Kouluterveyskysely 2021: Espoo onnistunut yksinäisyyden ehkäisyssä
Kouluterveyskysely 2021 tuloksen syntyperän mukaan
Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyyn Espoossa vastasi 786 itsensä ulkomaalaistaustaiseksi ilmoittamaa nuorta. THL:n valtakunnallisessa Kouluterveyskyselyssä on kysytty vuodesta 2013 alkaen vastaajan itsensä sekä hänen äitinsä ja isänsä syntymämaata. Niiden perusteella on mahdollista luokitella nuoret neljään syntyperän mukaiseen ryhmään. Ulkomaalaistaustaiset nuoret on jaettu Suomessa syntyneisiin ja muualla syntyneisiin.
Ulkomaalaistaustaiset nuoret viihtyvät koulussa
Yhä useampi ulkomaalaistaustainen nuori kertoo myös pitävänsä koulunkäynnistä ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijat kokevat jopa kouluinnostusta suomalaistaustaisia enemmän. Etenkin yläkouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista nuoret kokivat opettajan kohtelun suhteellisesti myönteisemmin.
Oppimisen haasteet yläkoulussa ovat kääntyneet selvään laskuun ulkomailla syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla tyttöjen vuoden 2019 54 %:sta vuoden 2021 39 %:in. Sitä vastoin Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten poikien oppimisen haasteet ovat kuitenkin kasvaneet vuoden 2019 17 %:sta vuoden 2021 30 %:in.
Kiusaaminen on vähentynyt
Vuoden 2021 yläkoululaisten tuloksissa näkyy, että erityisesti ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten poikien kokema kiusaaminen ja yksinäisyys on vähentynyt selvästi. Yhä useammalla on vähintään yksi hyvä ystävä. Ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten poikien kokema osallisuuden kokemus siitä, että on tärkeä osa luokkayhteisöä, on kasvanut 39 %:sta 56 %:in.
"Ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten poikien tilanne on parantunut selvästi vuoden 2019 kouluterveyskyselyn tuloksista. Espoon yhteisöllinen opiskeluhuolto on onnistunut tavoitteissaan muun kuin suomen- ja ruotsinkielisten nuorten keskuudessa tehdyssä työssä", toteaa terveydenhoidon asiantuntija Minna Eväsoja.
Vaikka yhä useammalla ulkomaalaistaustaisella nuorella yläkoulussa kokemus yksinäisyydessä eli ystävien puutteesta on vähentynyt, yksinäisyyden tunne on kasvanut sekä ulkomaalaistaustaisilla tytöillä että pojilla. Eniten yksinäisyyttä kokivat suomalaistaustaiset tytöt.
Tytöillä ja pojilla hyvinvoinnissa painottuva eri asiat
Ulkomaalaistaustaisten nuorten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt. Kouluterveyskyselystä tulee ilmi, että ulkomaalaistaustaisten nuorten liikunnan harrastaminen on samalla tasolla kuin suomalaistaustaisten nuorten.
Yhä useampi Suomessa syntynyt ulkomaalaistaustainen tyttö ja poika kokee terveydentilansa vain keskinkertaiseksi tai jopa huonoksi. Ulkomaalaistaustaisista tytöistä yläkoulussa oli ollut huolissaan mielialastaan kuluneen 12 kk aikana 42 %:a, kun yläkoululaisista suomalaistaustaisista tytöistä jopa 53 %:a vastasi tähän kysymykseen myöntävästi. Erityisenä huolen aiheena tuloksista nousee ulkomaalaistaustaisten yläkouluikäisten poikien humalahakuinen alkoholin käyttö.
Monikielisyys Espoon kouluissa ja oppilaitoksissa
Vuonna 2021 Espoon perusopetuksessa ja toisella asteella muun kuin suomen- ja ruotsinkielisiä nuoria oli yhteensä noin 11 700. Oman äidinkielen opetukseen osallistuu noin 5000 oppilasta 40 kielessä. Espoossa on äidinkieleltään muun kuin suomen- ja ruotsinkielisiä
- Perusopetuksen oppilaista 27 %
- Perusopetuksen koulutulokkaista 30 %
- Ammatillista perustutkintoa suorittavista 37 %
- Aikuislukiossa opiskelijoita 29 %
Lisätietoja:
Terveydenhoidon asiantuntija Minna Eväsoja
sähköposti: minna.evasoja@espoo.fi
puh: 043 8247 077
Lue lisää:
Kouluterveyskyselyn syntyperäluokitus ja syntyperän mukaisen aineiston kuvaus - THL
Kouluterveyskysely 2021: Mielen hyvinvoinnin haasteet lisääntyneet tytöillä | Espoon kaupunki
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Twitter: @Espoonsote
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa
Espoon kaupunki Twitterissä
Espoon kaupunki Facebookissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme