Kotihoitoa kehitetään toiminnanohjauskeskuksen avulla
20.2.2020 14:22:40 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Asiakkaille toiminnanohjauskeskuksen perustaminen ei aiheuta muutoksia, sillä kyseessä on toiminnan uudelleenorganisointi pääosin henkilöstön näkökulmasta. Toiminnanohjauskeskus kuitenkin nopeuttaa mahdollisuuksia päästä Vaasan kaupungin kotihoitoon ja helpottaa uusien asiakkaiden ottamista.
Lisäksi asiakkaat saavat tasa-arvoista, laadukasta palvelua riippumatta siitä, mihin kotihoidon alueeseen asiakas kuuluu. Kotihoito suunnitellaan aina asiakaslähtöisesti ja oikea-aikaisesti, asiakkaan sen hetken hoidon tarpeet huomioiden.
Laadukasta kotihoitoa haasteista riippumatta
Toiminnanohjauskeskuksen perustaminen on vastaus hoitajien rekrytointihaasteisiin. Hoitajapula on suuri sekä Pohjanmaalla että koko Suomessa.
– Hoitajia on todella vaikeaa saada. Meillä on työpaikkoja auki, mutta uusia hakijoita ei ole. Tarvitsemme myös varahenkilöstöä, sillä kotihoidon tilanteet muuttuvat joka päivä. Siksi on keksittävä uusia keinoja saada nykyinen hoitajamäärä riittämään, kertoo kotihoidon johtaja Paula Olin.
Yksi esimies
Toiminnanohjauskeskukseen sisällytetään toiminnanohjaajat, Alvar –palvelun hoitopuoli, kotipalvelun varahenkilöstö ja toiminnasta vastuussa oleva esimies. Tarvittaessa keskukseen lisätään palveluohjaaja, joka vastaa kotihoidon palveluja saavien asiakkaiden kotiutuksista.
– Kotihoidon toiminnanohjaus on myös aiemmin toiminut keskitetysti, mutta siinä on työskennellyt viisi eri alueiden hoitajaa, eri esimiesten alaisuudessa. Myös Alvar-palvelun työntekijät ovat olleet eri esimiesten alaisuudessa. Toiminnanohjauskeskuksessa toiminnanohjaajille, Alvar-henkilöstölle ja varahenkilöstölle tulee yksi yhteinen esimies, selventää kotihoidon alueen esimies Anniina Lehtimäki.
Toiminnanohjauskeskuksen esimiehen tehtävänä on varojen käytön suunnittelu sekä hoitajaresurssien käytön arviointi yli kotihoidon aluerajojen. Tällä pyritään lisäämään välitöntä hoitotyötä ja hyödyntämään Alvar-palvelua esimerkiksi asiakkaan lääkkeidenoton tarkistamiseen.
Henkilöstön hyvinvointi huomioidaan
– Toiminnan muutoksella vähennetään yli- ja lisätyötä sekä tuplatyövuoroja. Näillä muutoksilla halutaan vähentää henkilöstön työnkuormittavuutta ja jakamaan työtehtävät tasaisesti, kuvailee kotipalveluohjaaja Sanna Pikkala.
Uudelleenorganisoinnin myötä kotihoidon alueiden esimiesohjaajilla jää enemmän aikaa toiminnan varmistamiseen, kehittämiseen sekä henkilöstöjohtamiseen, joka myös vaikuttaa positiivisesti työhyvinvointiin.
Kotihoito tammikuussa 2020
- kotipalvelun hoitajan käynnit: 29 427
- säännölliset kotipalvelun asiakkaat: 603
- tilapäiset kotipalvelun asiakkaat: 94
- kaikki hoitotyötä tekevät työntekijät: 276
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kotihoidon johtaja Paula Olin, puh. 040 145 0410, paula.olin@vaasa.fi
Kotihoidon alueen esimies Anniina Lehtimäki, puh. 040 530 4701, anniina.lehtimaki@vaasa.fi
Kotipalveluohjaaja Sanna Pikkala, puh. 06 325 2377, sanna.pikkala@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tillfällig avstängning på Strandlandsvägen lördag kväll den 22 augusti11.8.2026 15:40:40 EEST | Pressmeddelande
Strandlandsvägen stängs av på avsnittet mellan Malmövägen och Krutkällarvägen lördagen den 22 augusti kl. 21–23 på grund av en stor konsert.
Rantamaantiellä tilapäinen sulku lauantai-iltana 22.8.11.8.2026 15:39:42 EEST | Tiedote
Rantamaantie suljetaan Malmönkadun ja Ruutikellarintien väliseltä osuudelta lauantaina 22.8. klo 21–23 suurkonsertin vuoksi.
Vasa bjuder in invånarna att delta i en workshop om hållbara färdsätt10.8.2026 15:21:04 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad ordnar en workshop den 2 september 2026 där invånarna får framföra sina åsikter om hur gång, cykling, kollektivtrafik och elektroniska färdsätt kan främjas. Idéerna från workshoppen används vid uppdateringen av programmet för hållbara färdsätt.
Vaasa kutsuu asukkaat kestävän liikkumisen työpajaan10.8.2026 15:21:04 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki järjestää 2.9.2026 työpajan, jossa asukkaat pääsevät kertomaan näkemyksiään kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja sähköisen liikkumisen edistämisestä. Työpajassa syntyneitä ideoita hyödynnetään kestävän liikkumisen ohjelman päivityksessä.
Konstens natt påverkar Liftis rutter och tidtabeller10.8.2026 13:16:32 EEST | Pressmeddelande
Konstens natt firas i Vasa torsdagen den 13 augusti. Under evenemanget stängs vissa gatuavsnitt i centrum, vilket delvis påverkar kollektivtrafikens rutter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
