Kriisivalmius: osallistujat selvillä Suomen ja Ruotsin yhteiseen kriisivalmiusohjelmaan
3.8.2022 10:13:28 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote

Kriisivalmiusohjelma Hanaholmen-aloite käynnistyi syksyllä 2021 pilottikurssilla ja korkean tason foorumilla. Ohjelma jatkuu nyt uudella yhteiskurssilla ruotsalaisille ja suomalaisille kriisivalmiusasiantuntijoille.
”Kyseessä on yhteensä 20 henkilöä, joilla on johtava asema organisaatioissa, jotka ovat keskeisiä yhteiskuntiemme toiminnalle kriisitilanteissa”, kertoo Tukholmassa sijaitsevan Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun kokonaispuolustuksen ja yhteiskunnallisen turvallisuuden keskuksen johtaja Fredrik Bynander.
Kurssi pohjautuu seitsemään siviilivalmiuden perusvaatimukseen (baseline requirements for national resilience), jotka Nato on määrittänyt erityisen tärkeiksi yhteiskunnan sietokyvylle. Niihin lukeutuvat kriisinkestävä energiahuolto, vahva logistinen järjestelmä ja suurten väestöliikkeiden tehokas hallinta.
”Naton seitsemän perusvaatimusta kulkevat punaisena lankana kurssin läpi. Kun Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon, tulee myös siviilipuolustus yhdenmukaistaa puolustusliiton järjestelmän kanssa”, toteaa Fredrik Bynander.
Valittujen osallistujien joukosta löytyy muun muassa kyberasiantuntija Catharina Candolin Suomesta.
”Olen työskennellyt kyberturvallisuusasioiden parissa eri organisaatioissa lähes koko ikäni. Digitalisaatio on globaali ilmiö ja toimiva kyberturvallisuus edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Odotan innolla, että saan oppia ruotsalaisilta kollegoiltani, samalla kun saan jakaa omaa tietämystäni koulutuksen aikana”, Catharina Candolin kertoo.
Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman korostaa kurssin merkitystä suomalais-ruotsalaisen kriisivalmiusyhteistyön vahvistamiseksi.
”Meidän on opittava toisiltamme ja luotava uusia rajat ylittäviä kontakteja tulevien kriisien varalta”, Kronman toteaa.
Hanaholmen-aloite
Uusi kahdenvälinen kriisivalmiusohjelma Hanaholmen-aloite julkaistiin tammikuussa 2021. Ohjelman on käynnistänyt Hanasaari ja se toteutetaan yhteistyössä Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun (Försvarshögskolan) ja Suomen Turvallisuuskomitean kanssa Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ja maiden hallitusten tuella. Aloitteen tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Ruotsin välistä yhteistyötä ennen siviilikriisejä ja niiden aikana. Kriiseissä voi olla kyse esimerkiksi maastopalojen ja tulvien kaltaisista ilmastokriiseistä tai kyberuhkista ja globaaleista pandemioista.
Lue lisää kriisivalmiusohjelmasta: https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus-2/hanaholmen-aloite/
Lisätietoja: Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. +358 40 767 7373.
Maanpuolustuskorkeakoulu (Försvarshögskolan):
Fredrik Bynander, johtaja, Centrum för totalförsvar och samhällets säkerhet (CTSS), fredrik.bynander(at)fhs.se, Jan Eldeblad, johtaja, koulutusyksikkö, Centrum för totalförsvar och samhällets säkerhet (CTSS), jan.eldeblad(at)fhs.se www.fhs.se
Turvallisuuskomitea
Christian Perheentupa, yleissihteeri, christian.perheentupa(at)gov.fihttps://turvallisuuskomitea.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskusHanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Kulturarvsberedskap i Norden och Baltikum: slutrapport med rekommendationer17.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
En rapport om kulturarvsberedskapen i Norden och Baltikum har nu färdigställts. Rapporten uppmärksammar likheter och olikheter i vår beredskap samt lyfter fram analyser, presentationer och konkreta rekommendationer.
Kulttuuriperintöalan kriisivalmius Pohjoismaissa ja Baltiassa: loppuraportti suosituksineen17.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden ja Baltian kulttuuriperintöalan kriisivalmiutta koskeva raportti on nyt valmis. Raportissa huomioidaan yhtäläisyydet ja erot valmiudessa, ja se sisältää myös analyysejä, esityksiä ja konkreettisia suosituksia.
Kulturfonden för Sverige och Finlands förtjänstmedalj till H.M. Konungen11.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
H.M. Konung Carl XVI Gustaf har tilldelats Kulturfonden för Sverige och Finlands förtjänstmedalj. Medaljen delades ut vid Kukkolaforsen i Haparanda, vid gränsen mellan länderna.
Kuningas Kaarle XVI Kustaalle Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali11.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruotsin kuninkaalle Kaarle XVI Kustaalle on myönnetty Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali. Mitali luovutettiin 27.8. Haaparannassa Kukkolaforsenilla, maiden yhteisellä rajalla.
Finland och Sverige möts på Göteborgs bokmässa10.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att delta i våra program på bokmässan i Göteborg. Vi bjuder på aktuella samtal om bildning och demokrati, konst och historia, journalistik och yttrandefrihet, allt ur ett svensk-finskt perspektiv. Du möter oss också i montern B06:70.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme