Kosmetologiopiskelijat loihtivat MM-kisojen VIP-vieraat kisakuosiin
12.5.2022 14:30:00 EEST | Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK | Tiedote

– Hienoa päästä olemaan tällä tavalla mukana MM-kisoissa, toista samanlaista tilaisuutta ei varmasti tule, ihastelevat TAKKin kauneudenhoitoalan opiskelijat siniset pelipaidat yllään.
Kosmetologiopiskelijat ovat päässeet itse suunnittelemaan, millaisia kauneudenhoitopalveluja tarjoavat kisavieraille. Ripsitupsut ja glitterit ovat jo valmiina.
– Tätä on suunniteltu pitkään, ja opettajat ovat olleet niin innoissaan, että se on tarttunut meihinkin, opiskelijat kertovat.
Uutta kokemusta tapahtumatuotannosta
Suomen pelipäivinä kosmetologiopiskelijat tarjoavat VIP-vieraille pikakampauksia ja -meikkejä, Suomi-aiheisia kasvomaalauksia sekä miesten parturipalveluja. Pelien välipäivinä tarjolla on hierontoja sekä jalka- ja käsihoitoja. Opiskelijat ovat olleet itse vastuussa tapahtumatuotannosta, aina suunnittelusta palvelujen markkinointiin ja aikataulutukseen saakka.
– Olemme saaneet paljon vastuuta ja on ollut kiva huomata, että meihin on luottamusta. Kaikki ideat ovat meiltä lähtöisin, kertoo Tiia Esko.
– On hyvä, että meillä kaikilla on erilainen tausta eri aloilta. Tapahtuman suunnittelussa jokainen on päässyt hyödyntämään omia vahvuuksiaan, kertoo Heli Knuutila.
Opintoja eteenpäin
Opiskelijat pääsevät edistämään opintojaan kisahuumassa. VIP-vieraita palvellessaan he suorittavat asiakaspalvelun ja tapahtumajärjestämisen näytöt. Työstään he saavat työtodistukset.
Myös kielitaito karttuu, sillä kisavieraita on tulossa ympäri maailmaa. Palvelua tarjotaan englanniksi ja ruotsiksi.
– Tämä on hyvää harjoittelua omaa yritystä varten, huomauttaa Anniina Alonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina MannerheimoKouluttaja ja koulutussuunnittelija
Puh:044 7906 153tiina.mannerheimo@takk.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKTampereen valtatie 15
33100 TAMPERE
Vaihde 03 2361 111, info@takk.fihttp://www.takk.fi
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on monialainen ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä. Vuosittain TAKKissa opiskelee noin 11 000 aikuista ja henkilöstöä on n. 250. TAKKia ylläpitää Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr. Tarjolla on ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta yli 20 ammattialalta. Koulutuksia, toimintaa ja oppimisympäristöjä kehitetään tiiviissä yhteistyössä työelämän ja yritysten kanssa. Yrityksille ja organisaatioille on tarjolla joustavat ja yksilölliset henkilöstön osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen palvelut.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Suosittu talotarkastajan koulutus avaa nyt reitin kuntotarkastajan pätevyyteen1.7.2026 13:30:19 EEST | Tiedote
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin talotarkastajan koulutusohjelma on nyt FISEn hyväksymä Asuntokaupan kuntotarkastajan (AKK) -pätevyyskoulutus. Kuntotarkastajille ei ole Suomessa lakisääteisiä pätevyysvaatimuksia, minkä vuoksi koulutuksen ja osaamisen osoittamisen merkitys korostuu.
Tampereen Aikuiskoulutussäätiö lahjoittaa puoli miljoonaa euroa ammattikasvatuksen professuurien perustamiseen16.6.2026 14:27:35 EEST | Tiedote
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKia ylläpitävä Tampereen Aikuiskoulutussäätiö lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun ammattikasvatuksen professuureihin. TAKKin tavoitteena on vahvistaa ammattikasvatuksen tutkimusta ja saada tutkittua tietoa ammatillisen koulutuksen kehittämisen pohjaksi.
Hoitajat tapaavat kotihoidon asiakkaita yhä useammin etänä - TAKKin uusi koulutus vahvistaa vuorovaikutustaitoja etähoivassa2.6.2026 10:55:26 EEST | Tiedote
Etähoiva on noussut yhdeksi sote-alan keskeisimmistä kehityssuunnista. Väestön ikääntyminen, resurssipaine ja tuleva hoitajapula kasvattavat etähoivan roolia tulevaisuudessa merkittävästi. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK vastaa tähän ajankohtaiseen tarpeeseen koulutuksella, joka yhdistää etähoivan ja voimavaralähtöisen vuorovaikutuksen.
Lukuvuosimaksut käyttöön ammatillisessa koulutuksessa kolmansista maista tuleville elokuussa 202619.5.2026 09:38:00 EEST | Tiedote
Suomessa otetaan käyttöön lukuvuosimaksut ammatillisessa koulutuksessa 1.8.2026 alkaen. Lukuvuosimaksu koskee opiskelijoita, jotka tulevat EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta opiskelijan oleskeluluvalla ja aloittavat opintonsa elokuussa tai sen jälkeen.
TAKKille ja Tredulle tulee yhteinen konetekniikan oppimisympäristö Nirvaan22.4.2026 18:30:30 EEST | Tiedote
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristöt tuodaan saman katon alle TAKKin Nirvan kampukselle. Tampereen Aikuiskoulutussäätiön hallitus hyväksyi muutoksen maaliskuussa ja Tampereen kaupungin osalta asia käsiteltiin elinvoima- ja osaamislautakunnan kokouksessa 22.4.2026. Tavoitteena on keskittää alan koulutus yhteiseen oppimisympäristöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme