Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry

Koronavuonna ei vain yhtä Vuoden ansioitunutta vartijaa – vartiointiala valitsi Vuoden työntekijät yhdeksässä yrityksessä

Jaa

Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry:n (SVLL) jäsenyrityksissä on valittu Vuoden 2020 työntekijät. Tänä vuonna Vuoden työntekijät nimettiin poikkeuksellisesti yhdeksässä alan yrityksessä. Aiemmin liitto on valinnut jäsenyrityksistään yhden Vuoden ansioituneen vartijan.

- Halusimme tänä vuonna palkitsemisessa korostaa kaikkien jäsenyritysten henkilöstön roolia, sillä kulunut vuosi on ollut koronapandemian vuoksi raskas koko alalla. Jokainen yritys voi näin juhlia valintaansa sekä osoittaa arvostusta ja kiitosta työntekijöille suorituskyvystä ja joustamisesta tänä hyvin haasteellisena vuonna, kertoo SVLL:n puheenjohtaja Jarmo Mikkonen.

Vuoden 2020 työntekijöinä palkittiin työssään taitavia, esimerkillisiä ja vartiointityöhön sekä asiakaspalveluun myönteisesti suhtautuvia osaajia.

- Palkittavien joukko on laaja joukko vartiointialan ammattilaisia konkareista nuoriin osaajiin, joilla on sekä teknistä osaamista että asiakaspalveluasennetta. Molempia tarvitaan turvallisuusalalla. Toivotan parhaimmat onnittelut liiton puolesta valituille. Nyt palkittavien lisäksi kiitokset kuluneesta vuodesta ansaitsevat myös koko toimialan henkilöstö.

Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry on vartioimis- ja turvallisuusalan toimialajärjestö, jonka tarkoituksena on edistää jäsentensä elinkeinopoliittisia etuja sekä jäsentensä välistä yhteistoimintaa. Jäseninä ovat alan yritykset, jotka kantavat huolta alan kehityksestä etenkin lainsäädännön, kuluttajasuojan ja henkilöstön koulutuksen osalta. Tänä vuonna 70 vuotta täyttänyt liitto on valinnut jäsenyrityksistään Vuoden ansioituneen vartijan jo 37 perättäisenä vuonna.


Tutustu Vuoden työntekijä 2020 –palkittuihin liitteessä.

Yhteyshenkilöt

Asiamies Simopekka Koivu
puh +358 20 595 5067
Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry
Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry



http://www.svll.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.