Koululaisten iltapäivätoimintaan ennätysmäärä hakijoita – Kaikille hakuaikana hakeneille 1.–2-luokkalaisille tarjotaan paikka

Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua vapaa-ajan toimintaa 1.–2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Toiminta pitää sisällään esimerkiksi leikkimistä ja yhdessäoloa kavereiden kanssa, ulkoilua ja liikkumista sekä pieniä retkiä lähiympäristöön. Toiminnan sisällöissä otetaan huomioon kunkin ryhmän tarpeet ja toiveet.
Perusopetusjohtaja Outi Salo kertoo, että hakemuksia iltapäivätoimintaan tuli tänä vuonna ennätysmäärä, 9 300 kappaletta. Eka- ja tokaluokkalaisia on ensi syksynä yhteensä 11 090. ”Hienoa, että näin moni pieni koululainen osallistuu iltapäivätoimintaan. Ohjattu ja mielekäs toiminta turvallisessa ympäristössä koulupäivän jälkeen tukee lapsen hyvinvointia ja sujuvoittaa perheiden arkea”, hän toteaa.
Iltapäivätoiminta alkaa lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä elokuussa ja jatkuu lukuvuoden loppuun asti.
Kaikille hakuaikana hakeneille 1.–2-luokkalaisille tarjotaan paikkaa
Iltapäivätoimintaa järjestetään noin 250 toimintapaikassa eri puolilla kaupunkia, sekä kouluilla että koulujen läheisyydessä, esimerkiksi leikkipuistoissa ja seurakuntien tiloissa. Toiminnan järjestäjät määrittelevät toiminnan tarkemmat sisällöt omien vahvuuksiensa ja käytännön mahdollisuuksien perusteella.
Iltapäivätoimintapaikkaa tarjotaan hakuaikana hakeneille 1.–2.-luokkalaisille. Jos paikka ei järjesty juuri siitä toimintapaikasta, josta paikkaa on haettu, lapselle tarjotaan paikkaa toisesta alueen toimintapaikasta. Jos johonkin toimintapaikkaan on enemmän hakijoita kuin paikkoja, etusijalla ovat 1.-luokkalaiset ja erityisen tuen oppilaat.
Samanarvoisten hakemusten kesken suoritetaan tarvittaessa arvonta. Paikkoja jaettaessa ei ole merkitystä sillä, mihin aikaan hakuajan sisällä hakemus on lähetetty.
Tulojen perusteella voi hakea kuukausimaksun alentamista
Iltapäivätoiminnan kuukausimaksu on joko 100 tai 120 euroa, riippuen siitä, onko lapsi toiminnassa mukana kello 16:een vai kello 17:een saakka. Laskutuskausi alkaa elokuusta. Tulojen perusteella voi hakea maksujen alentamista, jolloin kuukausimaksu on puolet normaalista maksusta, tai maksun perimättä jättämistä, jolloin maksua ei tule ollenkaan.
Kuukausimaksujen alentamista voi hakea aikaisintaan elokuussa, kun lapsi on aloittanut iltapäivätoiminnassa. Hakemukseen tarvitaan ajantasaiset tulotiedot. Tulorajat ja lisätiedot löytyvät verkkosivulta hel.fi/iltapaivatoimintamaksut.
Vaikka hakuaika koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2023–2024 on päättynyt, voi hakemuksen jättää. Hakuajan jälkeen tulleet hakemukset otetaan käsittelyyn elokuusta alkaen. Hakuajan ulkopuolella haettaessa paikan saaminen ei ole varmaa. Lisätietoja: hel.fi/iltapaivatoiminta.
Lisätietoja:
Leena Palve-Kaunisto
Palvelupäällikkö
09 310 86809
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seija Juntunenviestintäasiantuntija
Perusopetus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Töysänkatu 2 D
00510 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Record-high number of applications for after-school activities, all applicants in grades 1 and 2 to get a place24.5.2023 12:55:00 EEST | Press release
The City of Helsinki received 9,300 applications for after-school activities for schoolchildren for the school year 2023–2024. Education Division is currently processing the applications and will post the decisions in the week following Midsummer. After-school activities start on the first school day of the school year.
Rekordstort antal sökande till eftermiddagsverksamheten för skolelever – alla barn i åk 1 och 2 som ansökt under ansökningstiden kommer att erbjudas en plats24.5.2023 12:55:00 EEST | Tiedote
Helsingfors stad mottog 9 300 ansökningar till eftermiddagsverksamheten för skolelever för nästa läsår, 2023–2024. Ansökningarna behandlas just nu och besluten skickas ut veckan efter midsommar. Eftermiddagsverksamheten börjar på läsårets första skoldag.
Lontoon alamaailma siirtyy Kallioon – työväenopisto esittää Kerjäläisoopperan24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin työväenopisto esittää Kerjäläisoopperan (Beggar’s Opera) syyskuussa 2023. Teoksen tekemiseen osallistuu opiskelijoita eri ainealoilta. Solisteina kuullaan Tomi Metsäketoa ja Rolf Brumania.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 23.5.202323.5.2023 18:37:50 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 23. toukokuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Sivustolta löytyy myös kokouksen esityslista.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 23.5.202317.5.2023 16:52:31 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 23. toukokuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Lautakunnan esityslistalla on muun muassa kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto vuoden 2022 arviointikertomuksesta. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme