Koulutusorganisaatiot ja tutkimuslaitokset vahvistavat yhteiskunnallisen yritystoiminnan osaamista
17.11.2022 08:35:00 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu on lähtenyt kehittämään yhdessä 10 muun suomalaisen koulutusorganisaation, tutkimuslaitoksen tai yhteiskunnallisen yrityksen kanssa kestävämpää ja osallistavampaa liiketoimintaa laajan kansainvälisen verkoston osana.
Mukana verkostossa ovat Suomesta esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus ja Kuntoutussäätiö.
Yhteiskunnalliset yritykset ovat merkittävä osa Euroopan taloutta ja niiden merkitys kasvaa vuosi vuodelta. Vuonna 2020 yhteiskunnalliset yritykset työllistivät yhteensä 13,6 miljoonaa ihmistä. Tämä on noin kuusi prosenttia EU:n koko työvoimasta. On ennakoitu, että osuus kasvaa noin 10 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Yhteiskunnalliset yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen.
Yhteiskunnallisen yrityksen menestys riippuu merkittävästi yrittäjien valmiuksista ja osaamisesta. On olennaisen tärkeää vastata yhteiskunnallisten yrittäjien osaamis- ja koulutustarpeisiin sekä edistää koulutusta, vuoropuhelua ja tietämyksen jakamista alalla.
Uusia innovatiivisia opetussisältöjä
Open Business for Community Development (OBCD) -hankkeessa luodaan Knowledge Triangle -osaamiskokonaisuus (tietokolmio), johon kootaan mukaan korkeakoulu- ja tutkimuslaitoksia, ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ja yhteiskunnallisia yrityksiä.
Osaamiskokonaisuuden toiminta perustuu koulutuksen, tutkimuksen ja yritysten väliseen yhteistyöhön, jotta osaamisen tarjonta voidaan mukauttaa koulutustarpeisiin ja edistää opiskelijoiden, yhteiskunnallisten yritysten ja ammattilaisten osaamisen jatkuvaa päivittämistä.
Tavoitteena on päästä eroon alan hajanaisuudesta ja kehittää yhdessä innovatiivisia opetussisältöjä ja työkaluja, sekä edistää yhteisö- ja jakamistalouden toimintatapaa yhteiskunnallisissa yrityksissä.
Hankkeessa on mukana organisaatioita ympäri Eurooppaa (Kreikka, Italia, Espanja ja Suomi). Projektin tavoitteena on lisätä innovaatiota ja kiinnostusta yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen yliopistoissa, ammattikouluissa ja laajasti sosio-ekonomisessa ympäristössä. Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Patraksen Yliopisto Kreikasta, ja hanke saa rahoitusta Euroopan unionilta.
Haluaisitko sinä ja organisaatiosi olla mukana kehittämässä uutta koulutusta, innovatiivisia opetussisältöjä ja vaikuttaa yhteiskunnallisten yritysten tulevaisuuden osaamiseen? Ota yhteyttä: elina.pollanen@diak.fi
Yhteyshenkilöt
Elina Pöllänenprojektipäällikkö, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 434 3673elina.pollanen@diak.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Uudenlaista koulutusta muuttuviin turvallisuusilmiöihin: Diak ja Prevenza vastaavat maalittamiseen ja radikalisoitumiseen16.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Prevenza Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Prevenzan koulutukset tulevat osaksi Diakin täydennyskoulutustarjontaa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa asiantuntijoiden ja organisaatioiden resilienssiä ja turvata toimintakykyä muuttuvassa turvallisuusympäristössä.
Yhteishaku alkaa – Diakin Oulun-kampuksella voi opiskella verkkopainotteisesti sairaanhoitajaksi9.3.2026 08:01:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diak tarjoaa useita verkossa suoritettavia AMK- ja YAMK-koulutuksia9.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Yhteishaku alkaa – Diakin Porin-kampuksella 70 aloituspaikkaa terveysalan AMK-koulutuksiin9.3.2026 07:58:00 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 10.–24. maaliskuuta.
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

