Jyväskylän yliopisto

Koulun ja demokratian suhde Suomessa

24.1.2022 10:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Peruskoulun merkitys suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle on ollut suuri. Se loi osaltaan tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehitykselle kivijalkaa ja 2000-luvulla peruskoulusta tuli myös merkittävä osa Suomi-brändiä PISA-menestyksen myötä. Samalla Suomesta on kehittynyt useilla mittareilla maailman demokraattisin valtio. Millainen kiitos tästä kuuluu koululle?

– Jos koulua tarkastellaan demokratiaan kasvamisen paikkana, koululla on vielä paljon tehtävää. Demokratia on yhteisöllisen elämämme perusta, johon oppii elämällä yhteisöllisesti demokratian periaatteiden mukaisesti. Tätä koulussa tulisi harjoitella nykyistä enemmän, toteaa vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta.

Rautiainen on toimittanut yhdessä Mikko Hiljasen ja Perttu Männistön kanssa teoksen Lupaus paremmasta. Koulu ja demokratia Suomessa (Into Kustannus 2022). Kirjan kymmenen tutkimusartikkelia luovat kokonaisuuden demokratian ja koulun välisestä suhteesta nyky-Suomessa.

– Kirjan punaisena lankana on demokraattinen elämäntapa osana suomalaista koulua, aina jokapäiväisistä oppilaiden osallistumismahdollisuuksista ekologiseen jälleenrakennukseen, yliopistonopettaja Mikko Hiljanen kuvaa kirjan kokonaisuutta.

Kirjan tavoitteena on antaa myös suuntaviivoja kehittää koulua entistä demokraattisemmaksi yhteisöksi.

– Demokratia on meidän kaikkien yhteinen asia. Ilman sen vaalimista se näivettyy ja samalla kuihtuvat meidän jokaisen mahdollisuudet elää ainutlaatuisina yksilöinä merkityksellistä elämää yhdessä muiden kanssa, yliopistonopettaja Perttu Männistö kiteyttää.

Lisätiedot:

Matti Rautiainen, vanhempi yliopistonlehtori, opettajankoulutuslaitos
matti.a.rautiainen@jyu.fi, 040-8053368

Mikko Hiljanen, yliopistonopettaja, opettajankoulutuslaitos
mikko.m.t.hiljanen@jyu.fi, 040-8054805

Perttu Männistö, yliopistonopettaja, opettajankoulutuslaitos
perttu.m.mannisto@jyu.fi, 040-8054729.

Lupaus paremmasta. Koulu ja demokratia Suomessa (Into Kustannus 2022)
Kirjan ovat toimittaneet yliopistonopettajat Mikko Hiljanen ja Perttu Männistö sekä Jyväskylän yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen. Muita kirjoittajia ovat Aleksi Fornaciari, Sari Hietamäki, Tuija Kasa, Minna-Kerttu Kekki, Jesper Kristiansson, Olli-Pekka Moisio ja Tero Toivanen.

Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestinnän asiantuntija
Kirke Hassinen
kirke.m.hassinen@jyu.fi
puh. +358 50 462 6920

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.

Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.

Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.

Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye