Koronavuosi 2020 Helsingin hoivapalveluissa – viruksesta opittiin paljon, vaara ei ole vielä ohi
22.1.2021 08:20:00 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Helsingin kaupungin omien seniorikeskusten ja palvelutalojen asukkaista koronavirustartunnan sai 5,9 % asukkaista. Palveluntuottajien hoivakotien vastaava luku on 6,3 %. Sairastuneiden asukkaiden keski-ikä oli 81 vuotta.
Asukkaiden tiedetään saaneen tartuntoja useasta eri lähteestä. Tartuntojen lähteitä on pystytty jäljittämään vierailijoihin, työntekijöihin, kotilomille ja eri hoitopaikkoihin.
– Mikään tartunnan lähteistä ei erityisesti korostu. Tämä osoittaa sen, että suojautumistoimenpiteitä on ehdottoman tärkeää noudattaa huolellisesti joka paikassa, epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi kertoo.
Viruksen aiheuttamaan tautiin menehtyi vuoden 2020 aikana omissa ja ostopalvelujen hoivapaikoissa yhteensä 111 henkilöä. Menehtyneiden keski-ikä oli 84 vuotta.
– Hoivakodeissa asuvat henkilöt ovat lähtökohtaisesti terveydentilansa puolesta hauraita ja he kuuluvat riskiryhmään. Koronavirukseen sairastuneiden kuolleisuudessa ei ole suurta eroa yli 70-vuotiaiden ja yli 90-vuotiaiden ikäryhmien välillä, Isosomppi kertoo.
Tällä hetkellä uusi koronavirusmutaatio aiheuttaa huolta hoivapalveluissa. Vaikka asukkaiden koronavirusrokotukset on jo aloitettu, vaara ei vielä ole ohi.
– Uutta Britanniasta lähtenyttä koronavirusmutaatiota on jo tavattu Helsingissä. Virusmutaatio leviää todennäköisesti helposti myös vanhemman väestön keskuudessa. Jos virus pääsee hoivakotiin, tartuntojen leviämisen riski on suuri, Laura Pikkarainen, Helsingin sairaalan johtajalääkäri kertoo.
– Haluan painottaa, että vierailuohjeita on edelleen todella tärkeää noudattaa, Pikkarainen sanoo.
Helsingillä on kaikkiaan 4400 asukaspaikkaa eri hoivakodeissa. Kaupungin omissa seniorikeskuksissa ja palvelutaloissa on 2300 asukasta ja eri palveluntuottajien ostopalvelupaikoissa 2100.
Lisätietoja antavat
Sanna Isosomppi, epidemiologisen toiminnan ylilääkäri, p. 050 5729550
Laura Pikkarainen, Helsingin sairaalan johtajalääkäri, p.050 3666781
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 24.3. kokouksen ennakkotiedote20.3.2026 14:17:40 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan omavalvonnan vuosikatsausta 2025.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen päätöstiedote10.3.2026 18:34:55 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 10. maaliskuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Tervetuloa Helsingin vammaispalvelujen asukasiltaan!10.3.2026 15:05:09 EET | Tiedote
Asukasilta järjestetään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.30–18 Kaupungintalon Tapahtumatorilla, os. Pohjoisesplanadi 11–13. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyksin Teamsin kautta. Asukasiltaan ovat tervetulleita kaikki Helsingin vammaispalveluista kiinnostuneet. Tilaisuus järjestetään suomeksi.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 10.3. kokouksen ennakkotiedote6.3.2026 14:56:53 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 10. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa muun muassa toimialan vuoden 2025 tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä jatkaa iäkkäiden ympärivuorokautisen palveluasumisen hankinnan käsittelyä.
Stadin sote ja brankkari: perhekeskuksista löytyvät tyytyväisimmät asiakkaat27.2.2026 10:25:15 EET | Tiedote
Kinaporin seniorikeskus täytti pyöreitä vuosia. Palvelustrategia näyttää suuntaa tulevaisuuteen. Työparit tavoittavat apua tarvitsevia nuoria. Uusin Stadin sote ja brankkari -uutiskirje on täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme