Kouludemokratiassa oppilaat pääsevät vaikuttamaan omaan kouluyhteisöönsä

Viime vuosien isot kriisit, pandemia ja Euroopassa käytävä sota ovat nostaneet julkiseen keskusteluun huolen demokraattisen yhteiskunnan pysyvyydestä.
– Jo pitkään ennen kriisejä Suomessa on oltu huolestuneita nuorten vähäisestä kiinnostuksesta yhteiskunnallisiin asioihin ja osallistumiseen. Huoli nousi esille myös juuri olleiden eduskuntavaalien yhteydessä, väitöskirjatutkija Mikko Tujula toteaa.
Oppilaskuntatoimintaa on tutkittu varsin vähän
Oppilaskuntatoiminta on nähty ratkaisuna lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen edistämiseksi. Oppilaskuntatoiminta on ollut peruskoulussa jo pitkään pakollista, mutta siitä huolimatta sitä on tutkittu todella vähän.
Tujula tutki oppilaskuntatoimintaa haastattelemalla alakoulun oppilaskuntien ohjaavia opettajia. Tulosten perusteella oppilaskuntatoiminta ei ole pystynyt vastaamaan sille esitettyyn haasteeseen.
– Kaikki oppilaat eivät pääse toimintaan mukaan, toiminta on tapahtumapainotteista, oppilaiden todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset ja toiminta on usein opettajajohtoista.
Tujulan mukaan oppilaskuntatoimintaa tarvitaan, mutta se ei sellaisenaan riitä, jos tavoitteena on saada kaikki oppilaat vaikuttamaan omaan kouluyhteisöönsä ja kiinnostumaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Oppilaskuntatoiminnan fokusta pitäisikin siirtää oppilaskunnan hallituksesta yksittäisiin luokkiin.
Tulevaisuusverstasmenetelmä on oppilaslähtöinen
Tujulan mukaan tulevaisuusverstasmenetelmä voisi täyttää oppilaskuntatoiminnalta jäävää kouludemokratian aukkoa ja toimia oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia lisäävänä koko koulun tasoisena toimintamallina.
– Tulevaisuusverstastyöskentely mahdollistaa paremmin kaikkien oppilaiden osallistumisen, todellisen vaikuttamisen ja toiminta on oppilaslähtöisempää kuin perinteinen oppilaskuntatoiminta.
Tulevaisuusverstas on tulevaisuudentutkimukseen perustuva ongelmanratkaisumenetelmä, jonka avulla voidaan hahmotella mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia. Menetelmää ei ole totuttu käyttämään Suomessa koko koulun toimintamallina. Tujula tutki tulevaisuusverstasmenetelmää haastattelemalla rehtoria, opettajia ja oppilaita yhdestä alakoulusta, jossa tulevaisuusverstasmenetelmä on käytössä.
Avoimeen luokkahuonekeskusteluun on panostettava
Oppilaskuntatoiminnan ja tulevaisuusverstasmenetelmän lisäksi Mikko Tujula tutkii koulun yhteisöllisen ilmapiirin yhteyttä oppilaiden halukkuuteen osallistua ja vaikuttaa koulussa ja yhteiskunnassa. Yhteyttä tutkittiin Suomesta kerätyn ICCS 2016 -kyselyaineiston avulla. Käytetty kyselyaineisto koostuu opettajien ja kahdeksasluokkalaisten oppilaiden vastauksista. Kyseisen osatutkimuksen tekemiseen osallistui Tujulan lisäksi kolme muutakin tutkijaa.
– Tulostemmeperusteella koulun yhteisöllisellä ilmapiirillä oli yleisesti kohtalaisen heikko yhteys oppilaiden halukkuuteen osallistua ja vaikuttaa koulussa ja yhteiskunnassa, mutta poikkeuksiakin löytyi, Tujula kertoo.
Poikkeuksena nousi esille oppilaiden kokemus avoimesta luokkahuonekeskustelusta. Avoimella luokkahuonekeskustelulla tarkoitetaan esimerkiksi tilanteita, joissa oppitunneilla opettajat rohkaisevat oppilaita ilmaisemaan mielipiteitään, oppilaat ottavat esille ajankohtaisia poliittisia tapahtumia keskusteltaviksi luokassa ja oppilaat ilmaisevat luokassa mielipiteitään, vaikka ne eroavaisivatkin luokan enemmistön mielipiteistä.
Avoimella luokkahuonekeskustelulla oli yhteys oppilaiden halukkuuteen keskustella poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista vanhempiensa ja ystäviensä kanssa ja osallistua nyt ja tulevaisuudessa koulussa tapahtuvaan vaikuttamistoimintaan.
– Näyttääkin siltä, että avoimeen luokkahuonekeskusteluun kannattaa panostaa, jos halutaan saada lapset ja nuoret kiinnostumaan vaikuttamisesta.
Koulujen välisillä eroilla oli varsin pieni osuus tuloksia tulkittaessa. Tujulan mukaan suomalaiset peruskoulut näyttäytyvät varsin tasaveroisina kasvualustoina yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle.
Uusi malli kouludemokratian toteuttamiseksi
Tujulan tutkimuksen perusteella oppilaiden vaikutusmahdollisuuksissa on paljon kehitettävää. Hän esittelee väitöskirjassaan teoreettisen mallin kouludemokratian toteuttamiseksi peruskoulussa. Mallin tavoitteena on kuvata, miten kouludemokratiaa voisi toteuttaa oppilas-, luokka- ja koulutasolla suomalaisessa peruskoulussa, jotta oppilaat haluaisivat ja pystyisivät osallistumaan ja vaikuttamaan koulussa ja yhteiskunnassa.
Vaikuttaminen on taito, jota pitää harjoitella.
– Harjoittelun pitää tapahtua oikeilla asioilla eikä näennäisesti. Mallin avulla opettajat, rehtorit, koulut, opetuksen järjestäjät, opettajankouluttajat, opetuksen ja oppimisen asiantuntijat ja päättäjät voivat suunnitella, arvioida ja kehittää omaa toimintaansa aikaisempaa demokraattisempaan suuntaan.
Kasvatustieteen maisteri Mikko Tujula väittelee 26.5. klo 13:15 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Aktiiviseksi koulussa ja yhteiskunnassa - Kouludemokratian toteuttaminen peruskoulussa.
Väitöstilaisuus järjestetään Metsätalon salissa 6 (Unioninkatu 40).
Väittelijän yhteystiedot
Mikko Tujula, 040 848 2782, mikko.tujula@helsinki.fi
Twitter: @MikkoTujula
Tietoja väittelijästä
Mikko Tujula on taustaltaan luokanopettaja ja historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja. Hän on ollut pitkään opettajana ja toiminut myös oppilaskunnan ohjaavana opettajana. Tällä hetkellä hän työskentelee demokratiakasvatuksen asiantuntijana eduskunnan kansliassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme