Kokkolan kaupunki

Koulujen kevätjuhlajärjestelyt

16.5.2022 10:10:00 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote

Jaa
Kokkolan sivistyskeskus on päivittänyt huhtikuun alussa annettua ohjeistusta, joka koskee koulujen kevätjuhlien järjestämistä. Kouluilla on mahdollisuus kutsua kevätjuhliin kouluasteen päättävien oppilaiden huoltajat (esiopetus, 6. ja 9. luokka), mikäli juhla voidaan toteuttaa terveysturvallisesti.

Koska koulujen tilat ovat eri kokoisia, kukin koulu tekee päätöksen omalta osaltaan ja tiedottaa käytännöstä huoltajille.

Kouluissa kevätjuhlavalmisteluja tehdään jo hyvissä ajoin ennen juhlan toteutumista. Koulut ovat suunnitelleet kevätjuhlansa aikaisemmin annetun ohjeistusten ja omien käytäntöjensä pohjalta, eikä sivistyskeskus edellytä kouluja tässä tilanteessa muuttamaan suunnitelmiaan.

THL:n ja OKM:n 1.3.2022 antama yhteinen valtakunnallinen suositus perusopetuksen järjestäjille on edelleen voimassa ja sitä tulee noudattaa. Isoja yleisötilaisuuksia järjestettäessä tulee huomioida väljyys- ja hygieniasuositukset.

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

På K.H.Renlunds museum dansar man och spelar, kommenterar och rodnar under året 202628.1.2026 14:33:04 EET | Pressmeddelande

År 2026 innebär betydande förnyelse för Karlebys museitjänster. Rooska gårdens huvudutställning genomgår en omfattande omgestaltning, möjliggjord genom riksdagens så kallade julklappsanslag. Den nya utställningen, som öppnas för allmänheten sommaren 2026, återger livet i familjen Roos – en borgerlig familj i 1800-talets Gamlakarleby – och lyfter fram deras individuella livsöden. Museets övriga utställningsprogram erbjuder under året en bred inblick i konst, berättelser och känslor. K.H.Renlunds museum presenterar en mångsidig helhet av finländsk konst, kultur och historia, från etablerade mästare till samtida konstnärer med ett djärvt uttryck.

K.H.Renlundin museossa tanssitaan ja pelataan, kommentoidaan ja punastutaan28.1.2026 14:33:04 EET | Tiedote

Vuosi 2026 puhaltaa Kokkolan museopalveluille uudistuksen tuulia. Roosin talon päänäyttely kokee täydellisen muodonmuutoksen eduskunnan nk. joululahjarahan mahdollistamana. Kesäksi avautuva uusi näyttely herättää henkiin Roosin 1800-luvun porvarisperheen henkilöt jännittävine kohtaloineen. Museon muu näyttelyohjelmisto avaa ovia taiteen, tarinoiden ja tunteiden maailmaan! Vuoden aikana K.H.Renlundin museossa nähdään monipuolinen ja yllätyksellinen kattaus suomalaista taidetta, kulttuuria ja historiaa – mestareiden klassikoista tämän päivän rohkeimpiin tekijöihin.

På K.H.Renlunds museum dansar man och spelar, kommenterar och rodnar under året 202628.1.2026 14:32:30 EET | Pressmeddelande

År 2026 innebär betydande förnyelse för Karlebys museitjänster. Rooska gårdens huvudutställning genomgår en omfattande omgestaltning, möjliggjord genom riksdagens så kallade julklappsanslag. Den nya utställningen, som öppnas för allmänheten sommaren 2026, återger livet i familjen Roos – en borgerlig familj i 1800-talets Gamlakarleby – och lyfter fram deras individuella livsöden. Museets övriga utställningsprogram erbjuder under året en bred inblick i konst, berättelser och känslor. K.H.Renlunds museum presenterar en mångsidig helhet av finländsk konst, kultur och historia, från etablerade mästare till samtida konstnärer med ett djärvt uttryck.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye