksi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen ennakkotiedote6.3.2026 14:56:53 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 10. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan vuoden 2025 tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä jatkaa iäkkäiden ympärivuorokautisen palveluasumisen hankinnan käsittelyä.
Stadin sote ja brankkari: perhekeskuksista löytyvät tyytyväisimmät asiakkaat27.2.2026 10:25:15 EET | Tiedote
Kinaporin seniorikeskus täytti pyöreitä vuosia. Palvelustrategia näyttää suuntaa tulevaisuuteen. Työparit tavoittavat apua tarvitsevia nuoria. Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme