Koronavirustilanteen vaikutukset Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa
Yli 70-vuotiaat voivat harkiten käydä kaupassa ja ulkoilla voinnin mukaan
Vaikka hallitus velvoitti 16.3.2020 yli 70-vuotiaat pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan karanteenia vastaavissa olosuhteissa, niin silti he voivat oman voinnin mukaan käydä kaupassa ruuhka-aikojen ulkopuolella sekä ulkoilla toimintakykyjensä rajoissa.
– Tärkeää on pitää sopiva etäisyys muihin ihmisiin, ja välttää lähikontakteja sekä suurempia ihmisryhmiä. Yli 70-vuotiaat voivat käydä apteekeissa ja kaupoissa rauhallisina aikoina. Olemme tästä keskustelleet yhdessä lääkäreiden kanssa, valaisee koti- ja laitoshoidon johtaja Leif Holmlund.
Vierailut kaupunginsairaalaan ja tehostettuun palveluasumiseen kielletty
Suljettuina ovat päivätoiminta, muistitoiminta ja ostopalvelut, kuntosalitoiminta ja viriketoiminta. Vaikka muistipoliklinikan toiminta on keskeytetty, niin kiireellisissä asioissa muistikoordinaattori on tavoitettavissa numerossa 040 197 1175 ma-pe klo 8-16.
Hoitotarvikejakelun toiminta jatkuu normaalisti.
Kaikki tilaisuudet Ajurinkadulta, Vuorikeskuksesta ja eläkeläisyhdistyksiltä on peruttu toistaiseksi.
Vierailut Vaasan kaupunginsairaalan osastoilla on kielletty, ainoastaan saattohoidossa olevien luona saa vierailla sovitusti.
Tarvittaessa osastoille ollaan yhteydessä puhelimitse:
Osasto 5: puh. 040 537 9057, puh. 040 705 4818.
Osasto 6: puh. 06 325 1780, puh. 040 621 1235. Omaisille puh. 06 317 7101.
Osasto 7: puh. 06 325 1890, puh. 06 325 1891
Osasto 9: puh. 06 325 1940 ja 06 325 1941.
Kotisairaala on toiminnassa 24/7, puh. 040 741 5950.
Myös vierailut tehostettuun palveluasumiseen on kielletty.
Palvelutalojen 24/7 puhelinnumerot:
Fyrrykartano: puh. 040 183 0241
Himalaja: puh. 06 325 3421
Kotiranta: puh. 040 645 8584
Krannila: puh. 040 641 3485
Präntöön Helmi: puh. 0400 852 635
Ruukinkartano: puh. 040 126 1889
Etäyhteyksiä ja digitaalisia palveluja lisätään
Alvar-kuvapuhelintoimintaa tehostetaan ja kuntoutusta kohdennetaan erityisesti niille asiakkaille, jotka jäävät nyt ilman päivätoimintaa. Samoin muita digitaalisia palveluita lisätään eri palvelualueilla, esimerkiksi omaisten yhteydenottoja etänä ja kotihoidon etäkäyntejä.
Omaishoitajien terveystarkastukset siirretään myöhempään ajankohtaan. Kiireelliset sosiaalityön kotikäynnit turvataan ja kotihoidon palvelutarpeen arvioinnit toteutetaan.
Kotihoito
Vain terveet hoitajat hoitavat kotihoidon asiakkaita, joilla ei ole ylätieinfektio-oireita. Sijaisten saaminen on vaikeutunut, mutta asiakkaiden tarvitsema hoito järjestetään.
– Pyydämme ymmärrystä, sillä tilanteen vuoksi sovitut saapumisajat saattavat vaihdella, ja samoin aika asiakkaan luona voi muuttua, kertoo kotihoidon johtaja Paula Olin.
Kotihoidon kylvetyspalveluissa huolehditaan erityistä hoitoa tarvitsevat asiakkaat.
Tartuntojen vähentämiseksi kotihoitoon liittyviä asiakaskäyntejä siirretään mahdollisuuksien mukaan tehtäväksi puhelimitse, jos se sopii asiakkaalle ja käynnin tarkoitukseen. Jos omainen haluaa itse hoitaa asiakasta, asiasta sovitaan palveluohjaajan kanssa.
– Soita kotihoitoon VAIN harkitusti, sillä tällä hetkellä puhelimet soivat todella runsaasti, ja tämä vie aikaa asiakkaiden kotikäynneiltä, huomauttaa Olin.
Kotihoidon ateriapalvelu kuuluu vain niille, joilla annetut kriteerit täyttyvät esimerkiksi asuinalueen mukaan. Yksityinen ateriapalvelu: Rondo Catering, myllärinkatu 5-7, puh. 06 357 8661, Wanha Wasa Catering, Mäkikaivontie 1, puh. 050 3097975 sekä Lounasravintola Eväshetki, Vähäkyrö, puh. 044 235 1484.
Kauppapalvelut tilataan itse. Kauppapalvelua toimittaa K-Supermarket Wasa. Kauppatilaukset/kassien toimitus: Ulf Beijar puh. 045 254 7725. Lisätietoja: kauppias Tomi Nordin puh. 040 756 2636. Myös verkossa voi tilata osoitteessa: www.k-ruoka.fi/kauppa/k-supermarket-wasa. Monissa kaupoissa on erikseen aamuaukioloaikoja erityisryhmiin kuuluville.
Lue lisää: Kotihoito
Terveyspalvelut
Vastaanottopalveluissa on ryhdytty perumaan yli 70-vuotiaiden ei-kiireellisiä ajanvarausaikoja sekä hoitajien että lääkäreiden vastaanotolle; potilaat pyritään tavoittamaan puhelimitse; perutut ajat viimeistään torstaista 19.3. alkaen.
Terveydenedistämisyksikössä perutaan liikuntaneuvojan ja ravitsemusterapeuttien vastaanottoajat maanantaista 23.3. alkaen; osa jo tämän viikon lopulla. Potilaille ilmoitetaan puhelimitse.
Lue myös tiedote 17.3.2020: Muutoksia Vaasan terveysasemien toiminnassa koronaviruksen vuoksi
Sosiaalityö ja perhepalvelut
Peppi-perhetyön chat-palvelu on 16.-20.3.2020 avoinna klo 9-15.
Seuraavat palvelut ovat tällä hetkellä keskeytettynä 13.4.2020 saakka.
- Kuntouttava työtoiminnan kaikki toimintamuodot
- Kaikkien vaasalaisten asiakasryhmien päivä- ja työtoiminta Vaasan kaupungin omissa, kuntayhtymien ja yksityisten palveluntuottajien toimintayksiköissä. Niiden asiakkaiden osalta, jotka eivät voi jäädä kotiin, palvelut keskitetään yhteen toimintayksikköön.
- Kehitysvammaisten lasten tilapäishoito
Päihdeaseman paikkamäärä on tällä hetkellä rajoitettu kuuteen asiakaspaikkaan. Päihdeasemalla on selviämis- ja katkaisuhoitoa sekä korvaushoitoa.
Vierailut on kielletty riskiryhmien asumispalveluyksiköissä sekä kaupungin omissa toimintayksiköissä, että niissä kaupungin ulkopuolisissa yksiköissä, joissa on vaasalaisia asiakkaita. Tapauskohtaisesti arvioidaan vierailumahdollisuudet kriittisesti sairaiden asiakkaiden oireettomille läheisille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Koti- ja laitoshoidon johtaja Leif Holmlund, puh. 06 325 1644, 0400 737 332, leif.holmlund@vaasa.fi
Kotihoidon johtaja Paula Olin, puh. 040 145 0410, paula.olin@vaasa.fi
Johtava ylilääkäri Markku Sirviö, puh. 040 544 0575, markku.sirvio@vaasa.fi
Sosiaalityö ja perhepalveluiden tulosaluejohtaja Erkki Penttinen, puh. 040 847 2610, erkki.penttinen@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa Körfestival nu för 32:a gången – anmälan för körer i januari15.1.2026 15:14:29 EET | Pressmeddelande
Vasa fylls av körmusik under Vasa Körfestival 14–17.5.2026. Huvudartister under den fyra dagar långa festivalen är bland annat a cappella gruppen Club for Five, Jyväskylän naislaulajat och Helsingfors kammarkör, som uppträder med Vasa stadsorkester. Anmälan för körer är öppen till slutet av januari.
Vaasan Kuorofestivaali järjestetään 32. kerran – kuorojen ilmoittautuminen käynnissä tammikuun loppuun15.1.2026 15:14:24 EET | Tiedote
Vaasan Kuorofestivaali tuo kuoromusiikin Vaasaan 14.–17. toukokuuta 2026. Nelipäiväisen festivaalin pääesiintyjiin kuuluvat muun muassa a cappella -yhtye Club for Five, Jyväskylän naislaulajat sekä Helsingin kamarikuoro, joka esiintyy yhdessä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Kuorojen ilmoittautuminen on avoinna tammikuun loppuun saakka.
En lagändring påverkar priserna för veterinärtjänster i Vasa15.1.2026 11:13:04 EET | Pressmeddelande
Veterinärvårdslagen ändrades från början av 2026, vilket syns också i form av en höjning av de kommunala veterinärtjänsternas priser.
Lakimuutos vaikuttaa eläinlääkäripalveluiden hintoihin Vaasassa15.1.2026 11:12:15 EET | Tiedote
Valtakunnallinen eläinlääkintähuoltolaki muuttui vuoden 2026 alussa, mikä näkyy myös kunnallisen eläinlääkäripalvelun hintojen nousuna.
Träskgatan är avstängd till 31.114.1.2026 17:35:32 EET | Pressmeddelande
Träskgatan kommer att vara avstängd på avsnittet mellan Storalånggatan och Kyrkoesplanaden till slutet av januari. Ett avsnitt av Träskgatan har sedan förra hösten varit avstängt på grund av att en industrihall rivits.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
