Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä

14.4.2021 11:58:58 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa
Myös Suomessa on tällä hetkellä myytävänä koronaviruksen kotitestejä. Saatavilla olevat kotitestit ovat vasta-ainetestejä, joiden avulla voi alustavasti arvioida, onko aiemmin sairastanut koronavirustaudin. Vasta-ainetesti ei kuitenkaan kerro luotettavasti, onko henkilöllä koronatartunta. Jos huomaa koronatartuntaan sopivia oireita, tulee edelleen aina hakeutua ammattilaisten tekemään maksuttomaan koronatestiin.

Kotona tehtävät vasta-ainetestit tehdään sormenpääverinäytteestä. Testit havaitsevat vasta-aineet, joita elimistö muodostaa koronavirusta vastaan, eivät siis suoraan itse virusta. Vasta-aineet nousevat veressä havaittavalle tasolle yhden kolmen viikon kuluessa tartunnasta. Koronatartunnan alkuvaiheessa testi voi antaa negatiivisen tuloksen, koska vasta-aineita ei ole vielä muodostunut riittävästi. Vasta-ainetesti ei myöskään kerro, onko virus varmasti poistunut elimistöstä taudin loppuvaiheessa.

Vasta-ainetestien lisäksi koronaviruksen kotitestaukseen on olemassa antigeenitestejä. Antigeenitestit soveltuvat akuutin koronatartunnan toteamiseen ja tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää. Kotitestaukseen tarkoitettuja CE-merkittyjä antigeenitestejä ei ole Suomessa vielä markkinoilla.

Oireisena mentävä ammattilaisen tekemään testiin riippumatta kotitestin tuloksesta

Kotitesti ei milloinkaan korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Kotitestin tulosten perusteella ei tehdä hoitopäätöksiä eikä vapauteta tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista. 

”Jos havaitsee yhdenkin koronavirustautiin sopivan oireen, tulee aina mennä ammattilaisen tekemään testiin ja muuten pysyä kotona”, korostaa THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Ammattilaisen tekemä PCR-testi on luotettavin menetelmä todeta koronavirustartunta. Jos kotitestin hankkimista kuitenkin harkitsee, kannattaa valita vaatimukset täyttävä CE-merkitty testi. Lisäksi on hyvä perehtyä siihen, miten testin tuloksia tulee tulkita. Kotitestien vaatimuksista sekä tulosten tulkinnasta voi lukea lisää THL:n verkkosivuilta

Lisätietoja

Koronaviruksen kotitestit

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Carita Savolainen-Kopra
johtava asiantuntija
puh. 029 524 8884
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uusi digitaalinen terveyskysely sujuvoittaa toisen asteen opiskelijan terveydenhuoltoa11.8.2026 12:27:15 EEST | Tiedote

Uudet toisen asteen opiskelijat saavat tästä syksystä alkaen täytettäväkseen opiskeluterveydenhuollon digitaalisen terveyskyselyn. Terveyskyselystä on kaksi versiota: oppivelvollisuusikäisille ja aikuisille opiskelijoille. Kysely sujuvoittaa siirtymää opiskeluterveydenhuoltoon ja vahvistaa mahdollisuuksia tarjota oikeanlaista tukea oikeaan aikaan lukiolaisille ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille.

THL viikolla 33/20266.8.2026 14:56:19 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 6.8. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset to 13.8. Uuden vammaispalvelulain toimeenpano on hyvinvointialueiden arvion mukaan sujunut monelta osin hyvin, ja asiakkaiden osallisuus on toteutunut erityisesti palvelutarpeen arvioinnissa ja asiakassuunnitelmien laatimisessa. THL:n raportissa käy ilmi, että toimeenpano on lähtenyt liikkeelle, mutta asiakasprosessien sujuvuuteen, ensisijaisten palveluiden saatavuuteen ja resurssien riittävyyteen on edelleen kiinnitettävä huomiota. Seuranta tuo lisätietoa vuoteen 2027 asti. Lisätiedot

THL: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa tulee keskittyä nyt palveluihin ja luottamuksen rakentamiseen25.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä on nyt tarpeen painottaa palveluita ja niiden vaikuttavuuden parantamista, katsoo THL. Tämä tarkoittaa muiden muassa sen määrittelyä, minkä laajuisia palveluita julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ylipäänsä tarjoaa. Tähän asti sote-järjestelmän kehittämisessä ja ohjaamisessa ovat korostuneet säästöt ja valtiontalouden näkökulmat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye