Kotiinpaluu-näyttely luo uudenlaista saamelaiskulttuurin esittämisen tapaa

Saamelaismuseo Siidan ja Suomen kansallismuseon yhteistyössä saamelaisyhteisön toimijoiden kanssa toteuttama Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu -näyttely kertoo repatriaatiosta eli kulttuuriperinnön palauttamisesta, ja nostaa esiin kulttuuriperinnön merkityksen ihmiselle ja identiteetille yleisestikin.

Näyttelyn visuaalista ohjausta yhdessä työryhmän kanssa ovat tehneet myös taiteen valinnoista vastaava Outi Pieski ja graafisesta suunnittelusta vastannut Lada Suomenrinne. Näyttelyssä nähdään myös Matti Aikion ja Marja Helanderin teokset sekä Elle Valkeapään, Ilmari Tapiolan, Tuomas Venäläisen, Armi Mikkilän, Juulianna Näkkäläjärven ja Heini Wesslinin duodjia sekä Laura Tapiolan ja Pekka Aikion äänimaisema.

”Näyttelyssä esillä oleva kuvataide, duodji eli saamenkäsityö ja luohti eli joiku ovat vuoropuhelussa museoesineiden ja näyttelyn teemojen kanssa”, Pieski kuvailee.
Taiteella halutaan nostaa esille etenkin saamelaiskulttuurin suhdetta maahan.

”Se on pohja, josta kulttuuriperintöämme ja siihen sisältyvää tieto–taitoa voidaan lukea. Teoksissa nousevat esille saamelaiseen kulttuuriin kuuluva luonnon kunnioitus sekä ulkopuolelta tulevat teollisen maankäytön uhat”, Pieski sanoo.

Hänen mukaansa eri kulttuuripiireistä syntyvää visuaalista perinnettä arvotetaan usein eri tavoin. Vähemmistökulttuurin visuaalista kulttuuria esitetään perinteisesti etnografisissa museoissa, kun länsimaiden visuaalista kulttuuria on esillä taidemuseoissa. Näyttelyssä nähdään viiden saamelaisen käsityöläisen, duojárin, kokoelmaesineiden innoittamina valmistamia taidekäsitöitä. Ne edustavat malleja, kuvioita ja tekniikoita, jotka ovat nykyään harvinaisia tai jopa kadonneita.

"Näyttelyssä halutaan tuoda duodjin ja museoesineiden lukemisen tapaan sellaista monitulkintaisuutta ja laajempia käsitteellisyyden tasoja, joilla perinteisesti katsotaan taiteeksi nimettyä luovaa ilmaisua. Esivanhempamme olivat suuria elämäntapataiteilijoita ja heidän tekemänsä duodji on kokonainen luova tieto- ja merkitysjärjestelmänsä, jota nykypäivän taitajat jatkavat niin duodjissa kuin taiteessa”, Pieski lisää.

Pieskiltä nähdään näyttelyssä myös teos 47 Most Wanted Foremothers – 47 etsityintä esiäitiä, jossa on kuvattuna Euroopan eri museoiden kokoelmissa olevia ládjogahpir-lakkeja. Teos on osa Pieskin ja tutkija Eeva-Kristiina Harlinin taide- ja tutkimusprojektia Máttaráhku ládjogahpir – Esiäidin mahtilakki, joka alkoi vuonna 2017, kun Norjassa käytiin saamelaiskokoelman repatriaatioprosessia.

”Paitsi, että halusimme nostaa esille lakit museoiden arkistoista, halusimme koostaa niistä vahvan matriarkaalisen joukon. Teoksessa esiäidit halutaan palaavaksi eri Euroopan museoista Saamenmaahan, jossa ne voivat olla avuksi saamelaisyhteisöjen dekolonisaatioprosesseissa, liittyen esimerkiksi tasa-arvokysymyksiin”, Pieski kuvailee.

Suomen kansallismuseo on syksyllä 2021 palauttanut kokoelmansa Saamelaismuseo Siidaan, mutta suurin osa muiden museoiden kokoelmissa myös ulkomailla olevista lakeista on edelleen palauttamatta.

Uudenlainen esittämisen tapa rikkoo normeja

Suomen kansallismuseo on yli satavuotisen olemassaolonsa aikana esitellyt saamelaiskulttuuria monissa näyttelyissään. Museon rooli kansallisen saamelaiskuvan muodostajana on ollut merkittävä. Näyttelyt on kuitenkin toteutettu museon tutkijoiden ja keräilijöiden toimesta, ja siksi ne ovat edustaneet enemmänkin valtaväestön mielikuvia saamelaisista kuin aidosti saamelaista kulttuuria. Tästä kertovat muun muassa näyttelyssä nähtävät arkistokuvat.

Lada Suomenrinne halusi yhdessä näyttelytyöryhmän kanssa tutkia näyttelyn visuaalisin ja sisällöllisin ratkaisuin sitä, miten museonäyttelyn avulla voisi dekolonisoida museomaailmaa.

”Saamelaisuuteen liittyvät näyttelyt ovat usein tummia ja synkkiä. Pohdin, miten tuoda saamelaiskulttuurin kontrastisuus esille visuaalisuudella. On meidän vastuullamme, millaisen värimaailman luomme ja millaisen kuvan kulttuuristamme näin annamme: onko se mystinen ja tumma, vai värikkäämpi ja kirkkaampi, eloisampi ja nykyaikaisempi”, Suomenrinne kertoo.

Näyttelytyöryhmä haastoi itseään rikkomaan rajoja etnografisten ja taidemuseoiden välillä.

”On nykyajan museoiden haaste, miten rikotaan normit esittämisen tavoissa ja konventioissa”, sanoo Suomenrinne.

Voisivatko esineet olla esillä ennalta arvaamattomasti? Miten paljon tekstiä on liikaa, ja kuinka monta kerronnan tasoa kävijä pystyy omaksumaan?

”Pääsin luomaan saamelaista sielunmaisemaa. Teimme näyttelystä sisällöllisesti runsaan ja painavan. Tekstien paino luo vastapainoa kirkkaaseen värimaailmaan.”

Suomerinteen taidetta on näyttelyssä kahdessa tilassa. Hän kertoo ottaneensa taideprojektin vastaan eri perspektiivistä ja miettineensä, mitä esineet näkevät ja mihin ne menevät.

”Esineiden matkalla oloa käsittelin teoksella, joka ei ole minulle, minua varten, vaan esineille. Mietin esineitä, kun ne palaavat kotiin. Ne ovat olleet pakattuina ja piilossa arkistossa. Niillä on henki ja sielu, ja se on tärkeää muistaa kaiken akateemisuuden keskellä”, Suomenrinne kuvailee.

Näyttely on esillä Kansallismuseossa 27.2.2022 asti. Siihen liittyy muun muassa elokuvaa, tekijäopastuksia ja klubi-iltoja sisältävä yleisöohjelma, joka on ajantasaisimmillaan esitelty museon verkkosivulla: https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/maccmos-maccam-mahccan-kotiinpaluu

Mediakuvat

Lisätiedot
näyttelyamanuenssi Mitro Kaurinkoski, mitro.kaurinkoski@kansallismuseo.fi, p. 0295 33 6305
viestintäasiantuntija Sanna Paakkanen, sanna.paakkanen@kansallismuseo.fi, p. 0295 33 6200