Kosmopoliitti palasi kotiseudulleen matkailuyrittäjäksi

Jaa
Tohmajärveläinen Riitta Okkonen palasi kotiseudulleen matkailualan yrittäjäksi tehtyään menestyksekkään uran Saksassa ja Suomessa.
Matkailualan yrittäjä Riitta Okkonen isänsä entisöidyn traktorin kyydissä Max-koiran kanssa.
Matkailualan yrittäjä Riitta Okkonen isänsä entisöidyn traktorin kyydissä Max-koiran kanssa.

Riitta Okkonen, entinen ja nykyinen tohmajärveläinen on onnellinen matkailualan yrittäjä, Itärajan Helmen emäntä. Paluu Tohmajärvelle omalle kotitilalle matkailualan yrittäjäksi on ollut pitkä, vaiherikas ja kansainvälinen. Maailmaa kolunnut ja menestyneen uran luonut yrittäjänainen katselee avaria maisemia lapsuudenkodin pihapiiristä kohti järven selkää.
- Nyt elän unelmaani. Nautin majatalon emäntänä olemisesta. Olen energinen ja onnellinen. Tässä työssä saan olla idearikas oma itseni. Saan hyödyntää elämänkokemustani ja monipuolista osaamistani, sanoo 59-vuotias yrittäjä.

Karjalainen helmi

Tiluksille on vastikään kohonnut kolme pientä punaista mökkiä, kesäkeittiö ja yksi sauna paljuineen. Kukkulan laella vanhan keltaisen torpan vieressä on perinteinen viime vuosisadan perinneaitta. Kesäkeittiö on muutaman askeleen päässä. Ranta saunoineen ja grillikotineen on mäen alla, toinen sauna on harjulla paljuineen.

Itärajan Helmessä  voi majoittua myös puussa roikkuviin telttoihin, Tentsileihin. Niitä on viisi. Suureen ”puutelttaan” mahtuu kolme ihmistä. Keskellä pihapiiriä komeilee myös valkoinen Glamour-teltta. Siellä ovat laadukkaat runkopatjasängyt ja lattialla matot. Korkeutta teltalla on useita metrejä.

Miljöö on idyllinen. On tilaa ja avaruutta, leppeät kesätuulet ja kiireetön pohjoiskarjalainen tunnelma keskieurooppalaisella tvistillä.

Keskusteluita pihakoivun alla

Osan elämäänsä Itävallassa ja Saksassa asunut Okkonen yhdistää sujuvasti pohjoiskarjalaisen vieraanvaraisuuden keskieurooppalaiseen kansainvälisyyteen. Se näkyy erityisesti mutkattomana yhdessäolona.

Itärajan Helmessä on puolihoito. Maukas ja terveellinen ruoka kerää vieraat yhteisen pöydän ääreen aamiaisella ja päivällisellä, jossa keskustellaan vilkkaasti. Syntyy luonnollisia kohtaamisia, joissa eri ikäset ja monesta paikasta kotoisin tulevat ihmiset kertoilevat elämästään, kuka tarinoi seniori-iällään löytämästään rakkaudesta, joku harrastuksistaan, sukulaisistaan tai vaikka lemmikeistään.

Maan ja taivaan välillä käydyt keskustelut pihakoivun alla ovat elämää parhaimmillaan. Varsinkin kun lomaan yhdistää herkulliset ateriat, kiireettömän tunnelman, puhtaat ja siistit paikat sekä ystävällisen palvelun.

Vastoinkäymiset voitoksi

Puolihoito on monelle kesävieraalle mieleen, sillä harva haluaa kokkailla lomalla. Perinteisesti mökkimajoituksessa ei ole tarjolla puolihoitoa.

Emäntä Okkonen on ansioitunut ruoka-alan ammattilainen. Hän on toiminut muun muassa Hotelli Inter-Continentaliin bankettipäällikkönä, jolloin hän vastasi esimerkiksi presidentti Clintonin vierailun aterioista.

Saksassa hän työskenteli juhlapalvelu Käfer Party Servicessä ja Hotel Drei Löwenissä.
- Sain järjestää juhlia, joita Suomessa voi vain unelmoida.

Okkosen ura on ollut nousujohteinen. Viimeisin ravintola-alan työtehtävä oli Finlandiatalon ravintolatoimenjohtajana ennen yrittäjyyttä. Sitä jatkui vuoteen 1999 saakka. Sen jälkeen Okkoselle tuli burn out.
- Työstä tykkäävä karjalaistyttö, ei ymmärtänyt, että töitä ei tehdä 24/h. Huonostihan siinä kävi, muistelee Okkonen.

Hänelle kävi kuten monelle muullekin burn outin kokeneelle, että terveys alkoi pahasti reistailla. Oli pakko tehdä terveysremontti. Uteliaana toiminnan naisena hän päätti perehtyä terveysasioihin toden teolla, joten hän opiskeli ravintoneuvojaksi ja valmistui Suomessa. Sen lisäksi hän on suorittanut useita ravitsemuksen liittyviä kursseja Saksassa.

Karjalainen luonne on iloinen ja idearikas, varsinkin Okkosen. Elämänsä vastoinkäymiset hän on onnistunut kääntämään itsensä ja vieraidensa iloksi. Okkonen järjestää terveysluentoja ja vie asiakkaitaan mieluusti metsään joogaamaan tai muuten vain hiljentymään. Metsä on karjalaisnaisen pyhättö.

Innovatiivinen emäntä

Okkosella ideat eivät lopu hevin. Korona on sotkenut hänenkin matkailuelinkeinonsa. Hän järjestää myös räätälöityjä matkoja Itävaltaan toiseen kotimaahansa.

- Moni on kiinnostunut kulttuuri-, harraste ja terveysmatkailusta Keski-Eurooppaan. Suomalaiset esimerkiksi hakeutuvat tehokkaisiin borrelioosi-hoitoihin Saksaan. Voin auttaa näiden matkojen järjestämisessä, sanoo saksankielentaitoinen Okkonen.

Kun Euroopasta pääsee kohta taas matkustamaan Suomeen, Okkosella on suunnitteilla metsästysmatkoja syksyllä 2021.

Lisätietoja:

Riitta Okkonen

+358 44 7444 070

Jouhkolantie 219
82600 Tohmajärvi

info@riittaokkonen.com

Avainsanat

Kuvat

Matkailualan yrittäjä Riitta Okkonen isänsä entisöidyn traktorin kyydissä Max-koiran kanssa.
Matkailualan yrittäjä Riitta Okkonen isänsä entisöidyn traktorin kyydissä Max-koiran kanssa.
Lataa
Monipuolinen ja vaiherikas elämä sekä vaativat työtehtävät ovat koulineet Okkosesta innovatiivisen yrittäjän.
Monipuolinen ja vaiherikas elämä sekä vaativat työtehtävät ovat koulineet Okkosesta innovatiivisen yrittäjän.
Lataa
Tohmajärven rannassa on vieraiden käytössä grillikota.
Tohmajärven rannassa on vieraiden käytössä grillikota.
Lataa
Saunoja Itärajan Helmessä on kaksi. Tässä toinen harjulla paljuineen.
Saunoja Itärajan Helmessä on kaksi. Tässä toinen harjulla paljuineen.
Lataa
Kesäkeittiö ei ole ihan pieni pytinki.
Kesäkeittiö ei ole ihan pieni pytinki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Itärajan Helmi
Jouhkolantie 219
82600 Tohmajärvi

044 7444070https://riittaokkonen.com

 

Itärajan Helmi on innovatiivinen ja erilainen matkailupalvelyritys Tohmajärvellä Jouhkolan kylässä Pohjois-Karjalassa. Kotitilalleen palannut kosmopoliitti perusti elämyksellisen luontoa kunnioittavaa matkailualan yrityksen kotikonnuilleen. 

Tarjolla on aittamajoitusta ja laaja kirjo telttamajoitusta, muun muassa Glamour-teltat ja puiden väliin viritettävät Tentsile-teltat. 

Ruoka-alalla uransa luonut emäntä tarjoaa vierailleen maukasta ja terveellistä ruokaa. 
Itärajan Helmestä on mahdollisuus tilata ohjelmallisia palveluita.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Itärajan Helmi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye