Messukeskus

Kosmetiikan raaka-aineet ja ihon hyvinvointi teemoina I love me -messuilla

Jaa
Kauneuden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtuma I love me esittelee kauneudenhoidon uutuudet ja trendit. Miehet ovat kosmetiikkateollisuuden uusi, kiinnostava kohderyhmä, jotka on huomioitu myös messuilla. Lisäksi ohjelmissa paneudutaan tänä vuonna kokonaisvaltaiseen kauneudenhoitoon ja luonnon raaka-aineisiin. Meikkipohjista puhuva Mariela Sarkima paljastaa, mikä on kuluttajien saataville tullut ammattimeikkaajien salainen ase. I love me järjestetään tulevana viikonloppuna 18.-20.10. Messukeskuksessa Helsingissä.
I love me -messuilla annetaan neuvoja meikkipohjan tekoon. Kuva: I love me 2018, Messukeskus.
I love me -messuilla annetaan neuvoja meikkipohjan tekoon. Kuva: I love me 2018, Messukeskus.

Kuluttajien kiinnostus tuotteiden alkuperään näkyy I love me -messuilla, missä on vuosi vuodelta enemmän luonnonkosmetiikkaa myyviä yrityksiä. Monella luonnonkosmetiikkayrityksistä on tuotantoa ja tuotekehitystä Suomessa, ja raaka-aineina käytetään kotimaisia luonnon antimia – kasveja, yrttejä ja marjoja. Yksi I love me -messujen ensikertalainen luonnonkosmetiikan puolella on kotimainen Hetkinen, joka pakkaa tuotteensa ekologisiin puupakkauksiin.

  • Huoli omasta hyvinvoinnista ja ympäristön tilanteesta ohjaa meidät arvostamaan ja haluamaan vielä enemmän luonnontuotteita ja luonnonkosmetiikkaa. Puhdas luonto ei ole enää itsestäänselvyys ja jokaisella valinnalla on vaikutusta. Turhaa kemikaalikuormaa on syytä välttää omalla iholla ja ilmassa, jota hengitämme. Osta hyvää ja kestävää tai älä osta lainkaan, neuvoo Hetkinen-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Mona Isotupa.

Kosmetiikkatuotteiden sisältämät raaka-aineet puhuttavat myös tapahtuman ohjelmissa. Lumenen tuotekehitysjohtaja Tiina Isohanni kertoo, millaisia raaka-aineita Suomen luonnosta saadaan, kuinka kiertotaloutta voidaan hyödyntää sekä mitä kaikkea raaka-aineista selvitetään ennen kuin ne hyväksytään kosmetiikkaan. Lisäksi tapahtumassa keskustellaan mikromuoveista ja niihin liittyvistä EU:n säädöksistä.

Kauneus on hyvinvointia

Ihonhoito on kokonaisvaltaista hyvinvoinnista huolehtimista. Iho on ihmisen suurin elin, ja se heijastelee muualla kehossa olevia ongelmia. Omaa hyvinvointiaan voi oppia tarkastelemaan esimerkiksi kasvoista. Anne Kukkohovi kertoo, mitä kaikkea kokonaisvaltainen kauneudenhoito hänelle merkitsee. Lisäksi Katja Kokon luento esittelee työkaluja ja metodeja, jotka auttavat aktivoimaan kehon omia mekanismeja niin, että se korjaa itse itsensä sisältäpäin. Konkreettisia vaikutuksia ovat muun muassa verenkierron vilkastuminen ja hermoston rauhoittuminen. Messuilla annetaan myös vinkkejä siitä, mistä iho-oireiden syitä kannattaa lähteä etsimään.

Kosmetiikassa yksi megatrendeistä on miesten ihonhoidon esiinmarssi. Erikoiskosmetologi Ville Äikäs neuvoo miehille kaiken oleellisen ihon puhdistuksesta, kosteuttamisesta ja mahdollisten ongelmakohtien hoitamisesta. Miehille suunniteltuja tuotteita on tarjolla useilla yrityksillä.

Ehostuksesta puhuttaessa ammattilaiset nostavat keskiöön meikkipohjan. Meikkaaja Maria Norrman on kiertänyt ympäri maailmaa meikkaamassa elokuvatähtiä sekä malleja, kuten Kate Mossia. Hän neuvoo muun muassa meikkipohjan sävyn valinnassa. Mariela Sarkima antaa vinkit kestävään, luonnollisen hehkuvaan meikkipohjaan ja vinkkaa myös onnistuneen ja näyttävän pikkujoulumeikin tekoon.

  • Iho on tämän hetken kuuma juttu kaikessa, ja nyt trendikästä on luonnollisen kuulas mutta peittävä meikkipohja, joka kestää kasvoilla koko päivän. Myös kansainvälisillä areenoilla näkyy luonnollisia, kuulaan kauniin näköisiä malleja. Lisäksi meikkaajan avuksi ovat tulleet oheistuotteet, kuten kosteussuihkeet, joiden avulla meikkipohjan päälle voi tehdä erilaisia tehosteita. Nämä ovat ammattimeikkaajien salainen ase. Pikkujouluihin ja muihin juhliin meikatessa on tärkeää, että iho tuntuu hyvältä. Lisäksi nostaisin esiin tuuheat, pitkät ja kaarevat ripset sekä klassisen punaisen huulipunan, joka on valittu ihon omaan sävyyn sopivaksi, Mariela Sarkima neuvoo.

I love me -messuilla saa vinkkejä myös hiusten hoitoon ja kampauksiin. Pop up -kampaamosta voi hakea itselleen uuden tyylin tai poimia vinkit luento-ohjelmista. Hiusmuotoilija Mikko Vainio kertoo, miten suosittu curly girl metodi toimii, eli miten loihditaan luonnollisen kiharat hiukset ilman kiharrinta. Stylisti Outi Broux puolestaan antaa täsmävinkit, kuinka hiukset taiotaan edustuskuntoon viidessä minuutissa.

I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus. Se järjestetään 18.–20.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. www.iloveme.fi

I love me:n pääyhteistyökumppani on ELLE. Elämästä kuuluu nauttia. Sen kuuluu olla hauskaa, värikästä ja inspiroivaa, aivan kuten on Suomen johtava muotilehti, ELLE.

Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

OHJELMAPOIMINTOJA

Kosmetiikan trendit

pe 18.10. 16:30, Forum: Pohjoiset raaka-aineet ja sidestreaming | Tiina Isohanni (Lumene)

la 19.10. 14:30, Forum: Miesten ihonhoito – kosmetiikkamarkkinan megatrendi | Ville Äikäs (ROKUA Skincare)

la 19.10. 15:00, Forum: Upeana juhlakauteen. Ammattilaisen täsmävinkit kestävään, luonnollisen hehkuvaan meikkipohjaan. | Mariela Sarkima (NBI Nordic Beauty Import)

20.10. 12:30, Forum: Meikkidemo: 2 erilaista meikkilookkia syksyyn | Maria Norrman, Iina Laine (TwistBe)

Kokonaisvaltainen kauneudenhoito

pe 18.10. 12:00, Forum: Aiheutatko itsellesi iho-ongelmia? | Veera Brücler, Susanna Laine, Kati Partanen (TwistBe)

su 20.10.2019, 13:00, Forum: Holistinen kauneudenhoito ja mitä se tarkoittaa | Anne Kukkohovi (NBI Nordic Beauty Import)

su 20.10.2019, 13:30, Forum: Kokonaisvaltaiset ihonhoidon työkalut | Katja Kokko (Jolie)

Hiukset

la 19.10.2019, 14:00, Forum: Tule ja näe elinvoimaisten hiusten salaisuus | Marika Oinonen (Naviter)

pe 18.10. 15:30, Forum: Ammattilaisen opastus suuren suosion saavuttaneen Curly Girl -metodin saloihin | Mikko Vainio (NBI Nordic Beauty Import)

la 19.10. 16:00, Forum: 5 minuutissa valmiina päivään! | Outi Broux (Remington)

Ohjelma-aikataulut: https://iloveme.messukeskus.com/messuilla/

 

Lisätietoja:

Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, p. 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com

www.iloveme.fi

www.facebook.com/iloveme.fi   

IG: @iloveme_official

#iloveme2019

Kuvia I love me -messuilta 2018: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/I+love+me/Kuvat+I+Love+Me+18/

Kuvat

I love me -messuilla annetaan neuvoja meikkipohjan tekoon. Kuva: I love me 2018, Messukeskus.
I love me -messuilla annetaan neuvoja meikkipohjan tekoon. Kuva: I love me 2018, Messukeskus.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye