Kotimaisista viljelijöistä osa ilmastoratkaisua – uudistavaan maatalouteen voi sijoittaa nyt rahaston avulla

Suomalaiset pellot ja viljelysmaat voivat lähivuosina näytellä merkittävää roolia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä sekä luoda taloudellista hyvinvointia ympärilleen. Näin ainakin, mikäli hiiliviljelyn kaltaiset maatalouden uudet tekniikat yleistyvät ja suomalaiset viljelijät onnistuvat kasvattamaan liiketoimintaansa näissä niin sanotun uudistavan maatalouden muodoissa.
Maatalousyrittäjä Jari Eerola näkee rahastossa suuria mahdollisuuksia.
”Uudistavan maatalouden toimenpiteiden avulla voidaan maatalouden hiilijalanjälkeä ja ympäristövaikutuksia pienentää merkittävästi. Tarvittavat toimenpiteet ovat kyllä tiedossa, mutta niiden laajamittainen hyödyntäminen edellyttää uusia toimintamalleja”, Eerola selvittää.
Nyt S-Pankki tuo markkinoille Pohjoismaiden ensimmäisen uudistavaan maatalouteen sijoittavan rahaston. Maatalouden neuvontajärjestön ProAgrian mukaan rahasto tuo viljelijöille yhden uuden vaihtoehdon kehittää maatalousliiketoimintaa sekä kannattavaa hiilineutraaliutta.
"Laskemme ja arvioimme viljelijän kanssa yhdessä hänelle kannattavinta, järkevintä ja viisainta vaihtoehtoa kussakin tilanteessa. Uudistavan viljelyn potentiaali riippuu paljolti tilan lähtötilanteesta ja esimerkiksi siitä, missä kunnossa pellot ovat. Ratkaisut ovat usein tilakohtaisia ja meiltä löytyy asiantuntijuutta kannattavien hiiliviljelyratkaisujen tekemiseen: hiilijalanjäljen pienentämiseen ja sidonnan kasvattamiseen", sanoo ProAgria Keskusten Liiton toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko.
S-Pankki Uudistava Maatalous on erikoissijoitusrahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Suomessa sijaitseviin peltoihin ja tiloihin, joilla harjoitetaan uudistavaa maataloutta. Sijoitukset kohdistuvat maatalousyrittäjän etukäteen neuvottelemiin kohteisiin ja yrittäjällä on etuosto-oikeus hankittavaan peltomaahan. Rahaston minimisijoitussumma on 200 euroa ja sitä hallinnoi S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.
S-Pankki on osa S-ryhmää, jonka tavoitteena on olla oman toimintansa osalta vuonna 2025 hiilinegatiivinen eli poistaa ilmakehästä enemmän hiiltä kuin tuottaa sitä sinne.
”Suomen suurimpana kotimaisen ruoan myyjänä meille on tärkeä asia olla mukana varmistamassa sitä, että maamme pelloilla viljellään ruokaa myös sadan vuoden päästä. Maataloussektori on juuri nyt ison murroksen edessä. Kestävämmän ja ilmastoviisaamman huomisen varmistaminen vaatii yhteistyötä koko arvoketjussa, sitä ei pidä sälyttää vain tuottajien harteille. Nyt on tärkeää kannustaa erityisesti nuoria tuottajia, jotka tällä hetkellä pohtivat vaihtoehtojaan ”, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook sanoo.
Varallisuudenhoitoliiketoimintaa luotsaavan S-Pankin varatoimitusjohtajan Hanna Porkan mukaan uusi rahaston avulla on mahdollista tavoitella samaan aikaan sekä vaikuttavuutta että tuottoa.
”Rahasto tavoitteena on edistää maatalouden positiivisia ilmastovaikutuksia ja toiminnan ympäristöllistä kestävyyttä sekä parantaa kotimaisen maatalouden kannattavuutta ja ruokahuollon omavaraisuutta. Uskon, että moni pienempi ja suurempi sijoittaja on kiinnostunut sijoittamaan vakaaseen reaaliomaisuuteen varsinkin, kun samalla on mahdollista osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun ja kotimaisen maaseudun pitämiseen elinvoimaisena”, Porkka kertoo.
Yhteyshenkilöt
Jussi NykänensalkunhoitajaS-Pankki Uudistava Maatalous Erikoissijoitusrahasto
Puh:044 2310 579jussi.nykanen@s-pankki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Allt fler finländare är intresserade av fondinvesteringar – ökning framför allt i de äldre årskullarna13.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
En färsk analys av data om användare av S-Bankens fonder visar att en allt större grupp finländare är intresserad av fondinvesteringar. Äldre årskullar är alltmer aktiva placerare. Fenomenet avspeglas även på S-Banken, där antalet innehavare av fondandelar i början av november översteg en halv miljon.
Rahastosijoittaminen kiinnostaa yhä useampaa suomalaista - kasvua etenkin vanhemmissa ikäluokissa13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Tuore analyysi S-Pankin rahastojen käyttäjädatasta osoittaa, että rahastosijoittaminen kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa suomalaisia. Vanhemmat ikäluokat ovat entistä aktiivisempia sijoittajia. Ilmiö näkyy myös S-Pankissa, jossa rahastojen osuudenomistajien määrä ylitti marraskuun alussa puolen miljoonan rajapyykin.
S-Bankens undersökning: Finländare hanterar ekonomin väl och är punktliga med betalningar av räkningar11.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt S-Bankens undersökning hanterar finländarna den egna ekonomin både i teorin och i praktiken. Recessionen har medfört utmaningar, men räkningarna betalas fortfarande i tid och även besparingarna ökar.
S-Pankin tutkimus: Suomalaiset ovat talouspärjääjiä ja säntillisiä laskun maksajia11.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
S-Pankin tutkimuksen mukaan suomalaiset hallitsevat oman taloutensa niin teoriassa kuin käytännössä. Taantuma on tuonut haastetta pärjäämiseen, mutta laskut maksetaan edelleen ajoissa ja säästöjäkin kertyy.
S-Pankki Kiinteistövarainhoidon hallintaan uusi kiinteistösijoitus5.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
S-Pankki Kiinteistövarainhoitoon kuuluva S-Pankki Kiinteistöt on aloittanut lokakuun alussa pysäköintilaitos P-Töölön hallinnoinnin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
