Kotimainen läpimurto: Teleoperaattoreille miljardisäästöt Full duplex -teknologiasta

TkT Dani Korpi voitti Tekniikan akateemiset TEKin ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF:n palkinnon vuoden parhaasta tekniikan alan väitöstutkimuksesta.
– Full duplex -radioteknologian avulla mobiiliverkkojen tiedonsiirtokapasiteetti voidaan käytännössä jopa tuplata, kun yksi ja sama laite lähettää ja vastaanottaa tietoa samaan aikaan samalla taajuudella. Näin myös tiedonsiirtonopeus kaksinkertaistuu ilman uusia taajuusalueita, Korpi kertoo.
Laskennallisesti full duplex -teknologia on osoitettu mahdolliseksi jo aiemmin, mutta Korpi onnistui osoittamaan, että se toimii myös käytännössä. Ratkaisussa hyödynnettiin uusia itseinterferenssiä vähentäviä menetelmiä, kuten RF-vaimenninta sekä edistynyttä digitaalista signaalinkäsittelyä.
Taajuusalueiden hankkiminen on erittäin kallista tiheästi asutuilla alueilla. Full duplex -teknologian ansiosta samaan tiedonsiirtonopeuteen riittää puolet entisestä taajuusalueiden määrästä. Tämä merkitsee teleoperaattoreille jopa miljardisäästöjä. Korven väitöstyön tulokset ja menetelmät ovat jo herättäneet kiinnostusta mobiiliverkkoihin ja langattomaan tiedonsiirtoon keskittyvien suuryritysten, kuten Nokian, Huawein ja Intelin kiinnostuksen. Full-duplex -tiedonsiirto on yksi mahdollinen teknologia tulevaisuuden mobiiliverkkojen suunnittelussa ja standardoinnissa.
– Rakensimme full duplex -prototyyppi- ja demonstraatiolaitteiston, jolla kehitettyjä menetelmiä todennettiin oikeilla laitteilla oikeissa toimintaympäristöissä. Prototyyppilaitteet ovat ensimmäisten full duplex -radioiden joukossa koko maailmassa. Käytimme myös halpoja radiokomponentteja, jotta pääsimme testaamaan teknologian soveltuvuutta edullisiin massatuotettuihin kuluttajalaitteisiin, Korpi sanoo.
Korpi teki työnsä Full-Duplex Wireless: Self-interference Modeling, Digital Cancellation, and System Studies Tampereen teknillisen yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa. Ohjaajina ovat toimineet professori Mikko Valkama, yliopistotutkija Lauri Anttila ja apulaisprofessori Taneli Riihonen.
Tutkimustulokset on julkaistu korkeatasoisissa lehtiartikkeleissa. Seitsemästä artikkelista neljä kuuluu korkeimpaan julkaisuluokkaan JUFO3, mikä on poikkeuksellista väitöskirjatöille. Väitöskirjajulkaisuja on siteerattu tiedeyhteisössä yli 1000 kertaa, mikä sekin on poikkeuksellinen saavutus.
Väitöskirjapalkinto on arvoltaan 7500 euroa. Sen jakavat vuosittain Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF tunnustuksena kansainvälisen mittapuun mukaan korkeatasoisesta väitöskirjasta, joka on merkittävästi edistää tekniikan alan osaamista Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dani Korpi, puh. 044 316 1189, s-posti dani.korpi@nokia-bell-labs.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Årets bästa doktorsavhandling förbättrar hastigheten och noggrannheten i kvantdatorer12.11.2025 10:03:23 EET | Pressmeddelande
Teknikens akademiker TEK och Tekniska föreningen i Finland TFiF delar ut priset för bästa doktorsavhandling till Eric Hyyppä i Helsingfors i dag.
Vuoden paras väitöstyö kohentaa kvanttitietokoneiden nopeutta ja tarkkuutta12.11.2025 10:03:23 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle Helsingissä tänään.
Best doctoral thesis of the year improves speed and accuracy of quantum computers12.11.2025 10:03:23 EET | Press release
The Academic Engineers and Architects in Finland TEK and Tekniska Föreningen i Finland TFiF will present the doctoral thesis award to Eric Hyyppä in Helsinki today.
TEK: Budjettiriihi toi toivoa työttömille, mutta TKI-rahoituksesta peruuttelu on pettymys3.9.2025 12:55:34 EEST | Tiedote
Työttömyysturvalla opiskelun helpottaminen on hallituksen budjettiriiheltä erinomainen päätös. TKI-rahoituksen kasvun taittaminen iskee kuitenkin tarpeettomasti kasvuun ja tuottavuuteen.
TEKin Jokisen terveiset budjettiriiheen: kasvun edellytykset turvattava18.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen. TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen lähettää terveisiä hallitukselle: luvatusta ansiotulojen progression vähentämisestä täytyy pitää kiinni. Myös vahvan panostuksen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan on jatkuttava. Nämä toimet ovat olennaisia yleisen ilmapiirin ja sitä kautta Suomen talouskasvun kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


