Koululaiset ja tutkijat työskentelevät kiusaamista vastaan uusilla keinoilla

Opettaja Eveliina Jurvelin kertoo:

”Projekti sisälsi hyvin monenlaista työskentelyä ja keskeisessä osassa oli värkkäily, prototyypin suunnittelu. Sen piti olla jotakin teknologiaan liittyvää, näistä askarreltiin pienoismallit ja toteutukset olivat hyvin vaihtelevia. Niissä saatettiin käyttää esimerkiksi kangasta, puuta, legorobotteja ja pehmoleluja.”

Lopuksi prototyypit esiteltiin näytelmän keinoin muiden luokkien oppilaista ja opettajista koostuvalle yleisölle. Oppilaat esittivät kehittelemänsä pienoisnäytelmät, jossa prototyyppi tuli ratkaisemaan kuvitteellisia kiusaamistilanteita. Yleisö sai myös esittää kysymyksiä näytelmän roolihahmoille.

Projektissa käsiteltiin kiusaamista monista eri näkökulmista, projektityön aikana keskusteltiin esimerkiksi siitä, kenen vastuulla on puuttua kiusaamistilanteisiin. Oppilaiden piti analysoida projektin aikana laajasti omaa tekemistään ja miten heidän oma toimintansa tilanteisiin vaikuttaa. Yhdessä pohdittiin, mitä voi tehdä se, joka ei ole kiusattu eikä kiusaamistilanteiden johtaja. Opettaja uskoo, että hankkeesta jäi oppilaiden mieleen tärkeitä ajatuksia ja toimintamalleja, jotka nousevat esille, jos oppilas myöhemmin joutuu kiusaamistilanteeseen.

Teknologiaa hyvän tavoitteluun

Jäälin koulun projekti on osa hanketta, jonka toteuttaa Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan Käyttöliittymien ja ihmiskeskeisen digitalisaation tutkimusyksikkö. Hankkeeseen osallistuu myös kaksi muuta oululaista alakoulua ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut. Tutkimusyksikkö on tehnyt jo vuosikymmenen ajan Oulun alueen koulujen kanssa yhteistyötä ja tutkinut, miten lapset ja nuoret voisivat osallistua digiteknologian suunnitteluun.

Tutkijatohtori Leena Ventä-Olkkonen on mukana hankkeessa ja kertoo tutkimuksesta:

”Tässä on taustalla kriittinen teknologian suunnitteluja ajatus, että digiteknologiaa voi käyttää hyvän tavoittelussa. Ei tarvitse mukautua teknologiaan sellaisena kuin se on. Lapset ja nuoret nähdään aktiivisina teknologian käyttäjinä, suunnittelijoina, kehittäjinä ja ideoijina. He voivat kehittää maailmasta paremman, ja ottaa siihen teknologian avuksi.”

Kiusaamisen vähentämiseksi toteutettu hanke on suunnattu alakouluille. Jäälin koulun lisäksi mukana oli toinen Oulun alueen kutosluokka ja yksi tokaluokka. Tutkija selventää, ettei työskentely sovi luokkiin, joissa on vakavia kiusaamisongelmia. Tehtävät eivät sinällään liity olemassa olevien vakavien ongelmien selvittelyyn ja työskentely voi olla raskasta, jos asiat ovat liian omakohtaisia juuri sillä hetkellä.

Tutkimusyksikön johtaja professori Netta Iivari toteaa, että tutkimushankkeessa on tarkoitus kokeilla kriittistä teknologiasuunnittelua ja -värkkäilyä.

”Tavoitteena on, että lapset näkisivät, miten he voivat vaikuttaa asioihin elämässään, myös designin ja teknologian keinoin. Projektiin kuuluvassa näytelmässä lapset toivat suunnitteluratkaisujaan myös muiden toimijoiden nähtäville ja he herättelivät myös muita toimijoita pohtimaan kiusaamisongelmaa sekä mahdollisia ratkaisuja siihen. Usein ajatellaan teknologiasuunnittelun ja -värkkäilyn koskettavan vain niitä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti kiinnostuneita ohjelmoinnista, laitteista ja ohjelmistoista. Teknologia on kuitenkin meille kaikille. Jokainen voi osallistua sen kehittämiseen. Teknologiaa ja sen suunnittelua voidaan myös hyödyntää heikompiosaisten puolesta työskennellessä.”

Oulun yliopistossa meneillään oleva tutkimus on osa laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Make-a-Difference hanketta, joka ajoittuu vuosille 2019–2023. Siinä tarkastellaan, kuinka lasten digiteknologian suunnittelijan ja värkkäilijän identiteettiä voisi vahvistaa kriittisen teknologiasuunnittelun ja -värkkäilyn avulla.

Uutta rohkeutta

Jäälin koululla yhteistyö yliopiston kanssa sujui hyvin ja opettaja sai kattavat ohjeet ja materiaalin, miten eri vaiheissa toimia. Eveliina Jurvelinin mielestä projektin tehtävämateriaali oli monipuolista.

”Osa tehtävistä oli kirjallisia, osa toiminnallisia. Välillä puuhattiin ryhmissä, toisinaan oli itsenäistä työskentelyä. Yliopiston tutkijat tulivat pitämään osan tunneista, ja minä pidin tunteja tehtävämateriaalin pohjalta. Työskentelyllä oli selkeä päätös, koska teimme luokan kanssa näytelmän aihepiiristä. Koulun henkilökuntaa ja muita luokkia tuli yleisöksi.”

Näytteleminen tarjosi oppilaille itsensä voittamisen ja onnistumisen kokemuksia. Ryhmät tukivat toisiaan näytelmätilanteissa ja saivat tukea tilannetta ohjaavalta aikuiselta, näin he pystyivät eläytymään eri rooleihin, joita kiusaamistilanteissa esiintyi. Jurvelin koki, että projekti oli antoisa myös oppilaiden ryhmätyötaitojen kehittymisen kannalta, koska heidän oli toimittava yhdessä, kuunneltava muita ja välillä opittava joustamaan.

Projektin myötä Jurvelinin oma ajattelu teknologian käytöstä opetuksessa on muuttunut ja hän uskaltaakin kokeilla laitteita ja ohjelmistoja oppilaiden kanssa entistä rohkeammin. Myös muut koulun opettajat ovat sittemmin hyödyntäneet hankkeen materiaalia omissa luokissaan.

Projektin jälkeen oppilaat ovat olleet avoimempia kohtaamistaan kiusaamistilanteista. Kiusaamisesta kerrotaan rohkeammin opettajalle ja oma kyseenalainen toiminta tunnistetaan ja tunnustetaan helpommin.