Kriisiviestinnän analyysi Olkiluodon häiriötilanteesta ehdolla kansainvälisen viestintäpalkinnon saajaksi

STUKin viestintäpäällikkö Piia Kaijanto totesi Retrieverin media-analyysin tuoneen STUKille arvokasta lisätietoa viestinnän onnistumisesta, uutisoinnin laadusta ja määrästä sekä siitä, miten vastaavissa tilanteissa tulisi jatkossa toimia.
"Analyysin tuomat tiedot ovat johtaneet STUKissa viestintäohjeistusten päivitykseen ja laajemmin muiden viranomaisten ja sidosryhmien kanssa valmiusviestinnän viestintävastuiden uudelleenarviointiin", Kaijanto kertoo.
Haastava viestinnällinen tilanne
Ydinturvallisuutta koskeva poikkeuksellinen häiriötilanne asetti STUKin muiden viranomaisten ohella tilanteeseen, jossa ryhdytään toteuttamaan valmiusviestintää laissa määriteltyjen viestintävastuiden mukaisesti. Olkiluodon häiriötilanne oli viestinnällisesti erittäin haastava, sillä vaaratiedottamiselle ei ollut aihetta, mutta kansalaiset erityisesti Olkiluodon lähialueilla kokivat tarvitsevansa tietoa erittäin nopeasti ja tehokkaasti. Tapahtuman viestinnän sujumista on puitu mediassa myös tapahtuneen jälkeen. (Yle: Kysely: Olkiluodon lähialueen asukkaat eivät olleet tyytyväisiä tiedotukseen ydinvoimalan häiriöstä joulukuussa)
Kehittääkseen toimintaansa STUK on arvioinut viestinnän ja viestintäprosessien sujuvuutta ja vaikuttavuutta tapahtuneen jälkeen kattavasti kyselyin ja tutkimuksin.
Retrieverillä STUKin kriisiviestintäraportin laatinut seniorianalyytikko Tanja Vaari antaa STUKille tunnustusta viestinnän arvioinnista ja sen läpinäkyvyydestä.
"Vaikeassa tilanteessa STUK pystyi tarkastelemaan omaa viestintäänsä avoimesti ja kriittisesti ja koko ajan selkeänä oli mittaamisen lopputavoite, viestinnän parantaminen jatkossa. Liian usein mittaamisen tulokset jäävät pölyttymään viestinnän pöydälle, mutta STUKin esimerkki osoittaa että tuloksia voidaan hyödyntää hyvin monipuolisesti ja konkreettisesti oman toiminnan kehittämisessä", Vaari toteaa.
Retrieverin saama ehdokkuus on osoitus sekä Retrieverin taidosta tehdä kansainvälisen tason media-analyysiä ja viestinnän mittaamista, että STUKin kyvystä arvioida viestintänsä vaikuttavuutta.
Viestinnän mittaamisen palkinnot jaetaan virtuaalisessa palkintojenjakotapahtumassa marraskuussa.
Lisätiedot:
Seniorianalyytikko Tanja Vaari, tanja.vaari@retriever.fi, 041 514 3341
Viestintäpäällikkö Piia Kaijanto, piia.kaijanto@stuk.fi, 040 5208547
Mikä AMEC?
- AMEC on viestinnän mittaamisen kansainvälinen kattojärjestö
- Järjestö jakaa vuosittain kansainväliset AMEC Awards-palkinnot useissa kategorioissa, joiden tarkoituksena on nostaa esiin parhaita viestinnän mittaamisen projekteja ja osoittaa näin viestinnän mittaamisen ja analyysin tärkeys
- Voittajat valitaan tuomariston asettamalta ehdokaslistalta
- Tänä vuonna osallistujia oli ennätysmäärä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja VaariMedia-analyytikko
Puh:+358 (0)41 514 3341tanja.vaari@retriever.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Retriever on Pohjoismaiden johtava toimija data-analyysin ja viestintätietoon liittyvien oivallusten tuottamisessa. Olemme olleet mediaseurannan digimuutoksen kärjessä yli kymmenen vuotta tuoden markkinoille viimeisintä teknologiaa ja sopeutumalla jatkuvasti muuttuvaan dataympäristöön. Retrieverin tavoitteena on olla asiakkaidensa arvokkain viestintä- ja liiketoimintatiedon tuottaja. Retriever on syntynyt vuonna 2002, kun norjalainen Nordiska Nyheter ja ruotsalainen Infobilis yhdistyivät Retrieveriksi. Suomeen se on rantautunut vuonna 2016, ja siitä lähtien toiminta on ollut vuosittain vahvassa kasvussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Retriever Suomi Oy
Nato-käsittely, translaki ja saamelaiskäräjät nostivat perussuomalaiset alkuvuoden uutisoiduimmaksi puolueeksi25.2.2023 00:01:00 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien viimeisimmässä kannatusmittauksessa kakkospaikkaa pitävä perussuomalaiset on kerännyt alkuvuonna eniten mainintoja eduskuntavaaleihin liittyvässä mediakeskustelussa, selviää mediaseuranta- ja -analyysitoimisto Retrieverin media-analyysistä. Gallupjohtaja kokoomus kiritti mainintojen määrällä mitattuna toiseksi. Edellisellä tarkastelujaksolla mediajulkisuutta hallinnut keskusta taas putosi kolmanneksi. Analyysi kattaa eduskuntavaaleihin liittyvän uutisoinnin kotimaisessa toimituksellisessa mediassa 1.1.–19.2.2023.
Keskusta kahmi medianäkyvyyttä loppuvuonna – gallupeissa tämä ei näy29.12.2022 01:00:00 EET | Tiedote
Keskusta keräsi eniten mainintoja loppuvuoden vaaliuutisoinnissa, vaikka puolueen kannatus laahaa ennätysalhaalla, selviää mediaseuranta- ja -analyysitoimisto Retrieverin analyysistä. Retriever havainnollistaa vaaleihin liittyvää keskustelua ja puolueiden medianäkyvyyttä interaktiivisella analyysityöpöydällä, joka on käytössä ensi kevään eduskuntavaaleihin saakka.
Alma Talentin medioiden tilaajasisällöt Retrieverin mediaseurantaan23.3.2022 14:03:00 EET | Tiedote
Retriever Oy ja Alma Talent Oy ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Retrieverin asiakkaat saavat kaikki Alma Talentin medioiden journalistiset verkkosisällöt mediaseurantaansa. Retriever on ensimmäinen mediaseurantayritys, jolle Alma Talent tarjoaa mahdollisuuden indeksoida kaikki verkkosisältönsä.
Media-analyysi: Naisten näkyvyys nousi miesten kanssa tasoihin politiikan uutisissa – urheilussa osuus jää alle viidennekseen15.4.2021 00:01:00 EEST | Tiedote
Naiskansanedustajat kahmaisivat yli puolet eli 52 prosenttia kansanedustajien maininnoista politiikan uutisoinnissa vuonna 2020, selviää mediaseuranta- ja analyysitoimisto Retrieverin analyysistä. Urheilu-uutisoinnissa naisten osuus sen sijaan jäi myös mediauutisoinnille yleisesti tyypillistä kolmannesta vieläkin pienemmälle osuudelle – alle viidesosaan. Retrieverin analyysi kattaa noin 100 000 politiikkaa ja urheilua koskevaa artikkelia, jotka on julkaistu kokonaistavoittavuudeltaan kymmenessä suurimmassa kotimaisessa mediassa vuonna 2020.
Media-analyysi ilmastokeskustelusta: Politiikka peittoaa tieteen ilmastouutisoinnissa18.12.2020 00:10:00 EET | Tiedote
Ilmastokeskustelu on kasvanut voimakkaasti kotimaisessa toimituksellisessa mediassa viime vuosien aikana. Vuodesta 2017 alkaen ilmastokysymyksiä on käsitelty yli 180 000 toimituksellisen median artikkelissa. Ilmastouutisissa korostuu selkeästi enemmän politiikka ja poliitikot kuin tiede ja tutkijat, selviää mediaseuranta- ja media-analyysitoimisto Retrieverin analyysistä, joka tutki ilmastouutisointia kotimaisessa mediassa tammikuun 2017 ja marraskuun 2020 välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme